-
Lähienergialiiton uutiskirje 1/2022: Uusiutuva energia ohitti fossiilisen energian käytön ja biokaasu liitettiin osaksi jakeluvelvoitetta
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Tammikuu 2022 tarjosi mm. seuraavaa: Uusiutuva energia ohitti fossiilisen energian käytön ja biokaasu liitettiin osaksi jakeluvelvoitetta, Tekoäly siirtää Vantaan energiaa kohti fossiilitonta energian tuotantoa, Vantaan Kuusikkomäkeen maailman suurin lämmön kausivarsto, Merus Power toimittaa Yhdysvaltoihin kaksi teollisuuskompensaattoria, Voimatel osti Datasilta Oy:n, Solarigo vuosina 2021 ja 2022,…
-
Kansallista tieliikenteen päästökauppaa arvioinut työryhmä: EU-päästökaupan valmistelu ensisijaista
Liikenne- ja viestintäministeriön poikkihallinnollisen työryhmän valmistelema arviomuistio kansallisesta tieliikenteen päästökaupasta julkaistiin 24.1.2022. Arviomuistion laatinut työryhmä näkee EU-päästökaupan valmistelun ensisijaisena toimenpiteenä kansalliseen päästökauppaan nähden. Kansallista tieliikenteen päästökauppaa on arvioitu siltä varalta, että tieliikenteen päästöjä ei muilla keinoin saada puolitettua vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Työ on osa fossiilittoman liikenteen tiekartan toteutusta. Arviomuistio kuuluu tiekartan…
-
Tekoäly siivittää Vantaan Energiaa kohti fossiilitonta energiantuotantoa Martinlaakson voimalalla
Vantaan Energia ja Sumitomo SHI FW (SFW) jatkavat tiivistä yhteistyötään kehittääkseen eteenpäin vuonna 2020 aloitetun pilottihankkeen myötä käyttöönotettuja ratkaisuja energiantuotannon ympäristövaikutusten vähentämiseksi tekoälyn avulla. Ratkaisut perustuvat prosessidatan, analytiikan ja tekoälyn hyödyntämiseen. Vantaan Energia etenee kohti hiilinegatiivisuutta vuoteen 2030 mennessä ja myös tämä yhteistyöhanke on omalta osaltaan mahdollistamassa tavoitteen saavuttamisen. Keväällä 2020 Vantaan Energian Martinlaakson…
-
Uusiutuva energia ohitti fossiilisen energian käytön ja biokaasu liitettiin osaksi jakeluvelvoitetta
Vuonna 2020 uusiutuvan energian käyttöosuus kasvoi kokonaisenergiankulutuksesta suuremmaksi kuin fossiilisen energian. Päästöoikeuden hinnan nopea nousu edistää uusiutuvan energian investointeja ja käyttöä. Biokaasualan edistäminen etenee jakeluvelvoitteen ja alkuperätakuujärjestelmän käyttöönotolla. Tiedot käyvät ilmi Uusiutuvan energian teemaraportista, joka julkistettiin 18.1.2022. Uusiutuvan energian kokonaiskäyttö oli vuonna 2020 yhteensä 140 terawattituntia (TWh). EU:n Suomelle asettama uusiutuvien energialähteiden 38 prosentin…
-
Lämmitys sähköistyy: lämpöpumppujen myynti kasvoi 25 prosenttia
Polttoon pohjautuvasta lämmityksestä tulee merkittävä määrä Suomen hiilidioksidipäästöistä. Fossiilisten polttoaineiden käytöstä, mutta pidemmällä tähtäimellä myös biopolttoaineiden polttamisesta, on päästävä eroon ilmastomuutoksen taltuttamiseksi. Suomen olosuhteissa hyvin usein toimivin ja kannattavin ratkaisu polttovapaaseen siirtymään ovat lämpöpumput. Ne pystyvät sähköenergian avulla hyvin tehokkaasti hyödyntämään ympäristön alhaisiakin lämpöjä ja hukkalämpöjä niin lämmitykseen kuin jäähdytykseenkin. Onneksi lämmityksen sähköistyminen on Suomessa jo…
