Energiayhteisöt saivat vauhtia Lähienergialiiton keskustelussa SuomiAreenalla

SuomiAreena 2021

Ilmastonmuutoksen torjunnassa päästöjen vähennykseen, uusiutuvan energian käytön lisäämiseen ja energiatehokkuuden lisääminen edellyttää kansalaisten laajan hyväksynnän. Tämä ei ole mahdollista, ilman että kansalaiset pystyvät osallistumaan energiamurrokseen. Nykyään yksittäiset ihmiset voivat asentaa aurinkopaneelit, hankkia älykkään lämmityksen ohjauksen ja ostaa sähköauton. Mutta tämä ei riitä, eikä se ole myöskään kaikkien osalta tavoite. Yksi tehokas keino on mahdollistaa  yhteisöjen muodostaminen, jolloin yhteishankinnat laajentavan monien mahdollisuuksia osallistua energiamurrokseen. Lähienergialiiton järjestämä keskustelu SuomiAreenalla käsitteli aihetta useasta eri näkökulmasta. 

 

Keskustelun moderoi kansanedustaja, eduskunnan energiaremonttiryhmän aktiivi Saara-Sofia Sirén (kok) ja aiheesta keskustelemassa olivat professori Pertti Järventausta (Tampereen yliopisto), työelämäprofessori Mikko Jalas (Lumituuli Oy:n hallituksen puheenjohtaja), asiakas- ja sidosryhmäpäällikkö Sanni Harala (Elenia verkko Oyj), energia-asiantuntija Anssi Kainulainen (MTK), johtava asiantuntija Petri Pylsy (Kiinteistöliitto) ja professori Eva Heiskanen (Helsingin yliopisto). Koska kyseessä on aivan uusi toimintatapa, lakimuutosten lisäksi tarvitaan paljon uusien yhteistyömuotojen synnyttämisetä kaikkien osapuolien kesken (kuluttajat, yritykset, viranomaiset), ohjeistuksen luomista, parhaiden käytäntöjen jakoa, kuluttajien tiedottamista jne.

 

Saara-Sofia Siren alusti keskustelun

Ilmastonmuutoksen torjunnassa päästöjen vähennykseen, uusiutuvan energian käytön lisäämiseen ja energiatehokkuuden lisääminen vaatii kansalaisten laajan hyväksynnän. Tämä ei ole mahdollista, ilman että kansalaiset pystyvät osallistumaan energiamurrokseen. Nykyään yksittäiset ihmiset voivat asentaa aurinkopaneelit, hankkia älykkään lämmityksen ohjauksen ja ostaa sähköauton. Mutta tämä ei riitä, eikä se ole myöskään kaikkien osalta tavoite. Yksi tehokas keino on mahdollistaa  yhteisöjen muodostaminen, jolloin yhteishankinnat laajentavan monien mahdollisuuksia osallistua energiamurrokseen.

Suomessa energiaan liittyvä sääntely on tähän mennessä määritellyt tiukat rajat ja roolit – keskitetty tuotanto ja kansalaisen rooliksi on jäänyt laskun maksaminen. Erilaisten teknologioiden ja palvelut kehitys on mahdollistanut laskun maksajan muutoksen aktiiviseksi toimijaksi, mutta sääntely on rajannut kansalaisten toimintamahdollisuuksia turhaan.

Onneksi sääntelyä on hieman jo muutettu sallivammaksi – mutta vielä on paljon tehtävää – jotta saadaan hyödynnettyä yhteisön muodostaminen. Talousvaliokunta on mietinnössään todennut, että energiayhteisöt tulisi määritellä mahdollistavalla eikä rajoittavalla tavalla. Lisäksi talousvaliokunta pitää energiayhteisöjen potentiaalia merkittävänä energiajärjestelmän tulevan kehityksen kannalta.

