• Rahtilaivojen käymäläjätevesistä tehdään nyt biokaasua

    Rahtialuksilla syntyvät käymäläjätevedet saa purkaa laillisesti Itämereen, vaikka ne pahentavat sen rehevöitymistä. Baltic Sea Action Group kokoaa toimijat uuteen Ship/t Waste Action -yhteistyöhankkeeseen, jossa alusten käymäläjätevedet puretaan satamaan ja niistä tuotetaan biokaasua. Yhteistyöllä vauhditetaan kiertotalouden mukaista toimintamallia, jossa alusten käymäläjätevesistä tuotetaan biokaasua raskaan liikenteen polttoaineeksi. Ship/t Waste Action -yhteistyössä kehitetään jätehuollon arvoketjua eri toimijoiden kesken,…


Ajankohtaista

Hanne Salonen / Eduskunta

Lähienergialiiton lausunto vuoden 2016 budjettiin: kuluttajat mukaan energiaremonttiin, niin työllisyys ja talous kohenee

Toiminnanjohtaja Karoliina Auvinen kävi 9.10.2015 eduskunnan ympäristövaliokunnassa kuultavana. Hän kävi esittelemässä Lähienergialiiton lausunnon valtion vuoden 2016 budjettiin.   ”Hienoa, että pääsimme kertomaan ehdotuksemme öljyn käytön vähentämiseksi. Lähienergialiiton mukaan kuluttajat tulisi ottaa mukaan Suomen energiaremonttiin. Otin esille, ettei asukkaita ole juurikaan nyt budjetissa muistettu.”, kertoi Auvinen ympäristövaliokunnan kokouksesta palattuaan. Lähienergialiitto ehdotti lausunnossa ARA:n energia-avustuksen palauttamista kotitalouksille ja […]