Seitsemälle aurinkopuistohankkeelle Luxemburgin rahoittamaa tukea yhteensä 27,5 miljoonaa euroa

by

Seitsemälle aurinkopuistohankkeelle Suomessa on myönnetty yhteensä 27,5 miljoonaa euroa EU:n uusiutuvan energian rahoitusmekanismin (RENEWFM) kautta. Mekanismissa Suomeen rakennetaan aurinkovoimaa Luxemburgin rahoittamana. Järjestely vahvistaa ja monipuolistaa uusiutuvan energian tuotantoa Suomessa samalla, kun se edistää uusiutuvan energian kansallisten tavoitteiden saavuttamista Luxemburgissa.

Tuettavat hankkeet valittiin Euroopan ilmasto-, infrastruktuuri- ja ympäristöasioiden toimeenpanovirasto CINEA:n järjestämässä kilpailutuksessa. Kuuden hankkeen rahoitussopimukset allekirjoitettiin toukokuun lopulla. Yksi sopimuksista allekirjoitettiin jo maaliskuussa.

Tuettavat hankkeet Suomessa

  • Niittyneva Solar Park Nivalassa (837 000 euroa): 8 MWp aurinkovoimalan odotetaan aloittavan sähkön tuotannon helmikuussa 2025. Sen arvioitu energiantuotanto on noin 7,2 GWh MWh vuodessa.
  • Ohrasuo Solar Park Savonlinnassa (990 000 euroa): 7,8 MWp aurinkovoimalan odotetaan olevan toiminnassa huhtikuussa 2025. Aurinkopuiston vuosituotanto olisi noin 7,2 GWh sähköä.
  • Koirivaara Solar Park Tohmajärvellä (5,2 miljoonaa euroa): 30 MWp aurinkovoimalan on tarkoitus aloittaa sähkön tuotannon tammikuussa 2026. Tuotantoarvio on 27,2 GWh vuodessa.
  • Honkisaarenneva PV Solar Park Kuortaneella (4,1 miljoonaa euroa): 33 MWp aurinkovoimala sijaitsee turvesuolla ja hyödyntää uusinta aurinkopaneeliteknologiaa. Tuotantoarvio on 30 GWh vuodessa.
  • Kuortane Solar aurinkosähkötuotantolaitos (9,9 miljoonaa euroa): 74 MWp laitos sijoittuu Leppälänkylään nykyiselle turvetuotantoalueelle. Sen odotettu vuosituotanto on 67,6 GWh.
  • Pöytyä Solar (4 miljoonaa euroa): 40,2 MWp aurinkosähkötuotantolaitos rakennetaan pääosin maatalousmaalle 58,5 hehtaarin alueella. Voimalan vuosituotannon odotetaan olevan 40,16 GWh.
  • Jo aiemmin, maaliskuussa 2024, CINEA allekirjoitti rahoitussopimuksen Oulun Seudun sähkön Utajärven 20 MWp aurinkopuistosta, joka sai tukea 2,3 miljoonaa euroa. Suunnitellun aurinkopuiston vuosituotanto on 20 GWh vuodessa. Sen on suunniteltu valmistuvan vuoden 2025 loppuun mennessä.

Luxemburg rahoittaa hankkeet EU:n RENEWFM-rahoitusmekanismin kautta

Luxemburgin valtio rahoittaa Suomeen sijoittuvat hankkeet EU:n uusiutuvan energian rahoitusmekanismin (RENEWFM: EU renewable energy financing mechanism -teemasivu Euroopan komission verkkopalvelussa) kautta. ”Maksavana valtiona” se saa tilastollisina siirtoina nimiinsä 80 prosenttia hankkeiden uusiutuvan energian tuotannosta 15 vuoden ajan. Suomi ”isäntävaltiona”, sallii mekanismista rahoitettavien hankkeiden rakentamisen alueelleen ja saa näin tuotetun energian ja investoinnit. Tuettaviin hankkeisiin sovelletaan kaikilta osin kansallista lainsäädäntöä.

RENEWFM-rahoitusmekanismi tarjoaa jäsenvaltioille Euroopan komission hallinnoiman väylän yhteishankkeiden toteuttamiseen. Siihen osallistuminen on jäsenvaltioille vapaaehtoista. Komissio ja CINEA hoitavat hankehaun, maksatukset ja muut käytännön asiat suoraan hankekehittäjien kanssa. Suomessa rahoitusmekanismin yhteysviranomaisena toimii työ- ja elinkeinoministeriö.

Suomen ja Luxemburgin helmikuun 2023 lopulla allekirjoittama sopimus RENEWFM-mekanismiin osallistumisesta oli ensimmäinen laatuaan EU:ssa. Suomi on allekirjoittanut sitoumuksen osallistua myös tämän uusiutuvan energian rahoitusmekanismin seuraavalle hakukierrokselle, joka odotetaan julkistettavan vielä tänä kesänä.

Lähde TEM tiedote.

Ajankohtaista

Tulevaisuuden energiat ja Suomi -tilaisuuden viesti: Cleantechin kotimarkkinat pitää saada käyntiin

Energiatalous meillä ja muualla on isojen muutosten edessä, kun fossiilisista polttoaineista on luovuttava nopeasti ja uusiutuvat energialähteet mullistavat sähköverkot ja -markkinat. Millainen energiatulevaisuus Suomen kannattaa valita? Entä millainen energiapolitiikka palvelee parhaiten suomalaisten cleantech-yritysten menestystä?   Lähienergialiiton ja eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan 25.11.2014 järjestämä Tulevaisuuden energiat ja Suomi -tilaisuus käsitteli aihetta kahden asiantuntijapaneelissa. Tilaisuuden suosiosta johtuen kaikki halukkaat eivät mahtuneet […]