 

Mikko Jalas ja Lumituuli Oy:n kokemukset

Lumituuli Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Jalas kertoi Lumituulen 20 vuoden kokemuksella mitä edelläkävijyys käytössä on ja mikä innosti ja vei eteenpäin.

Saara-Sofia ja Mikko keskustelivat mm. siitä miten ja mihin energiayhteisöjä voisi käyttää.

 

 

Miten energiayhteisö puhuttelee tavallisia ihmisiä? Professori Eva Heiskanen

Professori Eva Heiskanen Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuksenkeskuksesta alusti aiheesta. Pioneerikäyttäjät ovat tärkeitä uusien markkinoiden avaamisessa. Mutta uusien energiapalvelujen ensikäyttäjät ovat energiasta ja tekniikasta poikkeuksellisen kiinnostuneita ja heillä on muita enemmän osaamista. He poikkeavat taustoiltaan tavallisista ihmisistä eivätkä siksi aina toimi samaistuttavana esimerkkinä muille.

Eva ja Saara-Sofia keskustelivat keinoista, joilla edistetään uusien asioiden yleistymisessä – mikä olisi tehokas keino?

 

 

Verkkoyhtiön rooli, Sanni Harala Elenia verkko Oyj

Asiakas- ja sidosryhmäpäällikkö Sanni Harala Elenia verkko Oyj:n alustuksessa aihetta lähestyttiin sähkönjakeluverkon näkökulmasta. Älykäs sähköverkko tarvitaan ilmastonmuutoksen torjuntaan. Tässä Suomi on suunnannäyttäjä investoimalla määrätietoisesti verkkopalveluiden kehitykseen. Tämän kehityksen ansiosta sähköverkkoon on liitetty huima määrä uusiutuvaa energiaa ja määrä kasvaa. Tärkeä osa energiamurrosta ovat energiayhteisöt, jotka tekevät tuloaan. Eleniassa haluaa olla edelläkävijä energiamurroksessa – vastuunkantaja ja kumppani – myös energiayhteisöille.

Sanni ja Saara-Sofia keskustelivat mm. miten hajautetun uusiutuvan energian tuottamisessa ollaan tasapuolinen kaikille verkon asiakkaille ja mitä Elenia on tehnyt energiayhteisöihin liittyen.

 

 

Erityyppiset verkkoyhteisöt, professori Pertti Järventausta

Tampereen yliopiston professori Pertti Järventausta alustuksessaan kertoi erilaisista energiayhteisöistä:

  1. esim. kerrostaloratkaisuissa ns. takamittarointi mahdollistaa sektori-integraation (lämmitysratkaisujen, sähköautojen latauksen ja esim. vesimittaroinnin) sisältyvien palvelujen integroinnin kustannustehokkaaksi kokonaisuudeksi, joka voi toimia aktiivisena toimijana energiajärjestelmässä.
  2. Kiinteistörajan ylittävän erillisen linjan rakentamisen mahdollistamat energiayhteisöratkaisut (tämän tarkkuus selvillä, kunhan laki tulee voimaan)
  3. Julkisen jakeluverkon yli toimivat yhteisöt à edellyttävät uusia verkkopalvelumaksujen rakenteita ja verkkoyhtiön kustannusrakenteen avaamista, jota sähkömarkkinalakikin itse asiassa edellyttää (57 §)

EU-direktiivi luo energiayhteisöistä Euroopan laajuisen markkinan teknologia ja palveluntarjoajille. Kysyntää myös Euroopan ulkopuolella erilaisille mikroverkkoratkaisuille. Erinomainen tilaisuus suomaiselle vientiteollisuudelle. Kansallisella lainsäädännöllä pitäisi luoda näille uusille ratkaisulle ensin kotimarkkinoille referenssit, josta ponnistaa vientiin.

Keskustelussa Pertti ja Saara-Sofia käsittelivät mm. miten hyödyntää parhaiten julkinen sähkönjakeluinfra ja sen käyttö. Ja milloin omat linjat ovat tarpeen ja järkevät?

