-
Lähienergialiiton uutiskirje 3/2020: Hallitukselta mittava tukipaketti yritysten, yrittäjien ja työntekijöiden tueksi koronavirusepidemian haittojen torjumiseksi
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Maaliskuu tarjosi mm. Siemens toimittaa virtuaalivoimalaitospalvelun Lidlille ja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle. St1 suunnittelee Inkooseen terminaalia uusiutuvien polttonesteiden jakelun kasvattamiseksi. Tuulivoimavuosi 2019 oli tuulivoima-alalle merkittävä vuosi, sillä kaikki vuoden aikana valmistuneet tuulivoimalat rakennettiin markkinaehtoisesti, ilman valtion tukea. Gasum toimittaa biokaasua cleantech-yritys Forchemille. Tulevia tapahtumia Laita kalenteriin 21.4.2020…
-
S-market tuottaa lämpöä Oulun energian kaukolämpöverkkoon Kaukovainiolla
Oulussa tehdään edistyksellistä työtä vähähiilisyystavoitteiden toteuttamiseksi. Kaukovainion kaupunginosassa toteutettiin maaliskuussa kaupan ylijäämäenergiaa kaukolämpöverkossa hyödyntävä ratkaisu. Vastaavaa ei ole aiemmin toteutettu Suomessa. Osuuskauppa Arinan Kaukovainion S-market liitettiin lämmöntuottajaksi Oulun Energian kaukolämpöverkkoon. Liittymän kautta kaupan CO2-kylmälaitteiston tuottamaa ylijäämäenergiaa syötetään kaukolämpöverkon menolinjaan. Tämän myötä kaupan ylijäämälämpöä voidaan hyödyntää kaukolämpöverkkoon liitetyissä asuinalueen rakennuksissa. Toteutus on osa Making…
-
Älyllä eroon lämmitysongelmista? Vanha talo, moderni ratkaisu
Vuosien korjauskierteen jälkeen 40-luvun kerrostaloon löytyi moderni ratkaisu. Helsingin Meilahdessa sijaitsevassa kerrostalossa on käynnissä erilainen lämmityskausi. Yhtiöön on hiljattain asennettu Wattinen-älylämmityspalvelu, jonka toivotaan vihdoin ratkaisevan vuosikymmenten lämmitysongelmat. Lämmitysongelmien kanssa on painittu meilahtelaiskerrostalossa vuosikausia. Vuonna 1946 rakennetussa talossa on aikoinaan ollut hiililämmitys, ja noilta ajoilta rakennukseen jäänyt lämmityshormi on johtanut kylmää ilmaa viereisiin asuntoihin. Myös ulkoseinän…
-
Savosolar toimittaa aurinkolämpöjärjestelmän Itä-Ranskaan
Savosolar on allekirjoittanut yli 1,3 miljoonan euron sopimuksen ranskalaisen La Francaise de l’Energie (LFDE) -yhtiön tytäryrityksen kanssa aurinkolämpöjärjestelmän toimittamisesta Creutzwaldissa Ranskassa. Järjestelmän toimitus ja rakentaminen alkavat kevään 2020 aikana, ja luovutuksen on suunniteltu tapahtuvan kesällä 2020. LDFE:n tytäryhtiö omistaa ja operoi toimitettavaa aurinkolämpöjärjestelmää ja myy lämpöä ENES Creutzwaldille, joka on Creutzwaldin kunnan energiapalveluyritys ja…
-
Palvelinkeskuksen hukkalämpöä Vantaan energian lämpöverkkoon
