VTT:n ”Lähienergiasta palveluliiketoimintaa”-seminaari järjestetään 29.4.2014

by

Avainsanat:

VTT:n REmix-projekti tulee päätökseen ”Lähienergiasta palveluliiketoimintaa”-seminaarin myötä. Seminaari järjestetään Otaniemessä, Espoossa 29.4. klo 9-15.

Seminaarin puheenvuoroissa paneudutaan lähienergian ympärillä olevaan palveluliiketoimintaan niin tuottajan kuin asiakkaan näkökulmista. Monen muun asiantuntijan lisäksi puhumassa ovat Lähienergialiiton tominnanjohtaja Markku Tahkokorpi, sekä hallituksen jäsen, One1:n Harri Kemppi.

Tapahtuma on ilmainen.

Tutustu myös tähän

kaasuauto tankkaus

Liikennekaasua saa nyt myös Tuskusta Etelä-Savon Energia Oy:n e-kaasuasemalta

Etelä-Savon Energia Oy:n omistama kaasutankkausasemaketju, e-kaasuasemat, on laajentanut tänä kesänä toimintaansa ja jakelee kaasua neljällä julkisella kaasuntankkausasemalla, jotka sijaitsevat Mikkelissä Graanilla, Tuskussa ja Haukivuorella sekä Pertunmaan Kuortissa. Asemista kaksi, Tuskun ja Kuortin kaasuntankkausasemat, ovat valmistuneet tänä kesänä. Tuskun e-kaasuasemalla jaellaan paineistetun biokaasun lisäksi nesteytettyä kaasua, joka soveltuu erityisen hyvin pitkän matkan kuorma-autoliikenteelle.   Tuskun e-kaasuasema […]