-
Suomen suurin Power-to-Gas-laitos – Wärtsilä ja Vantaan Energia ovat sopineet suunnittelun jatkamisesta kohti investointipäätöstä
Teknologiayhtiö Wärtsilä ja energiayhtiö Vantaan Energia ovat solmineet yhteistyösopimuksen merkittävän, synteettistä metaania tuottavan Power-to-Gas (P2G)-laitoksen esisuunnittelusta. Vuonna 2025 käyttöönotettavaksi suunniteltu laitos olisi Suomen suurin ja myös ensimmäinen, joka tuottaa 10 MW polttoaineteholla kaupallisessa mittakaavassa hiilineutraalia, synteettistä metaania. Synteettinen metaani tuotetaan talteenotetusta hiilidioksidista sekä uusiutuvalla energialla tuotetusta vedystä. Osapuolet allekirjoittivat toukokuussa 2020 yhteistyösopimuksen konseptiselvityksestä, jossa…
-
Savosolar on luovuttanut aurinkolämpölaitoksen Ranskassa
Savosolar on luovuttanut aurinkolämpölaitoksen Issoudunissa, Ranskassa. Savosolar on luovuttanut Ranskan tähän mennessä suurimman aurinkolämpölaitoksen, jonka keräinkentän koko on 14 252 m², Kyotherm Solarille, joka omistaa laitoksen ja myy lämpöä Malteries Franco-Suisses:lle (MFS). Alun perin elokuussa 2019 julkaistu projekti on viivästynyt Covid-19-pandemian vuoksi; se on ollut toiminnassa tammikuusta 2021 lähtien, ja nyt järjestelmä on saatu luovutettua.…
-
Elenia julkaisi VTT:n kanssa käsikirjan energiayhteisöjen perustamisesta
Energiayhteisöt ovat Suomessa tulossa mukaan ilmastotekoihin. Lainsäädännön uudistuessa voivat erilaiset energiayhteisöt ryhtyä tuottamaan sähköä tarpeisiinsa ja myydä ylijäämäsähkön sähkömarkkinoille. Elenia on julkaissut yhdessä VTT:n kanssa kattavan käsikirjan kuinka perustaa energiayhteisö. Energiayhteisöt, jotka tuottavat sähköä ennen kaikkea auringosta, ovat tulossa mukaan vahvistamaan sähkön tuotannon ja kulutuksen ilmastotekoja. Kun aiemmin sähkö on tuotettu teollisesti isoissa tuotantolaitoksissa ja…
-
VR FleetCaren varikko sai yhden Suomen suurimmista aurinkovoimaloista
Solnet toimitti vuoden 2020 jälkimmäisellä puoliskolla ison aurinkovoimalan VR FleetCaren Helsingin varikolle. Ennen vuodenvaihdetta käyttöönotettu aurinkovoimala on yksi suomen suurimmista, nimellisteholtaan 928 kWp. Helsingin varikon aurinkovoimala on yksi VR Goupin vastuullisuusohjelman kärkihankkeita. Aurinkovoimalan tuottaman sähkön avulla junia voidaan huoltaa entistä ympäristöystävällisemmin. Aurinkovoimala on rakennettu Helsingin varikon Pendolino-hallin katolle. Voimala koostuu yhteensä 2 264 aurinkopaneelista…
-
Gasum ja IKEA Suomi vahvistavat yhteistyötään – Tampereelle rakennetaan jakelukalustoa ja henkilöautoliikennettä palveleva tankkausasema
Gasum ja IKEA Suomi vahvistavat kiertotalousyhteistyötään uudella kaasutankkausasemalla. Tampereen IKEA-tavaratalon yhteyteen rakennettava kaasutankkausasema aukeaa loppukesällä 2021. Uusi tankkausasema palvelee sekä jakelukalustoa että henkilöautoliikennettä jakelemalla paineistettua biokaasua ja maakaasua. Gasumin ja IKEA Suomen yhteistyö jatkuu uudella kaasutankkausasemalla. Tampereen IKEA-tavaratalon yhteyteen rakennettava kaasutankkausasema palvelee jakelukalustoa ja henkilöautoliikennettä jakelemalla sekä paineistettua biokaasua (CBG) että maakaasua (CNG). Asema…
-
Kestävän kasvun ohjelman miljardiluokan panostukset ilmastoon liikkeelle jo loppuvuoden aikana