Ficolo investoi 50 miljoonaa euroa Suomen ensimmäiseen hiilineutraaliin datakeskukseen, ja alkaa myydä Vantaan Energialle pilvipalvelukeskuksensa hukkalämpöä. Ficolon pilvipalvelukeskus on Suomen ensimmäinen hiilineutraali ja päästöllisiä energioita korvaava datakeskus, joka on myös saanut ensimmäisenä suomalaisena ”Dark Green” -luokituksen. ”On hienoa olla mukana ympäristötalkoissa ja samalla investoida kasvuun”, toteaa Ficolon toimitusjohtaja Seppo Ihalainen. ”Julkinen keskustelu on pyörinyt paljon…
-
Savosolar aiesopimukseen Uniperin kanssa yhteistyöstä suurissa aurinkolämpöprojekteissa
Savosolar Oyj on allekirjoittanut aiesopimuksen Uniper SE:n kanssa yhteistyöstä suurien aurinkolämpöjärjestelmien toteutuksessa teollisuuden prosessilämmön ja kaukolämmön tarpeisiin. Suunniteltu yhteistyö sisältää järjestelmien myynnin, suunnittelun, toteutuksen ja tarvittaessa operoinnin. Maantieteellisesti yhteistyön suunniteltu fokus on alkuvaiheessa Euroopassa, erityisesti Saksassa, Itävallassa ja Hollannissa, ja myös muualla maailmassa voidaan etsiä sopivia kohteita. Osapuolten tavoitteena on selvittää ensimmäisiä yhteistyöprojekteja vuoden…
-
Turku Energia hakee toimenpidelupaa geotermistä laitosta varten porattaville lämpökaivoille
Turku Energia hakee yhteistyössä Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n kanssa toimenpidelupaa kahdelle Koroisten alueelle, Koroisten sähköaseman välittömään läheisyyteen porattavalle noin 7000 metriä syvälle lämpökaivolle geotermistä laitosta varten. Turku Energia laati geotermisen laitoksen rakentamisesta Turkuun aiesopimuksen energiayhtiö St1:n kanssa vuonna 2016. Lopullinen päätös laitoksen rakentamisesta Turkuun tehdään Espoossa meneillään olevan St1:n pilottihankkeen käyttöönoton jälkeen. Laitoksessa tuotettu geoterminen…
-
Fortum luopuu kivihiilestä Espoossa jo vuonna 2025 – Espoo Clean Heat -projekti muuttaa kaukolämmön hiilineutraaliksi
Fortum ja Espoon kaupunki ovat sitoutuneet hiilineutraaliin kaukolämmön tuotantoon Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen alueella toimivassa kaukolämpöverkossa 2020-luvun aikana. Nyt kehitystyötä kiihdytetään asettamalla uudeksi välitavoitteeksi kivihiilestä luopuminen vuoden 2025 aikana. Kiihdytettyä 2020-luvun hiilineutraalisuusprojektia kutsutaan nimellä Espoo Clean Heat. ”Fortumin päätös luopua kivihiilen käytöstä ja kaukolämmön muuttaminen hiilineutraaliksi on merkittävin ilmastoteko Espoossa. Espoon tavoitteena on olla…
-
Savosolar on solminut lopullisen sopimuksen Fernwärme Ettenheim GmbH:n kanssa
Savosolar on solminut lopullisen sopimuksen Fernwärme Ettenheim GmbH:n kanssa noin 1 700 m2:n aurinkolämpöjärjestelmän ja 200 m3:n lämpövaraston toimituksesta. Kyseessä on heinäkuussa uutisoidun tarjouskilpailun voiton ansiosta tehty sopimus. Fernwärme Ettenheim operoi kaukolämpöverkkoa, joka toimittaa lämpöä Stuttgartin lounaispuolella sijaitsevalle Ettenheimin kaupungille. Savosolarin uusi järjestelmä tulee vähentämään sekä kustannuksia että päästöjä aurinkolämmön korvatessa nyt käytettävän hakkeen ja…
-
Vantaan Energia lopettaa kivihiilen käytön vuonna 2022!
