• Joukkorahoitus – uusiutuvan energian käänteentekijä?

    Joukkorahoitukselle pyhitettiin neljä sivua EY:n RECAI-raportista, jossa pääasiallisesti käsiteltiin eri maiden houkuttelevuutta uusiutuvan energian investointikohteina. Game changer, ennakoivat. Joukkorahoitus voisi nostaa kierroksia uusiutuvan energian yleistymisessä myös Suomessa. Joukkorahoituksessa tavalliset ihmiset mahdollistavat mielekkäiksi katsomiaan hankkeita saaden vastineeksi valmiin tuotteen tai palvelun, yrityksen osakkeita tai korkoa sijoitukselleen. Hiljattain perustamamme Joukon Voima järjestää joukkorahoitusta, jossa piensijoittajat pääsevät osallistumaan…


Ajankohtaista

biokaasu tankkausasema

Jopa 14 uutta kaasutankkausasemaa – Gasum on saanut EU:lta 2,9 miljoonan euron tuen uusien asemien rakentamiseen

Euroopan unioni on myöntänyt Gasumille 2,9 miljoonaa euroa tukea kaasutankkausasemaverkoston laajentamistyöhön Suomessa. Tuki on merkittävä askel yhtiön pohjoismaisen kaasuekosysteemin rakentamiseen. Uusia asemia tarvitaan vastaamaan kaasuautojen kasvaneeseen kysyntään, ja jotta liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän ILMO45-loppuraportissa linjattuihin päästötavoitteisiin päästään.   EU:n väylä- ja liikennehankkeiden Verkkojen Eurooppa (Connecting Europe Facility) -hanke on myöntänyt Gasumille 2,9 miljoonaa euroa uusien […]