Keskiviikkona 27.5.2021 julkistettu Kestävän kasvun ohjelma vauhdittaa Suomen vihreää siirtymää yhteensä yli miljardilla eurolla, ja vipuvaikutuksineen sen arvioidaan saavan liikkeelle ilmastotyöhön jopa neljä miljardia euroa. Suomi suuntaa puolet kaikesta elpymisvälineen kautta kanavoitavasta rahoituksesta vihreään siirtymään. Ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita. Elpymisrahoituksella edistetään elinkeinorakenteen uudistumista ja suomalaisten yritysten kestäviin ratkaisuihin perustuvaa…
-
Sähkövarastojen käyttö etenee Elenian sähkönjakelun turvaamisessa
Verkkopalveluyhtiö Elenian hanke hyödyntää sähkövarastoja sähkönjakelun turvaamisessa etenee. Uudeksi innovaatiokumppaniksi akustoratkaisujen hyödyntämisessä Elenia on valinnut kotimaisen Merus Powerin jo aiemmin mukana olleen Fortumin kanssa. Elenia rakennuttaa sähkövarastoihin ja sähkönlaaturatkaisuihin erikoistuneen Merus Powerin sekä Fortumin kanssa Pirkanmaalle kaksi sähkövarastoa innovaatiokumppanuuden yhteistyönä. Elenia omistaa ratkaisusta verkkoliityntälaitteiston ja ostaa akkukapasiteetin palveluna akut omistavalta Fortumilta. Sähkövarastojen sijoituspaikat ovat…
-
Lämpöpumppujen, konesalien ja sähkökattiloiden sähköveroalennukselle tukea selvityksestä
Selvityksen mukaan veronalennukset lisäisivät kiinnostusta erilaisten hiilineutraaliutta edistävien ratkaisujen laajempaan käyttöönottoon. Kaukolämmön hintaan muutoksella ei arvioida olevan juurikaan vaikutusta. Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteena on, että Suomi saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2035. Hallitusohjelman mukaan polttoon perustumattomia uusia kaukolämmön tuotantotapoja edistetään ja sähköveron veroluokkaan II siirretään kaukolämpöverkkoon lämpöä tuottavat lämpöpumput ja konesalit. Selvityksen mukaan yhtenä keinona…
-
Aurinkoenergian optimointiin ja energian kokonaishallintaan uusi teknologia – kiinteistönomistaja voi pian varastoida omaa sähköntuotantoaan ja korvata ostosähköä tekoälyohjatusti
Aurinkopaneelien älyohjaus tekee itse tuotetun sähkön käytöstä ja varastoinnista helppoa ja kannattavaa. Energiansäästöön ja lämmityksen huonekohtaiseen ohjaukseen ja optimointiin erikoistuneen OptiWatin innovaatio mahdollistaa ylijäämäsähkön ohjaamisen kiinteistön energiaa varastoiviin kohteisiin kuten kiinteistöakkuun, vesivaraajaan, lattialämmitykseen tai sähköauton lataukseen. Näin aurinkoenergia saadaan osaksi kiinteistöjen kokonaisvaltaista energianhallintaa ja ennakoivaa ohjausta. Voimatel-konserniin kuuluva OptiWatti tuo ensimmäisenä Suomessa markkinoille älykkään…
-
Savosolar on allekirjoittanut Kiinassa sopimuksen aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta Guangzhou Power Supply kanssa
Savosolar on allekirjoittanut toimitussopimuksen Guangzhou Power Supply:n kanssa aurinkolämpöjärjestelmän toimittamisesta Guangzhouhun Kiinaan. Toimitettavan järjestelmän arvo on noin 500 tuhatta euroa. Järjestelmän toimituksen odotetaan tapahtuvan syksyllä 2021 ja sen on tarkoitus olla toiminnassa tämän vuoden loppuun mennessä. Savosolar ilmoitti huhtikuussa Guangzhou Power Supply:n (virallinen nimi Guangzhou Power Supply Bureau, Guangdong Power Grid Co., Ltd) tarjouskilpailun voittamisesta.…
