Lähienergialiiton uutiskirje 2/2021: Ostosähkön määrän voi puolittaa kahdeksassa vuodessa

sähköverkko

Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Helmikuu tarjosi mm. Parkkisähkö keräsi kolme miljoonaa euroa kasvun rahoittamiseen. Scanofficen jäsenyys pohjustettiin Lähienergialiiton avoimella ja näkyvällä toiminnalla. Pohjois-Pohjanmaa pysyy Suomen tuulivoimakeskittymänä – kiinteistöverotulot lähes 6 miljoonaa. Gasum vahvistaa pääkaupunkiseudun ja Etelä-Suomen kaasutankkausasemaverkostoa. Öljylämmityksen vaihtajille tarjottavaan avustukseen 10 miljoonan euron lisäpotti – avustuksen suosio jatkunut hurjana. 

Tulevia tapahtumia

Biokaasun ja ravinnekierron pyöreän pöydän keskustelutilaisuus 17.3. klo 9:00-12:00. Kevään ja syksyn aikana tehdään useita tärkeitä päätöksiä biokaasuun ja ravinnekiertoon liittyen, kun tehdään linjauksia muun muassa ilmasto- ja energiapolitiikan päivityksistä, Kestävän kasvun ohjelmasta sekä Fossiiliton liikenne tiekartan toimenpiteistä. Tilaisuus järjestetään virtuaalisena tilaisuutena Teams-järjestelmällä. Keskustelutilaisuutta voivat seurata kaikki tilaisuuteen ilmoittautuneet. Tilaisuuden järjestävät Suomen Biokierto ja biokaasu ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Elintarviketeollisuus ry, Bioenergia ry, Energiateollisuus ry, Vesilaitosyhdistys ry, Gasgrid Finland Oy,  Suomen Lähienergialiitto ry sekä Suomen Kaasuyhdistys ry.

Lähienergialiiton kevätkokous pidetään 20.4.2021 15-18. Kaikille avoimen webinaarin aiheena on Kysyntäjousto ja älykkäät ratkaisut. Ilmoittautuminen on avattu, tilaisuuden ohjelma tarkentuu lähiaikoina.

Vauhtia kansalaisten energiayhteisöihin 13.7.2021 SuomiAreena (keskustelu striimataan). Keskustelun moderoi kansanedustaja, eduskunnan energiaremonttiryhmän puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén (kok) ja aiheesta keskustelemassa ovat professori Pertti Järventausta (Tampereen yliopisto), työelämäprofessori Mikko Jalas (Lumituuli Oy:n hallituksen jäsen), asiakas- ja sidosryhmäpäällikkö Sanni Harala (Elenia verkko Oyj), energia-asiantuntija Anssi Kainulainen (MTK), johtava asiantuntija Petri Pylsy (Kiinteistöliitto) ja professori Eva Heiskanen (Helsingin yliopisto).

Kaikki puhtaan energian ja golfin ystävät tervetuloa! Lähienergialiitto järjestää ensimmäisen Lähienergia Open-golfkilpailun torstaina 12.8.2021 Nurmijärvi Golf -kentällä. Lisäksi tarjoamme mahdollisuuden tutustua lajiin pron opastuksella.

Poimintoja lähienergia-alan viimeaikaisesta toiminnasta

Mies ja puolittuneen sähkölaskun arvoitus. Lähienergialiiton toiminnanjohtaja Tapio Tuomi on sähkön pientuottaja ja energiajärjestelmän aktiivinen toimija ensimmäisessä polvessa. Kuudennen vuoden saavutuksista merkittävin oli ostosähkön määrän puolittaminen kahdeksassa vuodessa, pieni takaisku tapahtui aurinkosähkön ylijäämän hyödyntämisessä sähköauton lataukseen.

Parkkisähkö keräsi kolme miljoonaa euroa kasvun rahoittamiseen. Parkkisähkö Oy:n latauspisteille on vahvaa kysyntää, kun sähköautojen ja ladattavien hybridien suosio kasvaa roimasti. Suomeen tarvitaan laajasti latauspisteitä, jotta sähköä tarvitsevien autoilijoiden liikkuminen sujuisi helposti. Parkkisähkö vahvisti rahoitusasemaansa tuotantomäärien nostamiseksi ja kasvun vauhdittamiseksi.

Pohjois-Pohjanmaa pysyy Suomen tuulivoimakeskittymänä – kiinteistöverotulot lähes 6 miljoonaa. Pohjois-Pohjanmaa pitää edelleen paikkansa Suomen suurimpana tuulivoimamaakuntana, jossa on nyt 35 prosenttia koko maan tuulivoimakapasiteetista. Maakunnassa sijaitsevat kunnat saivat vuonna 2020 yhteensä lähes kuuden miljoonan euron kiinteistöverotulot tuulivoimaloistaan. Kaikista Suomen tuulivoimaloista maksettiin viime vuonna yhteensä yli 15 miljoonaa euroa kiinteistöveroa eri kuntiin.

Scanofficen jäsenyys pohjustettiin Lähienergialiiton avoimella ja näkyvällä toiminnalla. Scanoffice liittyi syksyllä 2020 Lähienergialiiton jäseneksi. Toiminnanjohtaja Tapio Tuomi keskusteli Scanofficen toiminnan periaatteista ja jäsenyyden taustoista Scanofficen kehitysjohtaja Atte Kallion kanssa.

