-
Energian kokonaiskulutus pysyi vuonna 2023 vuoden 2022 kulutuksen tasolla
Fossiilisten polttoaineiden käyttö jatkoi laskuaan, mutta myös uusiutuvan energian käyttö väheni, vaikka tuulisähköä tuotettiin noin neljännes enemmän kuin vuotta aiemmin. Ydinvoimalla tuotettu sähkö lisääntyi kolmanneksella ja sähkön nettotuonti väheni merkittävästi. Uusiutuvista eniten vähenivät puupolttoaineiden ja muiden uusiutuvien käyttö. Suomessa kulutettiin energiaa viime vuonna arviolta 360 terawattituntia, josta sähköä oli noin 80 terawattituntia. Arvio perustuu Tilastokeskuksen…
-
Merus Power toimittaa Herrforsille sähkövaraston, joka tulee toimimaan sähkökattilan rinnalla Fingridin reservimarkkinoilla
Merus Power toimittaa 7 MW / 7MWh sähkövaraston Oy Herrfors Ab:lle. Toimitus tehdään kokonaistoimituksena asiakkaalle asennettuna, koestettuna ja käyttöönotettuna. Kokonaistoimituksen arvo sisältäen huolto- ja kunnossapitosopimuksen on noin 3,5 miljoonaa euroa. Herrfors on pohjanmaalainen sähköyhtiö. Herrforsille on tärkeää toimia vastuullisesti ja samaan aikaan varmistaa edullinen hinta ja korkealaatuinen palvelu asiakkailleen. Herrfors panostaa omavaraiseen energiantuotantoon, joka tehdään…
-
Ilmastopaneelin raportti: Teknologiset hiilinielut tarjoavat Suomelle mahdollisuuksia – strategian ja kannustimien luominen kiireellistä
Teknologisten hiilinielujen avulla tuotettavat negatiiviset päästöt tarjoavat lisäkeinoja hiilineutraaliuden saavuttamiseen ja nettonegatiivisiin päästöihin heti sen jälkeen. Strategian ja kannustimien luominen teknologisten hiilinielujen edistämiseen on kiireellistä, jos hankkeita halutaan toteuttaa 2030-luvulla. Ilmastopaneelin tuore raportti tarkastelee teknologisten hiilinielujen käyttöönottopotentiaalia, kustannuksia ja kokoluokkaa Suomessa. Teknologisten nielujen varjolla ei tule hidastaa muita ilmastotoimia tai jättää päästövähennyksiä tekemättä, raportti painottaa.…
-
Dubain ilmastokokouksessa sopu fossiilisista polttoaineista irtaantumisesta
YK:n ilmastokokous COP28 päättyi Dubaissa haastavien neuvottelujen jälkeen. Fossiilisia polttoaineita koskevista kirjauksista saavutettiin historiallinen sopu. 1,5 asteen tavoite on edelleen hauraalla pohjalla. Sen saavuttaminen vaatii mailta ja etenkin suurilta talouksilta kiireellisiä lisätoimia. Arabiemiraateissa järjestettyyn COP28-ilmastokokoukseen ladattiin ennen kokousta paljon odotuksia. Kokouksessa huipentui Pariisin sopimuksen ensimmäinen viisivuotistarkastelu (Global Stocktake), jonka yhteydessä arvioitiin tarvittavia toimia, joilla ilmaston…
-
Meriaura Group hankkii aurinkosähköjärjestelmiä toimittavan Rasolin
Meriaura Group Oyj on solminut aurinkosähköjärjestelmiä toimittavan Rasol Oy:n osakkeenomistajien Eero Lehvosen ja Markus Rantavuoren kanssa sopimuksen, jonka perusteella se hankkii osakevaihdolla omistukseensa Rasolin koko osakekannan. Rasol on vuonna 2019 perustettu aurinkosähköjärjestelmiä pääasiassa Etelä-Suomessa myyvä ja asentava yritys. Yhtiö on kasvanut voimakkaasti; sen liikevaihto oli vuonna 2022 jo yli 5 miljoonaa euroa ja käyttökate yli…
