Vuoden lähienergiaratkaisu 2017 -kilpailu käynnistyi

Vuoden lähienergiaratkaisu -palkinto on Lähienergialiiton kerran vuodessa järjestämä kilpailu, johon ilmoittaudutaan 31.12.2017 23:59 mennessä. Voittaja valitaan tammikuun 2018 aikana ja julkistetaan 31.1.2018. Palkinnon jakamisen tavoitteena on tuoda julkisuuteen uusia, puhtaaseen energiaan liittyviä lähienergiaratkaisuja, jotka lisäävät puhtaan energian hyödyntämistä, työllisyyttä ja taloudellista toimintaa.

 

Lähienergialiiton puheenjohtaja, professori Raimo LovioUusiutuva energia on nousemassa Suomen tärkeimmäksi energiamuodoksi ohi fossiilisten polttoaineiden vuoden vaihteen tienoilla. Erittäin paljon tehtävää on kuitenkin jäljellä”.

 

Puheenjohtaja Lovio kertoi kilpailun taustoista ja tavoitteista ”Lähienergialiitto haluaa juhlistaa tapahtumassa olevaa historiallista murrosta ja samalla vauhdittaa jatkokehitystä käynnistämällä vuoden lähienergiaratkaisu -kilpailun. Kilpailulla haluamme tuoda laajempaan julkisuuteen parhaimpia ratkaisuja, joihin kuluttajat, yritykset ja julkiset toimijat voivat tarttua. Toivomme runsasta osanottoa kilpailuun, koska voittajien lisäksi tuomme sopivalla tavalla esiin kaikkia ehdokkaita.

 

Tarjoatko tai käytätkö tuotetta tai palvelua, joka  edistää puhtaan ja älykkään energian käyttöä? Järjestätkö puhdasta energiaa edistäviä tapahtumia tai kampanjaa?  

Jos se lisää energiatehokkuutta, on uusi ja innovatiivinen tuote tai palvelu, mahdollistaa suuren kustannusten säästön, lisää kannattavuutta, on skaalautuva ja omaa vientipotentiaalia, mahdollistaa päästöjen vähennyksen tai on työllistävä ja luo uusia työpaikkoja, kannattaa osallistua Vuoden lähienergiaratkaisu 2017 -kilpailuunKilpailun ohjeet ja säännöt löytävät täältä.

 

Lisätiedot

Järjestöpäällikkö Tapio Tuomi, tapio@lahienergia.org, 040-568 7351

 

 

Ajankohtaista

Ekotehokas terassi -kilpailu käynnistyi

Helsingin kaupunki hakee uutta ja innovatiivista terassikonseptia, jolla voidaan pidentää terassikautta pohjoisissa olosuhteissa ekologisuudesta tinkimättä. Kaupunki on käynnistänyt Ekotehokas terassi -kilpailun, jossa tavoitellaan ensimmäisenä maailmassa ympäristönäkökulmat huomioon ottavan terassin mallia. Sen avulla halutaan tuoda ekologisuus ja kestävät energiavalinnat lähelle kuntalaisia Helsingin ravintolaterasseille ja kaupunkikuvaan.   Ekotehokas terassi -kilpailuun voivat osallistua yritykset ja muut organisaatiot, insinöörit, […]