• Sähkön hinta nousee – näin järvenpääläisessä kodissa onnistuttiin leikkaamaan hinnasta puolet

    Korkeat hinnat ja jyrkät päiväkohtaiset hintavaihtelut sähköpörssissä huolettavat sähkölämmittäjiä. Järvenpääläisessä erillistalossa on silti onnistuttu säästämään puolet sähkön hinnasta, leikkaamaan kulutuksesta ja upottamaan uuden sähköauton vaatima energia kokonaan kotitaloussähköön, tekoälyn avulla.   Puolitoistakerroksiseen erillistaloon asennettiin sähkölämmityksen tehostajaksi älyohjaus marraskuussa 2020 ja aurinkopaneelit viime huhtikuussa. Lisäksi energiansäästöstä innostunut, tekniikkanörtiksikin tunnustautuva Juha Lipponen päätti kesällä lähteä mukaan pilottiryhmään…


Ajankohtaista

Uusia yritysjäseniä mukaan Lähienergialiiton toimintaan!

Suomen Lähienergialiitto on saanut  uusia yrityksiä ja organisaatioita mukaan toimintaansa. Yritysjäseniksi ovat liittyneet lämpöpumppualan merkittävä tekijä Lämpöykkönen Oy, monipuolisia energiaratkaisuja tarjoava Suomen Talotekniikka Energia Mikkeli Oy sekä muun muassa matalaenergiarakentamisen taitava suunnittelutoimisto Rakteekki ky! Olemme saaneet myös uuden lähienergia-alan yhdistyksen jäseneksi Tulisija- ja savupiippuyhdistyksen liityttyä joukkoihimme! TSY pyrkii toiminnallaan edesauttamaan ympäristöystävällisten modernien tulisijojen ja turvallisten […]