-
Suomen ensimmäisen teollisen hybrisähköpuiston rakentaminen Kalajoelle varmistui
Kalajoen Juurakko hybridisähköpuistoon rakennettava aurinkosähköpuisto on saanut Työ- ja elinkeinoministeriöltä energiatuen. Aurinkosähköpuisto rakennetaan vuosina 2022–2023. Rakentamisesta vastaa suuriin aurinkovoimaloihin erikoistunut Solarigo Systems Oy. Suomen suurimman aurinkosähköpuiston rakentaminen on saanut Työ- ja elinkeinoministeriön 2.6 miljoonan euron rahoituksen. Tukipäätös mahdollistaa investointipäätöksen tekemisen hankkeessa. Rakentaminen aloitetaan vuoden 2022 alkupuolella ja aurinkosähköpuisto valmistuu käyttöön 2023 aikana. Aurinkosähköpuisto toteutetaan…
-
TEM myönsi 4,7 miljoonaa euroa investointitukea uuden energiateknologian demonstraatiohankkeille Kalajoella ja Seinäjoella
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt kahdelle uusiutuvan energian demonstraatiohankkeelle investointitukea yhteensä 4,73 miljoonaa euroa. Solarigo Oy rakentaa Kalajoelle aurinkovoimapuiston tuulivoimapuiston yhteyteen. Kiinteistö Oy DC Seinäjoki toteuttaa Seinäjoelle ratkaisun datakeskuksen hukkalämmön talteenottoon ja siirtämiseen kaukolämpöverkkoon. Kalajoelta tasaisempaa tuuli- ja aurinkovoimaa yhteiseltä tuotantopisteeltä ja varastoinnilla Solarigo Oy:lle myönnettiin 2 613 000 euroa energiatukea Kalajoelle tuulivoimapuiston yhteyteen…
-
Kiertotalous mukaan kodin uusiin tulisijoihin – Tulikiven uusi Kermansavi-mallisto 80-prosenttisesti keraamisen teollisuuden kierrätysmateriaalista
Tulikiven keraamisten tulisijojen uusi mallisto vastaa markkinakysyntään niin kiertotalouden kuin vuoden alussa tiukentuneiden päästörajojen puolesta. Kierrätetystä keramiikasta tehtävät tulisijat ovat suomalaisen tulisijavalmistaja Tulikiven vastaus kahteen päivänpolttavaan keskustelunaiheeseen kuluttajamarkkinoilla, päästöjen vähentämiseen sekä materiaalien kierrättämiseen kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Tulikiven uusi keraamisten Kermansavi-tulisijojen mallisto tuli markkinoille vuoden alussa. Suomen ohella uudella mallistolla tavoitellaan merkittävää kasvua Keski-Euroopan markkinoilla, missä…
-
Voimatel osti Datasilta Oy:n
Voimatel on ostanut Datasilta Oy:n. Yrityskaupan myötä Voimatel vahvistaa osaamistaan tietoliikenne- ja energiapalveluiden tuottajana ja lisää paikallista läsnäoloa pääkaupunkiseudulla. Yrityskauppa mahdollistaa Voimatelin palvelutarjonnan laajentumisen. Datasillan palvelut kattavat tietoliikennepalvelut, aurinkosähkön ja sähköautojen latauksen ratkaisut sekä antennityöt ja turvapalvelut. Datasilta palvelee yrityksiä Uudellamaalla ja Lounais-Suomessa. Yrityksen päätoimipiste sijaitsee Vantaalla ja sen palveluksessa työskentelee noin 60 henkilöä.…
-
Merus Power toimittaa Yhdysvaltoihin kaksi teollisuuskompensaattoria.
