St1:n Otaniemen geotermisen pilottiprojektin syvät lämpökaivot tutkimuskäyttöön

by

St1 deep heat Otaniemi

St1:n Espoon Otaniemen geotermisen lämpölaitoksen pilottiprojektissa porattiin kaksi lämpökaivoa yli kuuden kilometrin syvyyteen, jossa kallioperän lämpötila on noin 120 astetta. Projekti keskeytyi, koska vettä ei saatu virtaamaan riittävästi kaivosta toiseen ja suunnitellun lämpölaitoksen teho olisi ollut kaupallisesti kannattamaton. Tässä vaiheessa St1 tarjoaa projektin kaivot tieteelliseen tutkimukseen.

 

Kovaan suomalaiseen kallioperään poratut Suomen syvimmät kaivot ovat herättäneet suurta mielenkiintoa tutkimuskohteena. Kaivot mahdollistavat kansainvälisen ja täysin uniikin tutkimusympäristön geotermisen energian ja muiden geotieteiden kehittämisestä mikrobiologian tutkimuksiin. Kiinnostuksensa ovat ilmaisseet kansainvälisten tahojen lisäksi mm. Teknologian tutkimuskeskus VTT, Geologian tutkimuskeskus GTK sekä Helsingin Yliopiston tutkijat.

”GTK näkee Otaniemen kaivojen tutkimuskäytön ainutlaatuisena mahdollisuutena nostaa suomalaista ja kansainvälistä geotermisen energian ja muiden geotieteiden osaamista”, sanoo GTK:n geoenergian johtava asiantuntija Teppo Arola.

 

Otaniemen projekti tiennäyttäjänä lämpökaivojen kehityksessä

St1 panostaa edelleen vahvasti geotermisen lämmöntuotannon kehittämiseen. Vahvana pohjana kehitystyössä on Otaniemen projektissa saatu ainutlaatuinen geofysiikan ja geologian osaaminen.

”Otaniemessä hankittu osaaminen on pystytty viemään tavanomaisten lämpökaivojen kehitystyöhön, mikä tuottaa entistä kilpailukykyisempiä ratkaisuja suurempien kiinteistöjen, kuten esimerkiksi taloyhtiöiden ja kauppakeskusten lämmitykseen. Kehittyneillä geolämpöratkaisuilla tulee olemaan merkittävä rooli päästöttömään lämmöntuotantoon siirryttäessä. Vihreä siirtymä edellyttää niin ennakkoluulotonta kehitystyötä kuin merkittäviä investointeja uusiin päästöttömiin energiaratkaisuihin,” sanoo Hannes Haapalahti, St1:n Heat from the Ground -yksikön johtaja.

 

Lisätietoja

St1, Hannes Haapalahti, Heat from the Ground -yksikön johtaja, puh. 010 557 11

 

Lähde St1 tiedote.

Ajankohtaista

Merus Power HQ

Merus Powerille noin 15 miljoonan euron sähkövarastotilaus eNordicilta ja Lappeenrannan Energialta – Uusi sähkövarasto vahvistaa sähköverkkoa

Merus Power on solminut sopimuksen Skip Wind 5 Oy:n (Ardian Clean Energy Evergreen Fundin (ACEEF) suomalainen holdingyhtiö) ja Lappeenrannan Energian yhteisyrityksen kanssa suuren sähkövaraston toimittamisesta. Kyseessä on 38 megawatin ja yli 40 megawattitunnin sähkövarasto, joka valmistuessaan tulee tukemaan Suomen sähköverkon toimintaa. Hankkeen on määrä valmistua vuoden 2025 kevääseen mennessä. Rakennettava sähkövarasto on tarkoitus sijoittaa Lappeenrantaan […]