• Milloin Suomi ohittaa Kreikan ja Romanian uusiutuvan energian sijoituskohteena?

    Suomi sijoittui Ernst & Youngin kansainvälisessä ”Renewable Energy Country Attractiveness Indices” indeksivertailussa häntäpäähän sijalle 36/40. Energiaremontti tarvitaan, jotta Suomen uskottavuus uusiutuvan energian toimijana ja sijoituskohteena saadaan kansainväliselle tasolle. Juhlapuheissa kuullaan paljon biotalouden ja cleantechin mahdollisuuksista Suomen taloustilanteen kohentajana ja uusien työpaikkojen synnyttäjänä. Samaan aikaan alan yritykset harmittelevat, miten Suomessa kotimarkkinoiden ja pääoman puute tekevät liiketoiminnan…


  • Suomi jäljessä niin asenteissa kuin tilastoissa

    Energiatehokas rakentaminen on vakiinnuttanut suosionsa Ruotsissa ja Norjassa jo aikaa sitten, mikä kävi ilmi viimeisimmässä Passivhus Norden konferenssissa Trondheimissa. Esimerkiksi Norjassa vuoden 2015 rakennusmääräykset ovat jo nyt vapaaehtoisesti aktiivisessa käytössä. Ruotsissa uudet energiatehokkuusmääräykset on jopa useimpien rakennusyritysten (mm. NCC, Skanska ja Peab) johdolla tuomittu lähes murskaten kunnianhimottomiksi. Reaktio on päinvastainen kuin kotimaassamme vuonna 2010 vastaavassa…


  • Aurinko paistaa pohjoisessakin

    Olosuhteet aurinkoenergian tuotantoon ovat Suomessa jopa Euroopan parhaimmistoa kesän säteilymääriä tarkastellessa. Alla oleva kaavio osoittaa, että yöttömien öiden ansiosta aurinko todella säteilee pohjoisessakin. Pimeät talvet kääntävät pelin luonnollisesti eteläisempien alueiden eduksi, mutta silti keskelle Pohjanmaata kuvitteellisesti sijoitettavan aurinkovoimalan vuoden energiantuotantopotentiaali olisi 88 % Saksan Finsterwaldessa sijaitsevan vastaavanlaisen laitoksen kapasiteetista. Finsterwaldessa, Saksan Brandenburgissa sijaitsee maailman viidenneksi suurin…


Ajankohtaista

(c) Tekniikka&Talous

Hyviä lähienergiaehdokkaita Tekniikka&Talouden Vuoden energiateko-äänestyksessä

Tekniikka&Talous –lehden järjestämä Vuoden energiateko-kilpailu on parhaillaan käynnissä. Kilpailun raati on valinnut lukijoiden ja raatilaisten omien ehdotusten pohjalta kymmenen energiatekoa, joista voi Tekniikka&Talouden verkkopalvelussa äänestää omaa suosikkiaan elokuun loppuun asti. Ehdokkaina ovat mm. Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen, jolla on ollut keskeinen asema Suomen lämpöpumppumarkkinoiden luomisessa jo 20 vuoden ajan. Nuorempina lähienergian kehittäjinä ehdokkaina ovat […]