HAKU ON PÄÄTTYNYT JA PAIKKA ON TÄYTETTY!
Lähienergialiitto hakee hankekoordinaattoria määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 9/2021 – 8/2023. Hankekoordinaattorin tehtävänä on osallistua viestinnän suunnitteluun, tuottaa sisältöä hankkeen toiminnasta viestintää varten ja järjestää hankkeen toimintaa esitteleviä tapahtumia.
Suomen Lähienergialiitto ry
Meidän tavoitteenamme on tehdä uusiutuvan energian hyödyntämisestä ja älykkäästä energian käytöstä suomalaisille – kuluttajille, yrityksille, maatiloille ja julkisen sektorin toimijoille – mahdollisimman vaivatonta. Tätä haluamme edistää mahdollistamalla uusien palveluiden ja uusien toimijoiden synnyn. Lähienergialiitto edistää kaikkien lähienergiamuotojen tuottamista ja käyttämistä, rakennusten energiatehokkuuden parantamista sekä liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien käyttöä. Jäsenistömme koostuu yrityksistä, uusiutuvan energian yhdistyksistä ja henkilöjäsenistä.
Lähienergialiiton yksi toimintamuoto on lähienergia-alan tutkimus-, kehitys- ja lainsääntelyhankkeisiin osallistuminen. Niistä tuoreimpia esimerkkejä ovat TEM:n energian sektori-integraatio työryhmä, Energiaviraston sähkönsiirtomaksujen harmonisointi -työryhmä, Suomen Akatemian STN-hankkeet Smart Energy Transition, BCDC Energy, DeCarbon-Home, Finsolar- ja Finsolar taloyhtiökokeilu -hanke.
Hankekoordinaattori
Hankekoordinaattorin työtehtävänä on toimia FREE-hankkeessa. Se on EU:n rahoittama hanke, jossa ovat mukana Lähienergialiiton lisäksi Metropolia AMK, Novia AMK ja Stadin Ammatti- ja aikuisopisto. FREE – Framtidens EnergiExpert – tulevaisuuden energiaosaajat hiilivapaaseen kasvuun hankkeen tarkoituksena on poistaa Uudellamaalla tapahtuvaan energiamurrokseen liittyvää osaamisvajetta energia- ja talotekniikan aloilla ja tuomaan uutta osaamista resurssitehokkaasti erityisesti pk-yritysten henkilökunnalle ja yrittäjille. Uudellamaalla energiamurros tulee merkittävästi muuttamaan energian tuotantorakennetta keskitetystä hajautettuun, missä tuotantoyksiköt ovat kooltaan aiempia pienempiä. Lisäksi erityisesti fossiilisten polttoaineiden käyttö tulee nopeasti pienenemään. Tällä hetkellä yritysten henkilöstön osaaminen perustuu vahvasti keskitettyyn energiantuotantoon ja fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Hankkeessa luodaan yritysten henkilökunnan ja yrittäjien avulla osaamistarpeen tiekartta, jota tukemaan luodaan digitaalisia osaamiskomponentteja ja niistä koostuvia osaamismoduuleita.
Lähienergialiitto vastaa hankkeen sidosryhmätyöstä, sisällön tuottamisesta ja viestinnästä. Hankekoordinaattorin tehtävänä on osallistua viestinnän suunnitteluun, tuottaa sisältöä hankkeen toiminnasta viestintää varten ja järjestää hankkeen toimintaa esitteleviä tapahtumia.
Tehtävä on määräaikainen ajalle 9/2021-8/2023. Työ tehdään suurelta osalta etätyönä, joten työskentely tapahtuu vapaavalintaisesta paikasta.
Tarjoamme kilpailukykyisen palkan ja puhelinedun. Pääset mukaan innostavaan, dynaamiseen ja nopeasti kasvavaan alaan. Saat erittäin joustavan mahdollisuuden rytmittää omaa työskentelyä. Lisäksi tarjoamme mahdollisuuden osallistua puhtaan energian edistämiseen ja verkostoitua Suomen parhaiden puhtaan energian asiantuntijoiden kanssa.
Odotamme sinulta
Tehtävässä menestymistä edesauttaa, kun sinulla on kokemusta sisällöntuotannosta kirjallisessa ja visuaalisessa muodossa. Sosiaalisen median kanavat (Facebook, Instagram, LinkedIn, Youtube) ovat tuttuja ja sinulla on kokemusta niiden käytöstä eri kohderyhmien tavoittamisessa.
Sinulla on hyvä suomen- ja ruotsinkielen kirjallinen taito, koska FREE-hankkeen tärkeimmät sisällöt julkaistaan suomeksi ja ruotsiksi.
Olet ollut mukana järjestämässä eri tyyppisiä tapahtumia ja sinulla on halua ja kykyä esiintyä tällaisissa tilaisuuksissa.
Sinulla on oltava kiinnostus puhtaan energian edistämiseen sekä palveluiden käyttäjien että tuottajien näkökulmasta.
Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus.
Eduksi katsomme kyvyn itsenäiseen työskentelyyn ja oman työn johtamiseen sekä halun oppia.
Lisätietoja
Toiminnanjohtaja Tapio Tuomi, yhteydenotot mieluiten sähköpostilla osoitteeseen tapio@lahienergia.org.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja palkkatoive osoitteeseen info@lahienergia.org.