-
Hallitus päätti tie-, meri- ja lentoliikenteen päästöjen vähennyskeinoista
Valtioneuvosto teki 6.5.2021 periaatepäätöksen kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä eli fossiilittoman liikenteen tiekartasta. Kolmivaiheisen suunnitelman tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Suunnitelma koskee erityisesti tieliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä. Valtioneuvosto teki periaatepäätökset myös meri- ja sisävesiliikenteen ja lentoliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä. Liikenne aiheuttaa viidesosan Suomen päästöistä. Tieliikenteen osuus kotimaan liikenteen päästöistä on noin 94 prosenttia. Kotimaan liikenteen päästöistä…
-
Yhteistyösopimus OptiWatti ja TAHKO.com: Tahko lähtee automatisoimaan kiinteistöjen lämmitystä
Tahkon kiinteistöomistajat voivat pian säästää 40 prosenttia lämmitysenergiasta. Tahkon alueen keskusvaraamo TAHKOcom ja Kuopion Voimatel-konserniin kuuluva OptiWatti Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen energiaa säästävän etäohjaustekniikan jälleenmyynnistä. Teknologian tavoitteena on säästää Tahkon alueen kiinteistöjen lämmityskustannuksissa ja vähentää CO²-päästöjä varauskalenteriin integroitavan lämmityksenohjausjärjestelmän avulla. ”Lämmitys kuluttaa ylivoimaisesti eniten energiaa kiinteistöissä. Ratkaisumme avulla lämpötilaa voidaan laskea kiinteistön tyhjillä olon ajaksi,…
-
Jussi Hirvoselle lämpöpumpualan korkein kansainvälinen palkinto
IEA:n lämpöpumppukonferenssi Koreassa myönsi arvostetun Peter Ritter von Rittingerin lämpöpumppupalkinnon Suomen lämpöpumppuliitto SULPU ry:n toiminnanjohtaja Jussi Hirvoselle. Peter Ritter von Rittingerin kansainvälinen lämpöpumppupalkinto on lämpöpumpualan korkein kansainvälinen palkinto. Palkinto korostaa merkittävää panosta kansainvälisen toiminnan edistämisessä; yhteistyötä tutkimus, politiikan ja markkinoiden kehittämisessä sekä lämpöpumpputekniikoiden käytön lisäämisessä energiatehokkuuden parantamisessa. Se myönnetään joka kolmas vuosi IEA:n kansainvälisen…
-
Pientuotannon tuntinetotus on otettu käyttöön Järvi-Suomen Energian verkossa
Järvi-Suomen Energian jakeluverkossa siirryttiin 22.4. käyttämään tuntinetotusta sähkön pientuottajien kulutuksien laskennassa. Asiakkaalle netotukset näkyvät 12.-19.4. alkaen niin laskutustiedoissa kuin asiointipalvelussa. Jotta pientuottaja voi liittyä automaattisesti netotuksen piiriin, täytyy hänen ensin tehdä sopimus tuotetun sähkön myymisestä sähkönmyyjän kanssa. Pientuottajia pitkään varjostaneeseen mittaustapaan saatiin vihdoin odotettu muutos lain muuttuessa vuodenvaihteessa 2021. Muutos antoi jakeluverkkoyhtiöille mahdollisuuden alkaa…
-
Gasum ja Stora Enso näyttävät yhdessä esimerkkiä kiertotaloudesta
Merkittävät hiilidioksidipäästöjen vähennykset ja hyvä polttoainetalous ovat kasvattaneet nesteytetyn biokaasun suosiota raskaan liikenteen käyttövoimana. Gasum ja Stora Enso ovat nyt kehittäneet fiksun tavan tuottaa nesteytettyä biokaasua Stora Enson Ruotsin Nymöllassa sijaitsevan paperitehtaan jätevedestä. Investointi on ensimmäinen laatuaan, ja se on jo innostanut muitakin ottamaan askeleita kohti kiertotaloutta. Gasum ja Stora Enso ovat kumpikin edenneet…
