Komissio antoi 27.10.2021 energiaunionin tilaa vuonna 2021 koskevan katsauksensa, jossa arvioidaan EU:n edistymistä puhtaaseen energiaan siirtymisessä. Uusiutuvista lähteistä tuotettiin 38 prosenttia sähköstä, kun fossiilisilla polttoaineilla tuotettiin 37 prosenttia. Tähän mennessä yhdeksän EU-maata on jo luopunut hiilen käytöstä, 13 muuta on sitoutunut luopumaan siitä tiettyyn määräaikaan mennessä ja neljä harkitsee mahdollista luopumisajankohtaa. Vaikka paljon rohkaisevaa kehitystä on tapahtunut, lisätoimia tarvitaan edelleen, jotta voidaan saavuttaa vuodeksi 2030 asetettu tavoite vähentää nettopäästöjä vähintään 55 prosenttia ja saavuttaa ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä.
Energiaunionin tilaa koskevassa katsauksessa analysoidaan, kuinka covid-19-pandemia on vaikuttanut energia- ja ilmastopolitiikkaan kuluneen vuoden aikana, ja esitellään EU:n hiilestä irtautumista koskevien lainsäädäntötoimien toteuttamisessa saavutettua merkittävää edistystä. Siinä tarkastellaan myös poliittisia toimia sen varmistamiseksi, että covid-19-kriisin jälkeisissä elpymisohjelmissa otetaan entistä paremmin huomioon ilmasto- ja energiatavoitteet.
Uusiutuvat energialähteet ohittivat ensimmäistä kertaa fossiiliset polttoaineet EU:n tärkeimpänä energianlähteenä
Katsaus osoittaa, että vuonna 2020 uusiutuvat energialähteet ohittivat ensimmäistä kertaa fossiiliset polttoaineet EU:n tärkeimpänä energianlähteenä. Uusiutuvista lähteistä tuotettiin 38 prosenttia sähköstä, kun fossiilisilla polttoaineilla tuotettiin 37 prosenttia. Tähän mennessä yhdeksän EU-maata on jo luopunut hiilen käytöstä, 13 muuta on sitoutunut luopumaan siitä tiettyyn määräaikaan mennessä ja neljä harkitsee mahdollista luopumisajankohtaa. EU27:n kasvihuonekaasupäästöt vähenivät vuonna 2020 lähes 10 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna. Tämä ennennäkemätön vähennys johtui covid-19-pandemiasta, joka nosti kokonaispäästövähennykset 31 prosenttiin vuoden 1990 tasosta.
Energiatehokkuuden parantaminen vaatii lisätoimia sekä EU:lta että jäsenvaltioilta
Primäärienergian kulutus väheni viime vuonna 1,9 prosenttia ja energian loppukulutus 0,6 prosenttia. Molemmat luvut ylittävät kuitenkin EU:n vuosien 2020 ja 2030 tavoitteiden saavuttamisen edellyttämän kehityspolun, ja asian korjaamiseksi tarvitaan lisätoimia niin jäsenvaltioiden kuin EU:n tasolla. Fossiilisten polttoaineiden tuet vähenivät hieman vuonna 2020, mikä johtui kokonaisenergiankulutuksen vähenemisestä. Uusiutuvan energian tuet ja energiatehokkuustuet kasvoivat vuonna 2020.
Komission hyväksymien jäsenvaltioiden RRP elpymis- ja palautumissuunnitelmat sisältävät rohkaisevia tietoja tukien kohdentamisesta:
Korkean energian hinnan odotetaan olevan väliaikainen, mutta se tuo korostetusti esiin EU:n riippuvuuden energiantuonnista
Tämän vuoden katsaus julkaistaan tilanteessa, jossa energian hinnat ovat nousseet voimakkaasti Euroopassa ja muualla maailmassa. Tämä johtuu pääasiassa kaasun hintojen noususta. Vaikka tilanteen odotetaan olevan väliaikainen, se tuo korostetusti esiin EU:n riippuvuuden energiantuonnista, joka on noussut korkeimmalle tasolle 30 vuoteen. Tilanne korostaa myös sitä, kuinka tärkeää puhtaaseen energiaan siirtyminen on EU:n energiavarmuuden parantamisen kannalta. Viimeisimpien tietojen mukaan energiaköyhyys vaikuttaa EU:ssa jopa 31 miljoonaan ihmiseen, ja ongelma pysyy jatkossakin polttavana covid-19-pandemiaan liittyvien taloudellisten haasteiden ja nykyisen hintatilanteen vuoksi. Tästä syystä komissio on hiljattain antamassaan energian hintoja koskevassa tiedonannossa painottanut voimakkaasti heikossa asemassa olevien kuluttajien suojelua.
