Vuoden 2021 lähienergiaidea -kilpailun tuomariston päätös

by

Lähienergiaidea

Vuoden 2021 lähienergiaidea -kilpailun tuomaristoon muodostivat Lähienergialiiton hallituksen jäsenet ja varajäsenet, tuomariston sihteerinä toimi Lähienergialiiton toiminnanjohtaja Tapio Tuomi.

Tuomaristo päätti kokouksessaan, että vuoden 2021 lähienergiaidea -kilpailussa ei jaeta palkintoa. Tuomariston päätöksen perusteluna oli ”koska kilpailuun ei osallistunut annetussa ajassa riittävää määrää arviointikriteerit täyttäneitä ehdotuksia, tuomaristo katsoi ettei palkintoa jaeta”.

 

Tuomariston puolesta 

Tapio Tuomi, tuomariston sihteeri
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

Tutustu myös tähän

Lämpöpumppujen myynti palasi kasvu-uralle, kasvua 10 %. Suomeen myyty lämpöpumppuja jo 10 miljardilla

Vuonna 2025 Suomessa myytiin 112 000 lämpöpumppua. Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPUn tilastojen mukaan Lämpöpumppujen myynti kasvoi 10,7 % edellisen vuoden luvuista. Vuonna 2025 Suomessa myytiin lämpöpumppujärjestelmiä yli 600 miljoonalla eurolla. Suomeen myytyihin 1,8 miljoonaan lämpöpumppuun on investoitu 10 miljardia euroa. Sekä uudis- ja saneerausrakentamisen alho ja ennen kaikkea talouden ja kotitalouksien investointi-ilmapiirin synkkyys hidastaa edelleen kaikkia […]