Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Marraskuu 2024 tarjosi mm. seuraavaa: suurin Merus Powerin valmistama sähkövarasto siirtyy sähkömarkkinakäyttöön, Suomen uusiutuvat ry päättäjäbarometri: tuulella ja auringolla on päättäjien vahva tuki, SmartCityWind: Kaupunkituulivoimasta lisää virtaa energiasiirtymään, Jari Varjotie jatkaa Lähienergialiiton puheenjohtajana.
Poimintoja lähienergia-alan viimeaikaisesta toiminnasta
Nyt kaikki reservimarkkinoille! Harkitsetko akkujärjestelmän hankintaa ja sinulle kerrotaan, että kaiken muun hyvän lisäksi voit osallistua reservimarkkinoille! Ja näin ansaitset helpolla isot rahat. Asia ei ole yksittäisen kuluttajan tapauksessa ollenkaan helppoa, eikä suoraviivaista. Tässä kirjoituksessa nostetaan esiin muutamia asioita jotka kannattaa selvittää perusteellisesti ennen päätöksen tekoa, kerrotaan Fingridin reservimarkkinoiden toiminnasta ja muistutetaan, että myös verotus pitää huomioida.
Suurin Merus Powerin valmistama sähkövarasto siirtyy sähkömarkkinakäyttöön. Merus Powerin toimittama, Suomen suurin sähkömarkkinoilla toimiva sähkövarasto on valmistunut ja siirtynyt markkinakäyttöön 23.11.2024. Suomen kylmiin ja lumisiin olosuhteisiin suunniteltu sähkövarasto sijaitsee Lempäälässä ja se on Taaleri Energian hallinnoiman rahaston sijoitus. Hankkeen valmistuminen on yhtiölle merkittävä virstanpylväs, sillä kyseessä on suurin Merus Powerin valmistama sähkövarasto.
Suomen uusiutuvat ry päättäjäbarometri: tuulella ja auringolla on päättäjien vahva tuki. Suomen uusiutuvat ry selvitti laajasti valtakunnallisten sekä alueellisten poliittisten päättäjien ja virkamiesten mielipiteitä kotimaisesta teollisen kokoluokan tuuli- ja aurinkovoimasta. Kyselyn mukaan tuuli- ja aurinkovoima nähdään vahvasti osana tulevaisuuden energiajärjestelmää ja molempien lisärakentamiselle on päättäjien ja virkamiesten selkeä tuki.
YK:n ilmastokokouksessa energiasiirtymän vauhdittamisessa ei päästy yksimielisyyteen. COP29-ilmastokokouksessa saavutettiin sopu 300 miljardin dollarin ilmastorahoitustavoitteesta sekä 1 300 miljardin dollarin kokonaisrahoitustavoitteesta. Fossiilisista polttoaineista irtaantumisen globaalista seurantamenetelmästä sopiminen jää tulevien ilmastokokousten varaan. Neuvottelut kansainvälisistä markkinamekanismeista saatiin viimein päätökseen.
SmartCityWind: Kaupunkituulivoimasta lisää virtaa energiasiirtymään. Voiko tuulivoimaa hyödyntää myös kaupunkialueilla? Voiko pieniin tuuligeneraattoreihin investoiminen olla kannattavaa? Millaista suunnittelutyötä ja luvittamista kaupunkituulivoiman hyödyntäminen edellyttää. Ja mitä se kaupunkituulivoima oikeastaan on? Lähienergialiitto on edustettuna Kaupunkituulivoima – käyttöönoton edellytykset ja kannattavuus (SmartCityWind) -hankkeen ohjausryhmässä.
Ilmastopaneelin raportti: Uudet laskelmat puoltavat tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius Suomessa vuoteen 2035 mennessä. Ilmastopaneelin tuore raportti tarkastelee Suomen päästöbudjettia ja hiilineutraaliustavoitetta uusien, ilmastotieteen paremmin huomioivien laskentamenetelmien avulla. Tarkastelun pohjalta Ilmastopaneeli korostaa, että ilmastolakiin kirjattu hiilineutraalius vuonna 2035 on perusteltu tavoite.
Lähienergialiiton syyskokouksen päätöksiä. Kokous hyväksyi vuoden 2025 toimintasuunnitelman ja budjetin (lähetetty jäsenille sähköpostilla). Kokous päätti säilyttää jäsenmaksut vuoden 2024 tasolla. Kokouksessa valittiin vuoden 2025 hallituksen kokoonpano. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jari Varjotie.
Uutiskirjeen tavoite
Lähienergialiiton tavoite on edistää suomalaista uusiutuvan energian käyttöä ja siihen liittyvää teknologiaa ja liiketoimintaa. Yksi tärkeä osa liiton toiminnasta on myöskin Lähienergialiiton ja sen jäsenten toiminnasta tiedottaminen. Nykymaailmassa viestintäkanavia on monia ja me pyrimme palvelemaan jäsenistöämme ja sidosryhmiämme mahdollisimman monessa kanavassa. Siksi tämä kerran kuukaudessa sähköpostilla lähetettävä uutiskirje. Kaikki Lähienergialiiton uutiskirjeet löytyvät tämän linkin avulla.
Muita Lähienergialiiton uutisia ja vilkasta blogausta pääset seuraamaan tämän linkin avulla. Kaikki Lähienergialiiton viralliset lausunnot ja kannanotot taas löytyvät tämän linkin avulla.
Kirjoittaja
Tapio Tuomi, Lähienergialiitto