-
Lähienergialiiton uutiskirje 10/2016: Tampereen oopperajuhlat, isoja säästöjä lämpöpumpuilla
Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Lokakuu tarjosi mm. Tampereen oopperajuhlat, isoja säästöjä lämpöpumppujen käyttäjille ja kilpailumenestystä Optiwatille ja Joukon voimalle. Tulevia tapahtumia Passiivi-/matalaenergiatalon omistaja tai suunnittelija: ilmoittaudu ja tule mukaan. Suomessa järjestetään ensimmäistä kertaa kansainväliset passiivitalopäivät 11.-13.11.2016. Lähienergialiiton sääntömääräinen syyskokous 17.11.2016 Helsingissä (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun päärakennus). Muista ilmoittautua tällä linkillä. SULPU järjestää perinteisen lämpöpumppualan huipputapahtuman, Lämpöpumppupäivän 29.11.2016…
-
Aurinkovirta on askel kohti uutta
Oulun Energia hakee kokemusta aurinkosähkön kuluttajamyynnistä. Samalla vertaillaan aurinkopaneelien katto- ja seinäasennuksen etuja. Toppilan kaupunginosan maamerkin, Toppilan voimalaitoksen, ulkoasu muuttuu kesäkuussa, kun laitoksen eteläseinä peitetään aurinkopaneeleilla. Luvassa on sinertävä, tasainen lasipinta. Samoihin aikoihin paneeleita ilmestyy myös Merikosken voimalaitoksen tasakatolle, jolta ne näkyvät lähinnä ympäröiviin kerrostaloihin. Toppilan noin 840 ja Merikosken 200 aurinkopaneelia muodostavat maamme…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 4/2016: Nivos Oy:n hukkalämmön talteenotto on vuoden ilmastoteko
Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Huhtikuu tarjosi vuoden ilmastoteko 2016 -kilpailun voiton Nivos Oy:lle ja raportteja Pohjois-Karjalasta Tanskaan. Tulevia tapahtumia Smart Energy Transition -hanke järjestää Electricity markets in Disruption -seminaarin 11.5.2016 Helsingissä, yhdessä EL-TRAN, BCDC Energia ja Neo-Carbon Energy -hankkeiden kanssa. Lähienergialiiton sääntömääräinen kevätkokous 24.5.2016 (Metropolia AMK, Leppävaara), jossa vieraana mm. Fortumin…
-
Vuoden ilmastoteko 2016 -ehdokkaat julkistettu: mukana Nivos ja Oulun Energia
Vuoden ilmastoteko -tunnustus voidaan myöntää energia-alalla toimivalle tai alaan liittyvälle yritykselle tai yhteisölle, joka on edistänyt toiminnallaan ilmastonmuutosta hillitseviä tekoja. Yleisöäänestyksen voittanut ehdokas julkistetaan Vuoden ilmastoteko 2016 –palkinnonjaon yhteydessä ilmastoseminaarissa huhtikuussa 2016. Vuoden 2016 yhdeksästä ehdokkaasta kaksi on Lähienergialiiton yritysjäsentä: Nivos Oy / Mäntsälän Sähkö Oy: Hukkalämmön kierrättäminen kaukolämpöverkkoon Oulun Energia Oy: Painotalo Kalevan Suomen suurin aurinkovoimala Käy…
-
Hyvää energiaa liikkeellä: kisa Suomen suurimman aurinkosähkövoimalan rakentamisesta kiihtyy
Suomessa on käynnissä positiivinen kilpailu Suomen suurimman aurinkosähkövoimalan rakentamisesta. Tällä hetkellä kisaa johtaa Oulun Energia sanomalehti Kalevan painotaloon rakennetulla 420 kW:n tehoisella aurinkovoimalalla. Sähköyhtiöiden osallistuminen aurinkosähkön rakentamiseen on selvä merkki investoinnin kannattavuuden parantumisesta ja energiamarkkinoiden muutoksesta. Kuluneen kesän aikana Lähienergialiiton jäsen Oulun Energia on toimittanut kaksi merkittävää aurinkosähkövoimalaa: Kalevan painotaloon 420 kW tehoisen ja…