Vantaan Energia lopettaa kivihiilen käytön energiantuotannossa vuonna 2022. Kivihiili korvataan pääosin lisäämällä hyötykäyttöön kelpaamattoman jätteen, tuuli- ja aurinkoenergian sekä maalämmön osuutta tuotannossa. Käytännön toimenpiteistä merkittävin on Vantaan Energian jätevoimalan laajennus. Suomi on sitoutunut olemaan kivihiilivapaa viimeistään vuoteen 2029 mennessä. ”On hienoa päästä kertomaan hyviä ilmastouutisia. Ilmastokriisin pysäyttämiseksi tarvitaan suuria ja nopeita muutoksia. Meillä energia-alan yrityksillä…
-
St1 käynnistää maailman syvimpien geolämpökaivojen porauksen viimeisen vaiheen Otaniemessä
Energiayhtiö St1:n geolämmön pilottiprojektin viimeinen porausvaihe on alkamassa Espoon Otaniemessä. Viime vuonna ensimmäinen 6,4 kilometrin syvälämpökaivo porattiin valmiiksi ja toinen kaivo 3,3 kilometrin syvyyteen odottamaan vesistimulaation mallinnuksen tuloksia. Toisen kaivon loppuosan poraussuunnitelma on määritelty mallinnuksen perusteella ja sen poraus päästään aloittamaan syyskuussa. Laitos on valmistuessaan vuonna 2020 maailman syvin geotermisen energian lämmöntuotantolaitos, joka tuottaa lämpöä…
-
Savosolar Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2019: liikevaihto kasvoi, toimenpiteet kustannustehokkuuden parantamiseksi jatkuvat
Avainluvut tammi-kesäkuussa 2019 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 1,7 milj. euroa (1-6/2018: 1,3 milj. euroa), kasvua 26 % edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Liikevaihtoa kasvattivat kaudella toteutuneet aurinkolämpöjärjestelmien toimitukset erityisesti Ranskassa ja Tanskassa. Liiketulos (EBIT) oli -2,3 milj. euroa (-2,4 milj. euroa). Katsauskauden tulos oli -3,3 milj. euroa (-2,6 milj. euroa). Katsauskauden tulosta heikensivät alkuvuonna 2019 järjestetyn osakeannin kulut…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 7/2019: Oulun energia toimittaa miljoonan watin aurinkovoimalan. Syyskuussa tarjouskilpailu sähköisen ja biokaasuliikenteen infratuesta
Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Heinäkuu tarjosi mm. Onninen hakee vahvempaa roolia puhtaan energian käytön lisäämisessä – liittyi Suomen Lähienergialiiton jäseneksi, Savosolarille menestystä sekä Suomessa että Saksassa, Lähienergialiitto ja MTK edistivät hajautettua energiatuotantoa OKRA maatalousnäyttelyssä. Tulevia tapahtumia Kesälomien jälkeen jatkuvat suositut aamiaistilaisuudet, joihin ilmoittautuminen on avattu. 27.8.2019 aiheena on Näin…
-
Savosolar voitti aurinkolämpöjärjestelmän tarjouskilpailun Saksassa Fernwärme Ettenheim GmbH:lle
Savosolar voitti Saksassa Fernwärme Ettenheim GmbH:n järjestämän tarjouskilpailun noin 1700 m² aurinkolämpöjärjestelmän ja 200 m³ lämpövaraston toimituksesta. Ettenheimin kaupunki sijaitsee Stuttgartista lounaaseen. Järjestelmän arvo on yli 800 000 € ja sen toimitus on suunniteltu tapahtuvaksi pääosin vuonna 2019, lopputestit ja järjestelmän luovutus Q1/2020. Maa-asennettava aurinkolämpöjärjestelmä, jossa on Savosolarin huippuluokan keräimet, lisää polttoaineetonta lämmöntuotantoa ja…
-
Savosolar toimittaa Suur-Savon Sähkölle Suomen suurimman aurinkolämpöjärjestelmän