Energiaunionin tilaa koskevassa katsauksessa analysoidaan energiaunionin viittä pilaria
Hiilestä irtautumisen nopeuttaminen EU:n päästökauppajärjestelmän ja uusiutuvien energialähteiden avulla; energiatehokkuuden parantaminen; energiavarmuuden ja -turvallisuuden parantaminen; sisämarkkinoiden lujittaminen; tutkimus, innovointi ja kilpailukyky. Siinä myös yksilöidään tulevia ensisijaisia toimia Euroopan vihreän kehityksen ohjelman toteuttamiseksi. Varsinaista katsausta täydentää viisi toisiinsa liittyvää raporttia.
- Energiatukia EU:ssa koskeva liite: Fossiilisten polttoaineiden tuet vähenivät vuonna 2020, mikä johtui pääasiassa energian kysynnän vähenemisestä covid-19-pandemian aikana. Tarvitaan kuitenkin lisätoimia sen varmistamiseksi, että fossiilisten polttoaineiden tuet vähenevät EU:ssa myös tulevaisuudessa, jotta vältetään tukien uusi kasvu talouden yleisen elpymisen ja kasvavan energiankysynnän myötä.
- Puhtaiden energiateknologioiden kilpailukyvyn edistymistä koskevassa raportissa arvioidaan puhtaan energian ekosysteemiä tutkimuksesta ja innovoinnista käyttöönottoon asti. Edistymistä arvioidaan keskeisten kilpailukykyindikaattorien perusteella. Raportti osoittaa, että vaikka EU on edelleen puhtaan energian tutkimuksen eturintamassa, lisätoimia tarvitaan tutkimukseen ja innovointiin tehtävien investointien lisäämiseksi sekä innovoinnin ja markkinoiden välisen kuilun kuromiseksi umpeen.
- Ilmastotoimien edistymistä koskevassa raportissa ”Euroopan ilmastotoimien vauhdittaminen kohti vihreää, oikeudenmukaista ja vaurasta tulevaisuutta” kuvataan EU:n ja sen jäsenmaiden edistymistä kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteiden saavuttamisessa ja raportoidaan EU:n ilmastopolitiikan viimeaikaisesta kehityksestä. Raportti perustuu tietoihin, jotka jäsenvaltiot ovat toimittaneet energiaunionin ja ilmastotoimien hallinnosta annetun EU:n asetuksen mukaisesti.
- Hiilimarkkinaraportissa kuvataan Euroopan hiilimarkkinoiden toiminnan kehitystä. Käsiteltyjä aiheita ovat muun muassa huutokauppojen toteuttaminen, päästöoikeuksien maksuton jakaminen, todennetut päästöt, tarjonnan ja kysynnän tasapainottaminen, markkinoiden valvonta sekä EU:n päästökauppajärjestelmän infrastruktuuri ja vaatimusten noudattaminen.
- Polttoaineiden laatua koskevassa raportissa annetaan tietoa tieliikenteen polttoaineiden kasvihuonekaasuintensiteetin vähentämisessä saavutetusta edistymisestä sekä EU:ssa tarjottujen polttoaineiden laadusta ja koostumuksesta. Raportissa esitetään yhteenveto jäsenvaltioiden polttoaineiden laatua koskevan direktiivin 7 a artiklan ja 8 artiklan 3 kohdan mukaisesti raportoimasta tilanteesta.
Lisätietoa
Energiaunionin tilaa koskevan katsauksen verkkosivu
Euroopan vihreän kehityksen ohjelman toteuttaminen