Aurinkosähkön tuotantokapasiteetti lisääntyi 82 % vuodessa

Aurinkosähkö

Vuoden 2018 lopussa sähköverkkoon liitettyä aurinkosähkötuotantoa oli noin 120 megawattia (MW), selviää Energiaviraston sähkön jakeluverkonhaltijoilta keräämistä alustavista tiedoista. Vuodessa sähköverkkoon liitetyn aurinkosähkötuotannon kapasiteetti kasvoi 82 prosenttia. Aurinkosähkön osuus sähkön pientuotannosta on noin 60 prosenttia. Sähkön pientuotanto vastaa reilua 1 prosenttia Suomen sähkön kokonaistuotantokapasiteetista.

 

Aurinkosähkön pientuotanto on ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa. Vuoden 2017 lopussa verkkoon liitetyn aurinkosähkön pientuotannon kapasiteetti oli 66 MW. Vuodessa kapasiteetti lisääntyi noin 54 MW:lla (82 %).

Aurinkosähköntuotannon osalta Suomessa on tällä hetkellä yksi yli 1 MW:n laitos. Lisäksi sähköverkkoon kytkemätöntä aurinkosähkökapasiteettia on arviolta runsaat 20 MW (perustuu Luonnonvarakeskuksen ja Tilastokeskuksen pientalojen lämmitysenergiaa käsitelevään aineistoon ja muihin pientuotannon kapasiteettitietoihin), joka jakautuu yli 50 000 pientalolle, erityisesti vapaa-ajan asunnolle. Kaikkiaan Suomessa on yli 2 miljoonaa pientaloa, joista noin neljäsosa on vapaa-ajan asuntoja.

Sähköverkkoon liitetyn sähkön pientuotannon (alle 1 MW yksiköt) kapasiteetti oli viime vuoden lopussa yhteensä noin 201 MW. Tästä suurin osa (60 prosenttia) on aurinkosähköä. Kokonaisuudessaan verkkoon liitetyn sähkön pientuotannon kapasiteetti kasvoi vuoden 2018 aikana 37 prosenttia.

Oheisessa taulukossa on esitetty sähkön jakeluverkkoon liitetty sähkön pientuotanto tuotantomuodoittain vuosien 2018 ja 2017 lopussa.  Vuoden 2018 lopun tiedot ovat vielä alustavia ja voivat vielä muuttua tietoja tarkistettaessa. Sähköverkkoon liitetty sähkön pientuotanto (alle 1 MW yksiköt):

TuotantomuotoNimellisteho [MW]* 31.12.2018Nimellisteho [MW] 31.12.2017Muutos [%]
Aurinko12066+82%
Tuuli14140%
Bio1312+8%
Vesi31310%
Diesel2122-5%
Muut220%
Yhteensä201147+37%
*Vuoden 2018 luvut alustavia

Kokonaisuudessaan Suomessa on sähköverkkoon liitettyä sähköntuotantokapasiteettia yhteensä yli 17 000 MW, joten sähkön pientuotannon osuus on hieman yli 1 prosentti Suomen sähkön kokonaistuotantokapasiteetista. Suurempien voimalaitosten (yli 1 MW yksiköt) tietoihin voi tutustua Energiaviraston voimalaitosrekisterissä.

Energiavirasto kerää vuosittain sähkön jakeluverkkoyhtiöiltä Suomessa sähköverkkoon liitettyä pientuotantokapasiteettia koskevat tiedot (edellisvuoden lopun tilanne, alle 1 MW yksiköt). Luvut eivät siis sisällä suuria, yli 1 MW voimalaitoksia. Tuotantokapasiteetti on jaoteltu tuotantomuodoittain: aurinko, tuuli, bio, vesi, diesel ja muut.

Jakeluverkkoyhtiökohtaiset tiedot verkkoon kytketystä sähkön pientuotannosta julkaistaan alkusyksystä, kun yhtiöiden ilmoittamat tiedot on tarkistettu.

 

Lisätiedot

Henri Hämäläinen puh 029 5050 145
Mervi Suni puh 029 5050 122

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Lähde Energiaviraston tiedote

 

Ajankohtaista

aurinkosähkö playgreen

Taas yksi pientuotannon laajentumisen este vähemmän

10.3.2015 eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen mukaisen lakiehdotuksen, joka helpottaa sähkön pientuotannon energiaremonttia ja siten lisää investointeja pientuotantoon. Lakiehdotus mm. nostaa sähköverotuksen ulkopuolelle jäävien voimalaitosten kokorajaa, sallii isompien voimalaitosten kytkeminen sähköverkkoon ja yksinkertaistaa ilmoitusmenettelyä.   Vuonna 2014 Tulli lanseerasi kauppakeskusten, toimistotalojen ja muiden isompien kiinteistöjen omille sähköntuotantojärjestelmille (50-2 000 kVA) energiaverotusohjeen, jonka mukaan sähköveroa piti maksaa koko […]