Savosolar on saanut Suur-Savon Sähkö Oy:ltä tilauksen aurinkolämpöjärjestelmästä. Suur-Savon Sähkö rakentaa Puumalan kaukolämpöverkkoon ympäristöystävällisen aluelämpökeskuksen, jossa energiaa tuottaa aurinkokeräin-lämpöpumppu -hybridijärjestelmä, jonka osaksi Savosolarin keräinjärjestelmä tulee. Lämpöpumppuosuuden kokonaistoimittajana toimii hollolalainen Calefa Oy. Tämä on jo kolmas vuosi peräkkäin, kun Savosolar toimittaa Suomen suurimman aurinkolämpöjärjestelmän. Puumalaan toimitettavan järjestelmän keräinala tulee ensimmäisenä järjestelmänä Suomessa rikkomaan 400 m2…
-
Neste ja Turun Seudun Energiantuotanto selvittävät mahdollisuuksia Naantalin jalostamon hukkalämpöjen hyödyntämiseen
Neste Oyj ja Turun Seudun Energiantuotanto Oy (TSE) ovat sopineet selvityksestä koskien Naantalin jalostamon hukkalämpöjen hyödyntämistä TSE:n kaukolämmön tuotannossa. Toteutuessaan hukkalämpöjen hyödyntäminen TSE:n tuotannossa edistäisi Turun alueen kaukolämmön tuotannon muuttamista kivihiilivapaaksi ja parantaisi Nesteen jalostamon energiatehokkuutta. Hukkalämpöjen hyödyntämisestä tehdään esisuunnittelu kuluvan vuoden aikana, ja mahdollinen investointipäätös vuoden 2020 aikana. Käytännössä hukkalämmön hyödyntäminen voisi alkaa…
-
Oulun Energia ja Osuuskauppa Arina yhteisvoimin ilmastotalkoisiin
Oulun Energia Oy ja Osuuskauppa Arina syventävät energiayhteistyötä ilmastonmuutoksen hillinnän puolesta. Tavoitteena on kehittää ja rakentaa yhteistyössä Ouluun ja myöhemmin Pohjois-Suomeen ja muualle Suomeen energiatehokkaita teknisiä järjestelmiä kauppakiinteistöjen hukkalämmön entistä parempaan hyötykäyttöön. Yhteistyön kautta edistetään Oulun Energia Oy:n ja Osuuskauppa Arinan hiilineutraalisuustavoitteita. Oulun Energia Oy ja Osuuskauppa Arinan kiinteistöyhtiö ovat kehittäneet yhteistyössä Oulun Kaukovainiolla…
-
Savosolar toimitti aurinkokentän laajennuksen Jelling Varmeværkille
Savosolar on toimittanut 4 835 m2:n laajennuksen vuonna 2016 toimitettuun, kaksi vuotta menestyksekkäästi toimineeseen, 15 300 m2:n aurinkokenttään. Tämä tekee Jellingistä toiseksi suurimman Savosolarin toimittaman aurinkolämpölaitoksen, kooltaan yhteensä 20 135 m2. Aurinkokentän laajennus otettiin käyttöön huhtikuussa 2019 ja onnistuneen testausjakson jälkeen aurinkolämpölaitos on nyt luovutettu Jelling Varmeværille. Jellingin kaukolämpöjärjestelmän aurinkoenergian määrän odotetaan kesäkauden aikana…
-
Savosolarin Condatin toimitus luovutettu, maailman ensimmäinen seurantasysteemi suurilla tasokeräimillä
3,3 MW:n aurinkolämpölaitos Condat-sur-Vézèren kaupungissa Ranskassa otettiin käyttöön tammikuussa 2019 ja on luovutettu menestyksekkään testauskäytön jälkeen asiakkaalle NewHeat SAS:lle. Toimitettu aurinkolämpölaitos, joka on suurin teolliseen prosessilämpöön Euroopassa koskaan toimitettu aurinkolämpöjärjestelmä, tuottaa keskimäärin 4 000 MWh lämpöä vuosittain. Se kattaa paikallisessa paperitehtaassa 32% höyryntuotannon lämmitetyn veden tarpeesta. Aurinkolämpökentän tuotto on erittäin korkea, yli 1000 kWh/m2,…
-
Savosolarin suurin aurinkolämpöjärjestelmä Grenaa Varmevaerkille otettu käyttöön kokonaan
Savosolarin tähän asti suurin aurinkolämpöjärjestelmä, joka toimitettiin Grenaa Varmevaerkille Tanskassa, otettiin täysin käyttöön maanantaina 11. maaliskuuta. Aurinkolämpökenttä, joka on kooltaan lähes 21 000 m2, tuottaa nyt puhdasta lämpöä Grenaan kaupungin kaukolämpöverkkoon. Osa aurinkokeräinkentästä on toiminut jo joitain viikkoja, ja käynnistysvaiheen aikana (edelliset 3 viikkoa) se on tuottanut riittävästi energiaa 22 normaalin omakotitalon lämmittämiseksi vuodeksi.…