-
Merus Power toimittaa SVC kompensaattorin modernisaatio Puolaan ArcelorMittalin terästehtaaseen
Merus Power toimittaa 110 Mvar staattisen loistehon kompensaattorin (SVC) modernisaation ArcelorMittalin terästehtaaseen Varsovaan. ArcelorMittal on yksi maailman suurimmista teräksen tuottajista. Modernisaatio toteutetaan yhteistyössä Puolan partnerin Electrical Power Quality Systems (EPQS):n kanssa tehtaaseen uusitaan kaikki ohjattavat komponentit ja hallintaohjelmistot. Toimitukseen kuuluvat tyristoriventtiilit, ohjausjärjestelmä ja jäähdytyslaitteisto sekä varaosat ja kokonaisvaltainen asennuspalvelu. Kaupan arvo on alle miljoona euroa.…
-
Gasum rakentaa maailman pohjoisimman kaasuntankkausaseman Rovaniemelle
Rovaniemen aseman myötä vähäpäästöiset kuljetukset biokaasulla ovat mahdollisia valtaosassa Suomea. Asema on ollut jo pitkään erittäin toivottu myös henkilöautoilijoiden keskuudessa Lapin matkailun näkökulmasta. Gasum on aloittanut kaasuntankkausaseman rakennustyöt Rovaniemellä. Asema avautuu arviolta alkukesästä 2024. Rovaniemen asema on tärkeä laajennus Gasumin liikennekaasun jakeluverkostoon Pohjois-Suomessa ja erityisesti Lapin alueella. Pohjois-Suomen asemat mahdollistavat vähäpäästöiset kuljetukset kaasurekoilla ja -kuorma-autoilla…
-
Oomin aurinkoliiketoiminta vahvassa kasvussa – Uusi yhtiö Oomi Solar palvelee yritysasiakkaita
Oomi Energia yhtiöittää vahvassa kasvussa olevan yritysasiakkaiden aurinkoliiketoimintansa uudeksi Oomi Solar Oy:ksi. Aurinkovoimaloiden ja -puistojen johtavana toimittajana tunnettu Oomi vahvistaa näin aurinkovoimaliiketoimintaansa ja palvelee entistä paremmin yrityksiä ja yhteisöjä siirtymässä kohti uusiutuvaa energiaa. Yritysasiakkaisiin keskittyvä Oomi Solar Oy aloittaa toimintansa 1.1.2024. Vuoden alusta toimintansa aloittava Oomi Solar tarjoaa nykyisille ja uusille yritysasiakkaille kokonaisratkaisut ja -palvelut…
-
Jari Varjotie jatkaa Lähienergialiiton puheenjohtajana
Lähienergialiiton sääntömääräinen syyskokous valitsi puheenjohtaja Jari Varjotien jatkokaudelle. Lähienergialiiton toimintasuunnitelma ja budjetti hyväksyttiin ehdotetussa muodossa. Kokouksen aluksi pidettiin webinaari Päästökaupan uudet tuulet. Päästökaupan uudet tuulet Syyskokous aloitettiin webinaarilla. Aiheena oli tällä kertaa EU:n päästökauppa, joka on kehittynyt merkittäväksi välineeksi ilmastonmuutoksen torjumisessa. Päästökauppadirektiiviä on muutettu siten, että rakennusten, tieliikenteen ja muiden, nykyiseen päästökauppajärjestelmään kuulumattomien alojen päästöt…
-
Sähkön- ja vedynsiirron kehitys luo perustan tulevaisuuden puhtaalle energiajärjestelmälle ja vetytalouden kasvulle
Suomella on hyvät edellytykset kehittyä vetytalouden edelläkävijäksi, joka valmistaa 10 % EU:n puhtaasta vedystä. Yhdessä kilpailukykyisen uusiutuvan sähkön tuotannon kanssa, sähkön ja vedyn siirtoinfrastruktuurit mahdollistavat vetytalouden kasvun ja ilmastotavoitteiden saavuttamisen. Fingrid ja Gasgrid Finland selvittivät yhteishankkeessaan vetytalouden mahdollisuuksia ja vaikutuksia Suomen energiajärjestelmään. Hankkeen keskeiset tulokset esiteltiin 7.11. järjestetyssä julkistustilaisuudessa. Merkittävän uusiutuvan sähkön tuotannon potentiaalin lisäksi…
