-
Gasum aloittaa laajennushankkeen Riihimäen biokaasulaitoksella
Gasumin Riihimäen biokaasulaitoksella aloitetaan merkittävä mädätteen käsittelyyn keskittyvä uudistus tuotannon tehostamiseksi. Hanke on osoitus Gasumin sitoutumisesta biokaasun tuotannon lisäämiseen ja uusiutuvan energian tuomiseen markkinoille. Hanke edistää myös kierrätysravinteiden käyttöä. Pohjoismainen energiayhtiö Gasum on tehnyt investointipäätöksen 7,5 miljoonan euron hankkeesta, jonka tavoitteena on laajentaa ja parantaa nykyistä biokaasulaitosta Riihimäellä. Vuodesta 2016 toiminnassa ollut laitos tuottaa vuosittain…
-
Kiertotalous mukaan kodin uusiin tulisijoihin – Tulikiven uusi Kermansavi-mallisto 80-prosenttisesti keraamisen teollisuuden kierrätysmateriaalista
Tulikiven keraamisten tulisijojen uusi mallisto vastaa markkinakysyntään niin kiertotalouden kuin vuoden alussa tiukentuneiden päästörajojen puolesta. Kierrätetystä keramiikasta tehtävät tulisijat ovat suomalaisen tulisijavalmistaja Tulikiven vastaus kahteen päivänpolttavaan keskustelunaiheeseen kuluttajamarkkinoilla, päästöjen vähentämiseen sekä materiaalien kierrättämiseen kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Tulikiven uusi keraamisten Kermansavi-tulisijojen mallisto tuli markkinoille vuoden alussa. Suomen ohella uudella mallistolla tavoitellaan merkittävää kasvua Keski-Euroopan markkinoilla, missä…