Tampereen oopperajuhlissa taiteen ja järjen välille syttyi poliittinen rakkaus

Tähtien salissa järjestetyssä Tampereen oopperajuhlissa muodostui harmoninen kokonaisuus energiamurroksesta, Tampereen seudun liikenteestä ja Maamme energia -oopperan kantaesityksestä.

Tapahtuman avasi Lähienergialiiton puheenjohtaja, professori Raimo Lovio. Hän kertoi Lähienergialiiton tuottamasta keskustelualoitteesta, jonka tarkoituksena on muodostaa kokonaiskuvaa lähienergian kehityksestä, nykytilanteesta ja tulevista mahdollisuuksista. Kokonaiskuvan lisäksi keskustelualoite tarkastelee ja ottaa kantaa ajankohtaiseen ilmasto- ja energiapoliittiseen keskusteluun Suomen strategiasta ja analysoi yksityiskohtaisemmin tärkeimpiin osa-alueisiin liittyviä kysymyksiä.

Keskustelualoite on nimensä mukaisesti tarkoitettu keskusteltavaksi, kommentoitavaksi ja parannettavaksi. Se julkaisttiin yleiseen keskusteluun Lähienergialiiton syyskokouksessa 17.11.2016.

Kantaesityksenä otteita Maamme energia -oopperasta

Tilaisuudessa kantaesitettiin otteita kamarioopperasta Maamme Energia. Ooppera perustuu 10 professorin kirjaan Suomen tulevaisuudesta: Maamme energia, jonka perusteella libretton on tehnyt Rosa Meriläinen ja ooppera on Mikko Helenius säveltämä. Rooleissa lauloivat basso Oskari Nokso-Koivisto ja mezzosopraano Elli Vallinoja. Soittajat Mauri Saarikoski, viulu; Maarit Holkko, alttoviulu; Anni Elif, sello; Mikko Helenius, piano.

Oskari Nokso-Koivisto kertoi kirjan ja oopperan taustasta: ”Maailman energiajärjestelmät ovat murroksessa. Tämä ooppera kertoo, miten Suomen pitää toimia”.

Tapahtumassa pääsimme nauttimaan kolme otetta oopperasta tapahtuman alussa ja lopussa sekä paneelikeskusteluiden välissä.

Kuva Antti Pitkänen
Laulajat basso Oskari Nokso-Koivisto ja mezzosopraano Elli Vallinoja. Soittajat Mauri Saarikoski, viulu; Maarit Holkko, alttoviulu; Anni Elif, sello; Mikko Helenius, piano. Kuva Antti Pitkänen.

Energiamurroksessa puhtaan energian koti- ja vientimarkkinat kasvavat

Kuva Antti Pitkänen
Kuva Antti Pitkänen

Ensimmäisessä paneelikeskustelua moderoi Pasi Vainikka (VTT ja Neo-Carbon Energy -hanke) ja keskustelun osallistujia olivat toimitusjohtaja Jari Varjotie Savo-Solar, kansanedustaja Harri Jaskari, toiminnanjohtaja Jouni Keronen Climate Leadership Council, Head of Industrial Intelligence Sergey Ilyukhin Fortum ja professori Raimo Lovio Aalto-yliopisto.

Paneelikeskustelua alusti Jari Varjotie Savo-Solar. Jari muistutti, että energiasta keskusteltaessa usein keskitytään sähköön ja unohdetaan lämmitys ja viilennys. Puolet energiasta kuluu lämmitykseen ja viilennykseen. Tulevaisuuden energiajärjestelmässä varastointi on tärkeässä roolissa, johon Jari kertoi lämmön varastoinnin olevan jo nykyään hinnaltaan erittäin kilpailukykyinen, kun sähkön osalta näin ei vielä ole.

Alustuksen jälkeen Pasi Vainikka avasi keskustelun sanomalla ”Olemme varmasti yhtä mieltä että koko energiajärjestelmä tulee olla päästötön mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Ja on nähty monta kirjoitusta joissa on vaadittu sitä kuuluisaa markkinaehtoisuutta, toisaalta voidaan antaa erilaisia tukia, tai asettaa veroja ja kieltoja jotka tukevat yhteiskunnan arvoja ja normeja. Millaisella kannustinjärjestelmällä tai työkalupakilla te ajaisitte energiamurrosta?

Keskusteluun ohjauskeinoista Raimo Lovio ehdotti ”Koska päästökauppaa ei saada poliittisesti korjattua, joten kivihiilen käytön kannattaisi kieltää

 

Urbaania liikkumista Tampereen seudulla: ratikan kanssa vai ilman?

Kuva Antti Pitkänen
Kuva Antti Pitkänen

Toinen paneelikeskustelu käsitteli liikennettä, erityisesti miten Tampere voi muuttaa oman liikennejärjestelmän puhtaaksi ja älykkääksi muutaman vuosikymmenen aikana. Keskustelun moderaattorina toimi Karoliina Auvinen  (Smart Energy Transition -hanke ja Lähienergialiitto) ja keskustelijoina energiajohtaja Jari Suominen St1, Elias Pöyry Liikennevirta Oy, toimitusjohtaja Kimmo Erkkilä Linkker, joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Tampereen kaupunki, Tampereen yhdyskuntalautakunnan varapj. Jaakko Stenhäll.

Paneelikeskustelua alusti Jari Suominen St1. Esityksessä käsiteltiin mm. öljynjalostusprosessia ja esitettiin analyysi, ettei sähköautojen määrän kasvaminen suoraan vähennä raakaöljyn käyttöä. Tämä jatkoi käynnissä olevaa keskustelua aiheesta, jota Matti Kahra selvitti asiaa blogissaan.

Paneelikeskustelun avaukseksi Karoliina Auvinen kertoi, että ”Tutkijoiden viesti on, että päästöjen vähentämiseksi tarvitaan rakenteellisia muutoksia ja kaikkia keinoja, kuten liikenteen sähköistämistä, ovelta ovelle –ketjut mahdollistavia liikkumispalveluja, kaavoitusta ja kaupunkisuunnittelua, julkisen ja kevyen liikenteen kehittämistä sekä uusiutuvaan energiaan perustuvia liikennepolttoaineita. Lisäksi tarvitaan paljon valtion ja kuntien ohjauskeinoja tämän muutoksen mahdollistamiseksi.”

 

Voitto on varma, vain vuosi on epävarma

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

 

Ajankohtaista

Jukka Aho Leanhet

Leanheat palkittiin parhaana ilmastoinnovaationa Asuntomarkkinoiden innovaatiokilpailussa

Leanheat voitti Asuntomarkkinoiden tänä vuonna yhdeksännen kerran järjestämän innovaatiokilpailun, jossa palkittiin paras ilmastoinnovaatio. Leanheat palkittiin tekoälyä hyödyntävästä kiinteistön ylläpidon järjestelmästä.   Kilpailun raati valitsi aiemmin kolme ehdokasta finaaliin ja esiteltäviksi ASUNTOMARKKINAT 2019 -tapahtumassa, jossa voittaja palkittiin tapahtumassa annettujen äänien perusteella. Leanheat sai 60,8 % eli valtaosan kaikista annetuista äänistä. Muita finalisteja olivat VAV Asunnot Oy:n […]