Solarigosta Suur-Savon Sähkön tytäryhtiö

Sopimus allekirjoitus

Suur-Savon Sähkö Oy on hankkinut konsernin sisäisellä järjestelyllä Lumme Energia Oy:n omistamat Solarigo Systems Oy:n osakkeet. Yritysjärjestelyllä turvataan Solarigon voimakkaan kasvun edellytyksiä javirtaviivaistetaan konsernirakennetta. Vuoden 2022 lopussa tehdyn yrityskaupan myötä Solarigo Systemsin pääomistajuus (67%) siirtyi LummeEnergialta konsernin emoyhtiö Suur-Savon Sähkölle. Lumme Energia kuuluu myös Suur-Savon Sähkö -konserniin.

 

Solarigon siirtyminen Suur-Savon Sähkön tytäryhtiöksi tuli ajankohtaiseksi Solarigon liiketoiminnan voimakkaan kasvun johdosta. Yritysjärjestelyn kautta voidaan paremmin turvata Solarigon kasvun toteuttamista, suoraviivaistaa Suur-Savon Sähkön konsernirakennetta ja vähentää hallinnollista työtä. Solarigo toteuttaa aurinkovoimahankkeita kaikkialla Suomessa. Suur-Savon Sähkö -konsernin toiminta-alueella Järvi-Suomessa Solarigolla on hankekehityksessä Sulkavan, Juvan, Hirvensalmen sekä Pertunmaan aurinkovoimahankkeet.

Yritysjärjestely edistää vahvemman konsernin tuen myötä Solarigon päivittäistä tekemistä aurinkosähköjärjestelmien toimituksessa tai aurinkosähkön myynnissä asiakkaille. Myös yhteistyö Lumme Energian kanssa jatkuu normaalisti muun muassa sähkökaupan ja Energiajohtaja -palveluiden myynnissä ja markkinoinnissa. Solarigon aurinkopalvelut ovat tärkeä osa yrityksille, teollisuudelle sekä julkiselle sektorilletarjottua Energiajohtaja – palvelua.

Solarigo on vuonna 2015 perustettu uusiutuvaa aurinkosähköä tarjoava suomalainen energiayhtiö, joka on erikoistunut suuriin aurinkosähkötoteutuksiin. Yhtiö on asentanut yli 200 paikallista aurinkovoimalaa yritysten käyttöön. Lisäksi yhtiö kehittää ja rakentaa teolliseen sähköntuotantoon soveltuvia aurinkosähköpuistoja. Solarigo työllistää yli 30 aurinkosähkön ammattilaista Pirkkalassa, Jyväskylässä ja Seinäjoella.

 

Lisätiedot

Suur-Savon Sähkö Oy toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen, +358 50 596 5482, markus.tykkylainen@sssoy.fi

Solarigo Systems toimitusjohtaja Antti Koskelainen, +358 40 726 7673, antti.koskelainen@solarigo.fi

 

Lähde Solarigo nettisivut.

 

Ajankohtaista

Älykäs sähköverkko, osa 3: Älykäs sähköverkko rajaa tehokkaasti sähkökatkojen vika-alueita

”Sähkökatko Kotikatu 1. Rajaamme vika-aluetta. Sähkökatkon arvioitu kesto noin klo 20 asti”. Kun tällainen tekstiviesti kilahtaa puhelimeen, tulee sähkökatkosta huolimatta luottavainen olo. Tilanne on Elenian tiedossa ja sitä hoidetaan. Kun valtaosalle sähköt palaavat vartin sisällä, on älykäs sähköverkko ohjannut sähköt päälle verkon osiin, joita myrsky ei runnellut.   Erityisesti rajujen sääilmiöiden aiheuttamissa laajoissa sähkökatkoissa älykäs […]