-
Valtioneuvosto asetti uuden ilmastopaneelin – puheenjohtajaksi Jyri Seppälä
Valtioneuvosto asetti 9. marraskuuta uuden ilmastopaneelin kaudelle 2024-2027. Puheenjohtajaksi valittiin Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta. Ilmastopaneeli antaa lausuntoja ja tuottaa tieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi. Ilmastopaneeliin nimettiin 15 tutkijaa yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Ilmastopaneeli on riippumaton asiantuntijaelin, jonka asema on määritelty ilmastolaissa. Lain mukaan paneelin tehtävänä on tuottaa, koostaa ja eritellä tieteellistä tietoa sekä tunnistaa tietotarpeita ilmastonmuutoksen hillitsemisestä…
-
Gasumin uusin ja Lapin ensimmäinen tankkausasema Keminmaalla auki
Asemaverkoston laajeneminen Pohjois-Suomessa mahdollistaa yhä useammalle yritykselle vähäpäästöiset kuljetukset biokaasulla. Gasum on avannut uusimman kaasutankkausasemansa Keminmaalla. Keminmaan asema on Lapin ensimmäinen kaasutankkausasema, Gasumin toistaiseksi pohjoisin tankkausasema ja samalla Euroopan pohjoisin nesteytetyn biokaasun eli LBG:n tankkausasema. Keminmaan asema palvelee niin raskasta liikennettä kuin henkilöautoilijoitakin, sillä asemalla on mahdollista tankata sekä nesteytettyä että paineistettua biokaasua. Asema sijaitsee…
-
Uusi kumppanuus laajamittaisen, integroidun uusiutuvan energiajärjestelmän kehittämiseksi Ahvenanmaalla
Copenhagen Infrastructure Partners (CIP), Flexens ja Lhyfe ovat solmineet kumppanuuden kehittämään ja rakentamaan kunnianhimoisen integroidun energiasaarekeratkaisun, joka mahdollistaa laajan merituulen, vihreän vedyn tuotannon ja muun paikallisen arvoa luovan toiminnan Ahvenanmaalla. CIP, Copenhagen Energy Islandsin kautta, Lhyfe ja Flexens käynnistävät yhdessä Åland Energy Island -hankkeen. Tässä hankkeessa integroidaan laajamittainen merituulivoima ja vedyn tuotanto. Tavoitteena on kehittää…
-
Merus Power on uusissa tiloissa – Kasvukyky kasvanut merkittävästi
Merus Power, merkittävä sähkönlaaturatkaisuja ja sähkövarastoja valmistava yritys, on muuttanut uusiin laajempiin toimitiloihin Ylöjärvellä. Pääkonttorin ja tehtaan muuton myötä yrityksen tuotantokapasiteetti on kasvanut merkittävästi ja tilat tarjoavat nyt entistä paremmat edellytykset sekä tuotekehitykselle että logistiikalle. Uudet toimitilat kattavat 4 700 m2, mikä on lähes 3 kertaa enemmän kuin aiemmissa tiloissa. Lisäksi kiinteistöön rakennettiin kokonaan uusi…
-
Suomen sopeutumispolitiikassa tulee huomioida lisääntyvät ilmastoriskit laaja-alaisemmin – toimettomuus tulee kalliiksi
Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Suomessa jo nyt, ja tuleviin riskeihin kannattaa varautua. Ilmastopaneelin tuore raportti ja muistio korostavat tarvetta selkeyttää ja laajentaa kansallista sopeutumispolitiikkaa tutkittuun tietoon perustuen. Selkeät riskiarviointiin perustuvat tavoitteet ja toimenpiteet sekä indikaattoreihin nojaava seurantajärjestelmä ovat edellytyksiä sopeutumispolitiikan johdonmukaiselle kehittämiselle. Ilmastopaneelin tuoreet julkaisut (Suomen sopeutumispolitiikan kehittäminen toimenpiteiden riskimallinnuksen ja vaikuttavuuden seurannan avulla ja Suuntaviivoja Suomen…
-
Motivan ja Energiaviraston Aurinkosähkövoimalat kartalla-sovellukseen on koottu tietoa teollisen mittaluokan aurinkovoimaloista
Suomessa teollisen mittaluokan aurinkovoimaloiden yhteenlaskettu teho voi kasvaa nykyisestä 50 megawatista jopa yli 9 500 megawattiin vuoteen 2030 mennessä. Jos kaikki tällä hetkellä suunnitteilla olevat hankkeet toteutuvat, voimaloiden määrä kasvaa nykyisestä 16:sta jopa 120:een vuoden 2030 loppuun mennessä. Tiedot ilmenevät Motivan ja Energiaviraston uudesta Aurinkosähkövoimalat-karttapalvelusta. Motivan ja Energiaviraston Aurinkosähkövoimalat kartalla-sovellukseen on koottu tietoa teollisen mittaluokan aurinkovoimaloista.…
-
Vuoden 2024 budjettiehdotus tukee vihreää siirtymää ja puhtaan energian kasvua
Hallitus antoi esityksensä vuoden 2024 talousarvioksi eduskunnalle. Tässä kirjoituksessa on poimintoja lähienergiaan liittyvistä kohdista. Esimerkiksi vihreän siirtymän investointien lupamenettelyt, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen, energiatuki, julkisen liikennesähkön ja -kaasun lataus- ja tankkausinfrastruktuurin edistäminen. Vihreää siirtymää ja puhdasta energiaa turvaavia investointeja tuuli- ja aurinkovoimaan on jo tehty paljon. Hallitus varautuu kasvaviin investointeihin ja haluaa vahvistaa Suomen…
-
Hankinta- ja muuntotuki laajenee vetykäyttöisiin paketti- ja kuorma-autoihin
Valtioneuvosto antoi eduskunnalle lakiesityksen vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivan ajoneuvon hankinnan sekä ajoneuvon vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivaksi muuntamisen määräaikaisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta. Lakia sovellettaisiin paketti- ja kuorma-auton hankintatukeen, jota haetaan viimeistään 31.12.2024. Lakiin sisällytettäisiin uusi tukikategoria vetykäyttöisille paketti- ja kuorma-autoille. Esityksessä ehdotetaan lisäksi lain muuttamista vastaamaan EU:n valtiontukilainsäädännön muutoksia. Samalla täyssähköauton hankintatukia ja henkilöautojen muuntotukia koskevaa sääntelyä…
-
Meriaura Group Oyj: Savosolarin aurinkolämpöjärjestelmän toimitus Bauer Holzenergielle Saksan Bad Rappenauhun alkaa
Meriaura Energy Oy – Savosolar solmi kesäkuussa sopimuksen Bauer Holzenergie GmbH u. Co.KG:n kanssa noin 9 miljoonan euron arvoisen aurinkolämpöjärjestelmän kokonaistoimituksesta Bad Rappenauhun, Saksaan. Toimitussopimus oli ehdollinen rakennusluvan saamiselle. Osapuolet ovat sopineet projektin aloittamisesta rakennuslupaprosessin viivästyttyä. Aurinkolämpöjärjestelmän toimitus alkaa välittömästi ja sen käyttöönotto tapahtuu vuonna 2024. Kirsi Suopelto, Meriaura Group Oyj:n toimitusjohtaja: ”Olemme iloisia, että…