 

 

Energiayhteisöt maaseudulla, Anssi Kainulainen

MTK:n energia-asiantuntija Anssi Kainulainen kertoi, että MTK aina painottanut hajautetun energiantuotannon tärkeyttä. Nyt teknologiaa tarjolla, joten sääntely saatava mahdollistamaan. Erityisesti maaseudulla tontin rajan ylitys tärkeää. Järkevää tehdä yhteishankinta, koska investoinnin pohjalla oltava taloudellisuus ja kannattavuus – yhteishankinta parantaa kumpaakin.

Saara-Sofia ja Anssi keskustelivat mm. mitkä ovat hajautetun energiajärjestelmän edut maaseudulla.

 

 

Asunto-osakeyhtiö energiayhteisönä, Petri Pylsy

Johtava asiantuntija Petri Pylsy Kiinteistöliitosta kertoi alustuksessaan, että energia-asiat ml. aurinkosähkö herättävät tällä hetkellä suurta kiinnostusta taloyhtiöissä. Euro on keskeinen konsultti asiassa. Asunto-osakeyhtiö on jo sinällään (energia)yhteisö, jossa hankitaan yhdessä asumisen palveluja (esim. kaukolämpö, vesi, kiinteistösähkö etc.). Näin ollen ei pidä eikä ole järkevää yrittää toteuttaa erillisiä energiayhteisöjä jo olemassa olevan yhteisön sisälle. Asiat täytyy pitää mahdollisimman yksinkertaisina.

Petri ja Saara-Sofia keskustelivat vuoden 2021 alusta voimaan tulleesta laista, joka tarjoaa asunto-osakeyhtiölle mahdollisuuden muodostaa ns. kiinteistön sisäinen energiayhteisö ja minkälaisen reaktion se on aiheuttanut asunto-osakeyhtiöissä.

 

 

Saara-Sofia Sirenin yhteenveto keskustelusta

Energiamurroksen mahdollisuuksien hyödyntäminen on keskeinen keino ilmastonmuutoksen torjunnassa. Vaihtoehtona ja lisänä yksittäisen ihmisen toimille ovat energiayhteisöjen mahdollistamat yhteishankinnat. EU:n Puhtaan energian paketti edellyttää, että Suomen lainsäädäntöön tuodaan energiayhteisöt – mahdollistavalla, ei rajoittavalla sääntelyllä.

 

Katso koko keskustelu

Lisätietoja

Keskustelussa viitattu talousvaliokunnan mietintö löytyy Eduskunnan nettisivuilta. Energiayhteisöjen osalta sen merkittävin kohta on eduskunnan hyväksymä ehdotus ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto selvittää vaalikauden loppuun mennessä laajapohjaiseen valmisteluun ja kattavaan vaikutusarviointiin perustuen erillisiä linjoja koskevan sääntelyn muutostarpeet energiayhteisöjen toiminnan mahdollistamiseksi tarkoituksenmukaisena osana energiajärjestelmää.

Nykyisin energiayhteisöjä voi perustaa esim. asunto-osakeyhtiöissä.

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

Ajankohtaista

meri tuulivoimala merituulivoima

Flexens menestyi Business Finlandin kasvumoottorikilpailussa

Ilmakehän hiilensidonnan markkinat, älysatama, tekoälyn markkinapaikka ja uusiutuvan energiatuotannon yhteiskuntamittakaavan uudet ratkaisut veivät potin, kun päätettiin Business Finlandin kasvumoottorikilpailutuksen voittajista. Kilpailutuksen voittivat Compensate, Awake.AI, Silo.AI sekä Flexens. Voittajaprojektien arvioidaan synnyttävän yhteensä lähes 6 miljardia euroa uutta liikevaihtoa Suomeen, yli 9 miljardin euron edestä uutta vientiä ja lähes 100 000 uutta työpaikkaa kymmenen vuoden aikana.   […]