Merus Power toimittaa merkittävälle USA:n metalliteollisuuden toimijalle kaksi sähkönlaatua parantavaa 16MVar staattista synkronikompensaattoria (Merus™ STATCOM). Toimitukset ajoittuvat loppusyksyyn 2022. Merus Powerin synkronikompensaattorit asennetaan turvaamaan jännitteen vakaus valssaamolaitoksessa Indianan osavaltiossa. Tilauksen arvo on 4 miljoonaa dollaria (USD). Kyse on Merus Powerin ensimmäisestä merkittävästä sähkönlaaturatkaisutoimituksesta Yhdysvaltoihin ja se vahvistaa Merus Powerin asemaa globaaleilla sähkönlaatumarkkinoilla. Metalliteollisuus on luonteeltaan hyvin…
-
Lämmön kausivarastolla merkittävät ilmastohyödyt – Vantaan Kuusikkomäkeen maailman suurin lämmön kausivarasto
Vantaan Kuusikonmäkeen suunnitellaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa, jonne varastoidaan uusiutuvista energianlähteistä saatavaa lämpöä. Lämmön kausivaraston on suunniteltu valmistuvan vuonna 2026. Se mahdollistaisi Vantaan Energialle fossiilisista polttoaineista luopumisen energiantuotannossa, kun kesäaikaan uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua lämpöenergiaa voidaan varastoida ja käyttää talven pakkasilla. Lämmön kausivarasto edistää useita EU:n ilmastotavoitteita ja parantaa kaukolämmön toimintavarmuutta, sillä lämmön kausivaraston ansiosta käytettävissä…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 12/2021: Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan Power-to-Gas -laitos – Vantaan Energia ja Wärtsilä kuljettavat Suomea kohti hiilineutraaliutta
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Joulukuu tarjosi mm. seuraavaa: Vantaan Energia on kiertotalousenergiayhtiö, rahtialusten käymälävedet biokaasuksi, järvenpääläisen erillistalon sähkön hinnasta saatiin puolet pois, verohallinto järjesti infotilaisuuden energiaverotuksen muutoksista, Wärtsilä ja Vantaan Energia solmivat yhteistyösopimuksen synteettistä metaania tuottavasta PSG-laitoksen esisuunnittelusta, Merus Power toimittaa sähkön laatua parantavan järjestelmän Kiinaan, Savosolar on luovuttanut…
-
Vaso lähtee yhteistyöhön Wattisen kanssa viidessä kohteessa
Vaso ja DNA:n älylämmityspalvelu Wattinen ovat käynnistämässä kehittäjäkumppanuutta viidessä Vason asuntokohteessa. Hankkeilla parannetaan taloyhtiöiden energiatehokkuutta, nostetaan asukastyytyväisyyttä ja kehitetään asumista entistä ympäristöystävällisemmäksi. Uuden sukupolven älylämmityspalvelun eduiksi nousivat huonekohtainen lämpötilan mittaus ja aiempi sujuva yhteistyö DNA:n kanssa netti- ja tv-palveluissa. Viiteen Vason eli Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n taloyhtiöön asennetaan Wattisen uuden sukupolven älylämmitysjärjestelmät. Hankkeilla tavoitellaan paitsi…
-
Merus Power toimittaa sähkönlaatua parantavan kompensaattorin laajennuksen kierrätysterästä valmistavaan tehtaaseen
Merus Power on neuvotellut merkittävän laajennussopimuksen vuonna 2015 toimittamaansa sähkönlaatua parantavaan staattiseen kompensaattoriinsa (Merus™ STATCOM). Toimitus ajoittuu vuoden 2022 huhti-toukokuuhun. Kompensaattorin laajennus mahdollistaa kierrätysteräksen valmistamiseen erikoistuneen Adelcan Ecuadorissa sijaitsevan terästehtaan sähkönlaadun ja energiatehokkuuden parantamisen sekä verkkovaatimusten täyttämisen. Ecuadorissa sijaitsevalla Adelcan tehtaalla paloitellaan kierrätysterästä ja sulatetaan uudelleen terästeollisuuden raaka-aineeksi. Teräs on yksi maailman kierrätetyimmistä materiaaleista,…
-
Infra Marketplace lanseerataan keväällä 2022. Pilottiin etsitään ostaja-asiakkaita, joilla halu saada tarjouksia energiaprojekteihinsa
