• Aurinkosähkön yhteistilaus Savossa

    Savon alueella järjestetään tänä keväänä aurinkosähkön yhteistilaushanke, jossa kiinnostuneet voivat hankkia sähköverkkoon kytketyn aurinkojärjestelmän. Hirvensalmelainen Ahjo Energia tarjoaa useita vaihtoehtoja ja koko projekti toteutetaan omakustannusperiaatteella.   Auringosta puhdasta energiaa Aurinko on maapallon tärkein – lähes ainoa – energianlähde, jonka hyödyntäminen Suomessa on vasta alussa. Suomessa saadaan kuitenkin auringon säteilyä lähes yhtä paljon kuin Saksassa, joka…


Ajankohtaista

Eduskuntatalo

Valtioneuvosto tukee sähköisen raskaan liikenteen kehittämistä 5 miljoonalla eurolla

Valtioneuvosto antoi 3.2.2022 asetuksen sähköisen raskaan liikenteen kehittämiseen vuosina 2022-2025 myönnettävästä avustuksesta. Asetus tulee voimaan 15.2.2022.   Talousarviossa sähköisen raskaan liikenteen kehittämiseen on varattu yhteensä 5 miljoonaa euroa. Avustus rahoitetaan EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen tuloilla ja sillä pyritään lisäämään tuottavuuskasvua sekä vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä Suomen kestävän kasvun ohjelman mukaisesti. Valtionavustuksen on tarkoitus edistää raskaan liikenteen toimialan […]