-
Savosolar on voittanut tarjouskilpailun Kiinassa aurinkolämpöjärjestelmästä Guangzhou Power Supply Bureau, Guangdong Power Grid Co., Ltd:lle
Savosolar Oyj on valittu neuvottelemaan sopimuksesta aurinkolämpöjärjestelmän toimittamisesta Guangzhou Power Supply Bureau, Guangdong Power Grid Co., Ltd:lle (myöhemmin Guangzhou Power Supply) Kiinassa. Toimituksen arvo on noin 500 000 euroa. (Päivitys 18.5.2021 Savosolar on allekirjoittanut Kiinassa sopimuksen aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta Guangzhou Power Supply kanssa) Osapuolet pyrkivät saattamaan sopimusneuvottelut päätökseen tulevan neljän viikon aikana. Sopimuksen tultua allekirjoitetuksi, toimitus…
-
Tässä on pääkaupunkiseudun fiksuimmin lämpöenergiaa säästänyt taloyhtiö – Energiahaaste 2021 -kilpailun voitti helsinkiläinen kerrostalo, jossa säästöprosentit yllättivät asukkaatkin
Helsinkiläinen As Oy Mannerheimintie 43 a on voittanut DNA Oyj:n Wattisen järjestämän Energiahaaste 2021 -kilpailun, jossa etsittiin tänä talvena fiksusti eniten lämmitysenergiaa säästänyttä taloyhtiötä. Vuonna 1937 rakennetussa kerrostalossa säästettiin 8,83 % lämpöenergiaa. Energiahaaste on Wattisen yhteistyökumppaneineen järjestämä, pääkaupunkiseudun kerrostaloyhtiöille avoin kilpailu, jossa pyritään vähentämään kaukolämpöenergian kulutusta taloyhtiöissä – eli säästämään lämmityskustannuksissa ja vähentämään ilmastopäästöjä.…
-
Uusiutuvien voitto on varma, mutta ajankohta on epävarma. Mutta ei enää
Pitkään oli Lähienergialiiton hallituksessa sanonta, että voitto on varma, mutta sen ajankohta ei. No nyt sekin on selvä: uusiutuva energia nousi fossiilisten ja turpeen ohi energian kokonaiskulutuksessa vuonna 2020. Uusiutuvien osuus oli 40% energian kokonaiskulutuksesta. Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 1,28 miljoonaa terajoulea (TJ) vuonna 2020, mikä vastasi 6 prosentin laskua edellisvuoteen verrattuna.…
-
30 miljoonaa euroa kasvurahoitusta – johtava sähköautojen latausalustayritys Virta vauhdittaa globaalia siirtymistä kestävään liikkumiseen
Huhtikuussa 2021 päättyneen Virran (Liikennevirta Oy) rahoituskierroksen johtava sijoittaja on Jolt Capital. Muut uudet sijoittajat ovat singaporelainen Vertex Growth sekä kotimainen Tesi. Kasvuyhtiö Virta on päättänyt 30 miljoonan euron rahoituskierroksen. Huhtikuussa 2021 päättyneen kierroksen johtava sijoittaja Jolt Capital on eurooppalaisten B2B-teknologiayritysten kasvattamiseen keskittynyt sijoitusyhtiö. Singaporelaiselle Vertex Growthille Virta on ensimmäinen sijoitus Eurooppaan. Kotimaasta mukaan…
-
Gasum toimittaa Rajavartiolaitokselle kaksi testierää biokaasua
Gasum on aloittanut biokaasun testitoimitukset Rajavartiolaitokselle. Ensimmäinen erä toimitetaan Gasumin biokaasulaitokselta Turusta ja toinen yhtiön Norjan Risavikassa sijaitsevalta tuotantolaitokselta. Nyt toimitettavien erien tarkoituksena on testata toimituslogistiikkaa ja biokaasun käyttöä ulkovartioaluksella sekä esitellä biokaasua merenkulun uusiutuvana energialähteenä. Gasum toimittaa Rajavartiolaitokselle kaksi testierää nesteytettyä biokaasua (LBG). Gasumin Turun biokaasulaitokselta sekä yhtiön tuotantolaitokselta Norjan Risavikasta Helsinkiin toimitettavien…