Suuntana tulevaisuuden kaukolämpö

tulevaisuus

Lähienergialiitto ja Energiateollisuus ry:n järjestävät 30.8.2022 laaja-alaisen round-table keskustelun modernista kaukolämmöstä ja sen roolista energian sektori-integraatiossa. Osallistujiksi kutsutaan korkeintaan 25 osallistujaa mm. energiayhtiöistä, lämpö-palveluna-yhtiöistä, lämpöpumppufirmoista, kiinteistörahastoista, kaupan keskusliikkeistä, Kiinteistö- ja Isännöintiliittoista.

Kaukolämpö on merkittävä lämmön jakelutapa nyt ja jatkossa. Lämmöntuotantoon kohdistuu nyt paljon muutoksia ja muutospaineita. Niiden tarpeellisuus päästöjen vähentämiseksi on ymmärrettävää, koska päästöjen vähennyspotentiaali ja -tarve on suuri. Suomen sitoumusten täyttäminen ilmastonmuutoksen torjunnassa edellyttää kaukolämmön tuotannon päästöjen merkittävää vähentämistä nopealla aikataululla. Tämän kustannustehokas toteutus tapahtuu kaikkia tarjolla olevia teknologioita käyttämällä.

Haluamme löytää tavan ja kaikkia osapuolia palkitsevan toimintamallin, jolla nykyiseen kaukolämpöjärjestelmään pystytään kytkemään (myös kuluttajien ja muiden kuin kaukolämpöyhtiöiden toimesta) erikokoisia lämpöpumppujärjestelmiä – keskitettyyn ja hajautettuun tuotantoon.

Tilaisuus on kutsuvierastilaisuus, lisätietoja antaa Tapio Tuomi, toiminnanjohtaja, Suomen Lähienergialiitto ry tapio@lahienergia.org

Ajankohtaista

Exocon lämpöpumppu

Exoconille ensimmäinen patentti – ratkaisu vahvistaa yhtiön kilpailukykyä kylmän ilmaston lämpöpumppumarkkinoilla

Teknologiayhtiö Exoconille on myönnetty Suomessa yhtiön ensimmäinen patentti. Se suojaa Exoconin kylmän ilmaston lämpöpumpputeknologian keskeistä teknistä ratkaisua eli sulatuskierron arkkitehtuuria. Sillä parannetaan lämpöpumppujen suorituskykyä, energiatehokkuutta ja toimintavarmuutta vaativissa talviolosuhteissa. Kyseessä on teknologia-alue, jossa ilma–vesilämpöpumppujen todelliset suorituskykyerot syntyvät erityisesti pohjoisessa ilmastossa. Kylmyys, kosteus, huurtuminen ja sulatusjaksot heikentävät monien perinteisten järjestelmien hyötysuhdetta juuri silloin, kun lämmitystarve on […]