-
Uutta tietoa liikenteen päästöjä vähentävien toimien vaikuttavuudesta
Liikenne- ja viestintäministeriön tilaamat vaikutustenarvioinnit liikenteen päästövähennyskeinojen tehokkuudesta ja kustannuksista valtiolle ovat valmistuneet. Vaikutusten arviointeja hyödynnetään fossiilittoman liikenteen tiekartan valmistelussa ja sitä koskevassa tietopohjaisessa päätöksenteossa. Arvioituja toimenpiteitä on yhteensä 15 kappaletta. Eräitä toimenpiteitä on arvioitu myös aiemmin valmistuneiden tutkimusten pohjalta. Vaikutustenarvioinnin tavoitteena on ollut saada tietoa siitä, miten päästöjä voidaan vähentää konkreettisilla toimilla kustannustehokkaasti sekä sosiaalisesti…
-
Lähienergialiiton kevätkokous palkitsi ansioituneita Lähienergian edistäjiä ja kutsui kunniapuheenjohtajaksi Raimo Lovion
Lähienergialiitto täytti keväällä 5 vuotta ja sitä juhlistettiin pitämällä sääntömääräinen kokous 18.5.2018 Savoy-teatterissa Helsingissä ja sen jälkeen nauttimalla Maamme energia -oopperan näytöksestä. Kevätkokouksen sääntömääräisissä asioissa käsiteltiin toimintavuoden 2017 tilinpäätöksen ja toimintakertomus. Kevätkokous päätti hallituksen esityksestä vahvistaa tilinpäätös ja myöntää vastuuvapaus hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. Raimo Lovio piti lyhyen historiikin Lähienergialiiton toiminnan viidestä ensimmäisestä…
-
Maamme energia -ooppera avaa suomalaista energiapäätöksentekoa
Maamme energia on maailman ensimmäinen energiapoliittinen ooppera. Se on maailman ensimmäinen ooppera, joka perustuu professoreiden ja yhden oopperalaulajan tekemään artikkelikokoelmaan. Helsingin Savoy-teatterissa 17.5. kantaesityksensä saava Maamme energia on tekstiltään surrealistisen realistinen ja musiikiltaan uusbarokkinen neljälle laulajalle ja soitinyhtyeelle sävelletty dokumentaarinen kabareeooppera. Ooppera perustuu samannimiseen artikkelikokoelmaan (Into 2015). Kantaesityksessä laulavat sopraano Reetta Ristimäki, mezzosopraano Ann-Marie…
-
Energiaooppera kajahti komeasti
Tampereen oopperajuhlia vietettiin Energia 2016 -messujen yhteydessä lokakuun lopussa. Keskustelu sujui mukavasti, ooppera kuulosti hienolta, ja koko konsepti otettiin vastaan tervetulleena piristyksenä energiapolitiikan kentällä. Keskustelua hyvässä yhteisymmärryksessä Tilaisuudessa kuultiin kaksi paneelikeskustelua, toinen energiapolitiikkaan ja toinen liikenneratkaisuihin liittyen, ja molempiin oltiin saatu eturivin osallistujakaarti. Keynote-puheenvuorot kuultiin Jari Suomiselta (St1) ja Jari Varjotieltä (Savo-Solar), joiden lisäksi…
-
Tampereen oopperajuhlissa taiteen ja järjen välille syttyi poliittinen rakkaus
Tähtien salissa järjestetyssä Tampereen oopperajuhlissa muodostui harmoninen kokonaisuus energiamurroksesta, Tampereen seudun liikenteestä ja Maamme energia -oopperan kantaesityksestä. Tapahtuman avasi Lähienergialiiton puheenjohtaja, professori Raimo Lovio. Hän kertoi Lähienergialiiton tuottamasta keskustelualoitteesta, jonka tarkoituksena on muodostaa kokonaiskuvaa lähienergian kehityksestä, nykytilanteesta ja tulevista mahdollisuuksista. Kokonaiskuvan lisäksi keskustelualoite tarkastelee ja ottaa kantaa ajankohtaiseen ilmasto- ja energiapoliittiseen keskusteluun Suomen strategiasta ja analysoi yksityiskohtaisemmin tärkeimpiin osa-alueisiin liittyviä…
-
Jatkoaika, keskustelun aika
Tampereen kaupunginvaltuusto lykkäsi 24.10.2016 kokouksessaan päätöstä raitiotien rakentamisesta kahdella viikolla vedoten muun muassa lisäkeskustelun tarpeeseen. Tampereen oopperajuhlat – Maamme energia tarjoaa lisää huipputason keskustelua ja näkemyksiä kuin tilauksesta. Osuva ajoitus Lähienergialiiton tavoitteena on jakaa faktatietoa ja herättää keskustelua energia-asioista. Tarkoitus on saada asiat huomioiduksi laajoina kokonaisuuksina yksittäisten ratkaisujen sijaan niin keskustelussa kuin päätöksenteossakin. Tampereen…
-
Taidetta tärkeistä asioista
Energia on tärkeä ja ajankohtainen aihe, mutta miksi oopperaa? Tässä kirjoituksessa haetaan vastausta siihen kysymykseen taiteilijalta itseltään. Energiaooppera käsittelee oikeita asioita Ajatus musiikista paneelikeskustelun vastapainona kuulostaa tervetulleelta itsessäänkin, mutta Tampereen oopperajuhlat – Maamme energia ei tarjoa mitä tahansa musiikkia, vaan energiaoopperaa. Avataanpa hieman. Maamme energia (Into Kustannus 2015) on artikkelikokoelma, jossa kymmenen eri alojen professoria…
-
Energiaooppera on Tampereella ajankohtainen
Otin vastaan tehtävän hoitaa Tampereen oopperajuhlien markkinointia, mutta en tiedä Tampereen energiapolitiikasta, saati oopperasta, juuri mitään. Liikenteestä sentään jotain, tein työssäni Tampereen ammattikorkeakoulussa muun muassa selvitystä sähköpyöriin liittyvästä lainsäädännöstä ja eurooppalaisista palvelumalleista. Mistä siis lähtisin liikkeelle? Mistä liikkeelle? Ensinnäkin näin erikoinen tapahtumakonsepti vaatii jonkinlaista markkinointimateriaalia. Energiaoopperan markkinoinnissa musiikkinäyte on varmasti paikallaan, joten tilasimme laulaja Oskari…