Keväällä 2022 aukeaa Infra Marketplace (www.inframarketplace.com). Palvelu tuo yhteen energiaratkaisujen ostajat ja teknisen ratkaisun tarjoajat. Palveluntarjoajien joukkoon tullaan palvelun pilotoinnin jälkeen lisäämään myös rahoituspalvelun tarjoajia. Infra Marketplace mahdollistaa energiahankkeiden tarjouspyyntöjen luomisen ja esilletuomisen useille palveluntarjoajille samanaikaisesti digimuodossa. Palveluntarjoajat, eli energiaratkaisujen myyjät ja energiaratkaisuja rahoittavat tahot, voivat palvelun kautta vastata tarjouspyyntöön. Esimerkkejä Infra Marketplacen ostaja-asiakashankkeista: (1)…
-
Sähkön laatua parantavien aktiivisuodattimien markkina-asema vahvistuu Kiinassa ja Meksikossa
Merus Power toimittaa laajan sähkön laatua parantavan järjestelmän, Semiconductor Manufacturing International Corporatioille (SMIC) Kiinaan. SMIC on yksi suurimmista puolijohteiden sopimusvalmistajista Kiinassa. Modulaarinen sähkönlaatua parantava järjestelmä koostuu useista kymmenistä kevyeen teollisuuteen soveltuvista aktiivisuodattimista. Merus Power toimittaa laitteet asiakkaalle myyntikumppaninsa NCS Suzhoun kautta pääosin vielä kuluvan vuoden joulukuun aikana. Toimitettava järjestelmä poistaa puolijohdetehtaan sähköverkosta häiriöitä ja parantaa…
-
ProCemPlus hankkeen loppuseminaari tammikuussa – ilmoittaudu
Juuri päättyneessä Business Finlandin ja 11 yrityksen rahoittamassa ProCemPlus (Prosumer Centric Energy Communities towards Energy Ecosystem) hankkeessa on tutkittu energiayhteisöjä laajasti eri näkökulmista. Tutkimusprojektin ovat toteuttaneet yhteistyössä Tampereen yliopisto, VTT ja Tampereen ammattikorkeakoulu. Tampereen yliopistossa. Poikkitieteelliseen projektiin on osallistunut tutkimusryhmiä kolmen eri tiedekunnan neljästä eri yksiköstä; sähkötekniikasta, tietotekniikasta, automaatio- ja konetekniikasta sekä tuotantotaloudesta. Tutkimustyötä on tukenut…
-
Framtidens Energi Expert försöker eliminera bristen av experter i Nyland
FrEE – Framtidens EnergiExpert – Tulevaisuuden energiaosaajat hiilivapaaseen kasvuun -projektet försöker eliminera den brist av experter inom Nyland som man väntar sig inom energi- och byggnadsteknikbranscherna i och med energiomändringen. Denna förändring kommer växla energiproduktionens struktur från central till decentraliserad, och minskar bruket av fossila bränslen. Projektet erbjuder hjälp till både företag och privat personer,…
-
Lämpöpumppujen ja konesalien käyttämä sähkö sähköveron alempaan veroluokkaan
Verohallinto järjesti 9.12.2021 infotilaisuuden energiaverotuksen muutoksista. Tämän kirjoituksen pohjana on tilaisuudessa käytetyt esitykset. Tausta lakimuutoksille löytyy Marinin hallituksen hallitusohjelman kirjauksista ja kehysriihessä 2021 sovitut asiat. Lakimuutokset ovat: Laki sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta (1260/2021) muuttuu 1.1.2022 lukien ja muutoksista annettu hallituksen esitys 212/2021 vp (biokaasu, lämpöpumput ja konesalit). Verohallinnon 20.11.2024 julkaisema energiavero-ohje Lämpöpumppujen sähköverotus Alkuun…
-
Sähkön hinta nousee – näin järvenpääläisessä kodissa onnistuttiin leikkaamaan hinnasta puolet
Korkeat hinnat ja jyrkät päiväkohtaiset hintavaihtelut sähköpörssissä huolettavat sähkölämmittäjiä. Järvenpääläisessä erillistalossa on silti onnistuttu säästämään puolet sähkön hinnasta, leikkaamaan kulutuksesta ja upottamaan uuden sähköauton vaatima energia kokonaan kotitaloussähköön, tekoälyn avulla. Puolitoistakerroksiseen erillistaloon asennettiin sähkölämmityksen tehostajaksi älyohjaus marraskuussa 2020 ja aurinkopaneelit viime huhtikuussa. Lisäksi energiansäästöstä innostunut, tekniikkanörtiksikin tunnustautuva Juha Lipponen päätti kesällä lähteä mukaan pilottiryhmään…