• Voimatel Oy osaksi Enersense International Oyj:ta

    Arvopohjainen monialakonserni KPY ja päästöttömien energiaratkaisuiden toteuttaja Enersense International Oyj ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaisesti Enersense hankkii KPY:n kriittiseen infrastruktuuriin ja energiapalveluihin erikoistuneen tytäryhtiö Voimatel Oy:n koko osakekannan osakevaihdolla. Kyseessä on merkittävä järjestely toimialalla, minkä vuoksi yrityskauppa on ehdollinen muun muassa Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnälle. Osakevaihdon lisäksi Osuuskunta KPY tekee 2,2 miljoonan euron sijoituksen. Enersenseen.…


Ajankohtaista

Vetyarvoketjujen kehittämisen dimensiot

Sähkön- ja vedynsiirron kehitys luo perustan tulevaisuuden puhtaalle energiajärjestelmälle ja vetytalouden kasvulle

Suomella on hyvät edellytykset kehittyä vetytalouden edelläkävijäksi, joka valmistaa 10 % EU:n puhtaasta vedystä. Yhdessä kilpailukykyisen uusiutuvan sähkön tuotannon kanssa, sähkön ja vedyn siirtoinfrastruktuurit mahdollistavat vetytalouden kasvun ja ilmastotavoitteiden saavuttamisen. Fingrid ja Gasgrid Finland selvittivät yhteishankkeessaan vetytalouden mahdollisuuksia ja vaikutuksia Suomen energiajärjestelmään. Hankkeen keskeiset tulokset esiteltiin 7.11. järjestetyssä julkistustilaisuudessa. Merkittävän uusiutuvan sähkön tuotannon potentiaalin lisäksi […]