Öljylämmityksen vaihtajille tarjottavaan avustukseen 10 miljoonan euron lisäpotti – avustuksen suosio jatkunut hurjana. Vuoden 2021 ensimmäisessä lisätalousarvioesityksessä osoitetaan 10 miljoonan euron määräraha avustukseen, jota tarjotaan pientalojen omistajille öljylämmitysjärjestelmän vaihtamiseksi kestävämpään lämmitysmuotoon. Uudella määrärahalla tavoitellaan noin 2 500 pientalon öljylämmitysjärjestelmän vaihtamista, mikä vähentäisi taakanjakosektorin hiilidioksidipäästöjä vuodessa noin 14,5 kilotonnilla ja lisäisi työllisyyttä noin 300 henkilötyövuodella.

Oulun Energian uudet laitokset vihittiin käyttöön. Oulun Energian uudet laitokset ovat esimerkkejä merkittävistä bio- ja kiertotalousinvestoinneista. Oulun Energian Laanilan biovoimalaitoksen ja Ruskon jätteiden lajittelulaitoksen vihkiäisiä vietettiin 28.1.2021. Tilaisuus toteutettiin virtuaalilähetyksenä johtuen koronapandemiasta.

Gasum tavoittelee miljoonan tonnin hiilidioksidipäästövähenemää lisäämällä biokaasun saatavuutta. Gasum etenee kohti hiilineutraaliutta asettamalla uusia vastuullisuustavoitteita ilmastomuutoksen hillitsemiseksi. Yhtiö tavoittelee miljoonan tonnin kumulatiivista hiilidioksidipäästövähenemää lisäämällä biokaasun saatavuutta. Yhtiö aikoo tuoda vuoteen 2025 mennessä markkinoille 4 TWh biokaasua yhtiön omasta ja sertifioitujen eurooppalaisten kumppanien tuotannosta, vähentää omassa toiminnassaan nesteytetyn maakaasun (LNG) ja biokaasun tuotantoketjujen päästöjä ja toteuttaa energiatehokkuustoimia omissa toiminnoissaan.

Savosolar Oyj:n tilinpäätöstiedote 2020: liikevaihto kasvoi ja tulos kehittyi myönteisesti. Toimitusjohtaja Jari Varjotie ”Savosolarin liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät vuonna 2020 myönteisesti. Yhtiön kilpailukyky parani kehitys- ja tehostamistoimien myötä. Covid-19 pandemia viivästytti sovittujen järjestelmien toimituksia sekä asiakkaiden päätöksentekoa ja sopimusneuvotteluja, mutta vuoden poikkeuksellisuus huomioon ottaen olen suoritukseemme tyytyväinen.”

Gasum vahvistaa pääkaupunkiseudun ja Etelä-Suomen kaasutankkausasemaverkostoa. Gasum on avannut uusimman kaasutankkausasemansa Järvenpäähän. Lahden moottoritien kupeessa Boogien yritysalueella sijaitseva asema palvelee alueen henkilöliikennettä sekä keskiraskasta kuljetuskalustoa tarjoamalla paineistettua bio- ja maakaasua. Lisäksi Gasum avaa uuden kaasutankkausaseman Vantaan Länsisalmeen kesäkuun loppuun mennessä. Asemat tukevat Järvenpään ja Vantaan kaupunkien ilmastotavoitteita parantamalla entisestään kuluttajien ja yritysten mahdollisuuksia siirtyä käyttämään vähäpäästöistä kaasua ajoneuvojen polttoaineena.

Uutiskirjeen tavoite

Lähienergialiiton tavoite on edistää suomalaista uusiutuvan energian käyttöä ja siihen liittyvää teknologiaa ja liiketoimintaa. Yksi tärkeä osa liiton toiminnasta on myöskin Lähienergialiiton ja sen jäsenten toiminnasta tiedottaminen. Nykymaailmassa viestintäkanavia on monia ja me pyrimme palvelemaan jäsenistöämme ja sidosryhmiämme mahdollisimman monessa kanavassa. Siksi tämä kerran kuukaudessa sähköpostilla lähetettävä uutiskirje. Kaikki Lähienergialiiton uutiskirjeet löytyvät tämän linkin avulla.

Tilaa kuukausittainen uutiskirje Lähienergialiiton toiminnasta.

Muita Lähienergialiiton uutisia ja vilkasta blogausta pääset seuraamaan tämän linkin avulla. Kaikki Lähienergialiiton viralliset lausunnot ja kannanotot taas löytyvät tämän linkin avulla.

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Ajankohtaista

Aalto-yliopiston FinSolar-hanke kartoitti Suomen aurinkoenergian palvelu- ja rahoitustarjonnan

FinSolar-hankkeen kyselyn tulos: aurinkoenergia-alalla toimii Suomessa kymmeniä yrityksiä ja niiden palvelut ovat monipuolisia ja kattavat myös rahoituspalvelut. FinSolar-hanke kartoitti Suomen aurinkoenergian palveluiden tilanteen kyselyllä syyskuussa 2015. Kyselyyn vastasi 49 yritystä ja kyselyn tulosten perusteella Suomen aurinkoenergiamarkkinoilla on laaja palvelu- ja rahoitustarjonta eri osa-aluille. Muun muassa lähes 30:ltä yritykseltä saa ”avaimen käteen” palvelun, investointeihin on tarjolla useita eri rahoitusinstrumentteja: […]