Lähienergialiiton uutiskirje 3/2018: TEM katsaus arvioi, että uusiutuvan energian käyttö kasvaa uuteen ennätykseen tänä vuonna. Fortum avaa ensimmäisenä Suomessa kaukolämpöverkkonsa kaikille puhtaan energian tuottajille

Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Maaliskuu tarjosi mm. Savo-solarin vientiin vauhtia Kiinassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, Energiayhteisöjen pioneeri Lumituuli Oy täytti 20 vuotta, Oulun Energia toimittaa 1,1 MW aurinkosähkövoimalan, Loimaan Aurinkopuisto rikkoi miljoonan tuotetun aurinkosähkö kWh:n rajan.

Tulevia tapahtumia

Taistelu Suomen energiajärjestelmän tulevaisuudesta on ollut käynnissä pitkään. Maailma on uusiutuvan energian tuotannon ja hajautettujen älykkäiden energiaratkaisujen vallankumouksen kynnyksellä. Uudet puhtaat tuulet puhaltavat Suomen energiajärjestelmään, mutta energiamurroksessa Suomi-neitoa liehittelee varjoissa liikkuvat hämärämiehet. Mitä tapahtuukaan koivun ja tähden alla? Onnistuvatko hämärämiehet pimentämään auringon ja taltuttamaan tuulen vai koittaako Suomi-neidolle aurinkoinen huominen? Nyt liput myynnissä Maamme energia -oopperaan 17. ja 18. toukokuuta 2018. 

Tänä vuonna Lähienergialiitto järjestää aamiaistilaisuuksia, jotka keskittyvät lähienergiaan liittyviin teemoihin (tilaisuudet edellyttävät ilmoittautumisen):

Lämpöenergian varastoinnin seminaari 12.4.2018 Turussa. Lämpöä-hanke järjestää järjestyksessään toisen lämpöenergian varastoinnin yleisöseminaarin.

Ylijäämälämmöstä uusiolämmöksi: Energiaväylä-projektin loppuseminaari 19.4.2018 Hyvinkäällä. Energiaväylä-hankkeessa selvitetään teollisen ylijäämälämmön jakamismahdollisuuksia naapurikiinteistöille. Hankkeessa on kaksi case-aluetta, joista toinen on Hyvinkään Sahanmäen alue, jolla toimii runsaasti energiaa käyttävä lasivillatehdas.

Poimintoja Lähienergialiiton viimeaikaisesta toiminnasta

Savo-Solarin maaliskuu oli täynnä tapahtumia. Savo-Solar on toimittanut ensimmäiset suuret keräimet Beijing Yuxin Solar Energylle Kiinaan. Yhtiöt käyvät parhaillaan neuvotteluja yhteistyön käynnistämisestä Kiinan markkinoilla. Yuxinin tilaamaa muutamaa keräintä käytetään kehitystyössä ja Kiinassa tarvittavien sertifiointitestien suorittamiseen. Savo-Solar on solminut Geoflow Australia Pty Ltd:n kanssa yhteistyösopimuksen, joka koskee aurinkolämpökenttien ja aurinkolämpöä hyödyntävien kokonaisratkaisujen myyntiä ja markkinointia Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Yhteistyösopimuksen mukaan yhtiöt keskittyvät suuren mittakaavan aurinkolämpöjärjestelmiin, joiden markkinointi tapahtuu Savosolar Australia -nimellä. Oulun Seudun Sähköltä tilasi Limingan Ankkurilahteen sijoittuva yli 350 neliömetrin aurinkolämpöjärjestelmä tulee olemaan käynnistyessään Suomen suurin aurinkokeräinkenttä. Lisäksi yhtiö toimittaa Energi-Center Nordicille Tukholmaan 134 neliömetrin edestä aurinkokeräimiä katolle rakennettavaa aurinkolämpökenttää varten.

Fortum avaa ensimmäisenä Suomessa kaukolämpöverkkonsa kaikille puhtaan energian tuottajille julkisin ostohinnoin. Fortum on kehittänyt asiakkaidensa kanssa hukkalämmön hyödyntämistä kaukolämpöverkossaan jo vuodesta 2014 saakka ostamalla lämpöä muun muassa sairaaloilta ja palvelinkeskuksilta.

Työ- ja elinkeinoministeriön toimialapalveluiden katsaus arvioi, että uusiutuvan energian käyttö näyttäisi kasvavan uuteen ennätykseen tänä vuonna. Historiallinen taitekohta on käsillä tänä vuonna, jolloin uusiutuvan energian käyttöosuus mitä luultavammin ohittaa pysyvästi fossiilisten polttoaineiden vastaavan osuuden.

Energiakeskustelussa ja päättäjien puheissa painotetaan kuluttajakeskeisyyttä ja energiayhteisöjä. Kuluneen 20 vuoden aikana kuluttajat ja kuluttajien muodostamat energiayhteisöt on jätetty seuraajan ja maksajan rooliin. Ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä, Suomen päästötavoitteiden täyttämisessä ja työllistämisessä kaikille suomalaisille on tarjottava yhtäläiset mahdollisuudet osallistua energiamurrokseen. Lumituuli Oy on tehnyt uraauurtavaa työtä 20 vuoden ajan suomalaisen, yhteisöllisen ja uusiutuvan energiantuotannon eteen.

Technopolis on tehnyt mittavan sopimuksen aurinkosähköjärjestelmien toimituksesta kiinteistöihinsä. Voimaloiden yhteisteho on 1,1 megawattia ja järjestelmät toimittaa Oulun Energia pitkällä palvelusopimuksella.

Sähköenergian mittaus kuluttajien energiapalvelujen ja puhtaan energian mahdollistajana -keskustelupaperia käsiteltiin Finsolar taloyhtiökokeilu -hankkeessa. Lähienergialiiton ehdotukset ratkaisuiksi ovat: yhden kiinteistön sisällä pitää sallia sähkön siirto ilman sähköveroa, sekä kaupankäyntijakson sisäinen netotus – kaikkien vaiheiden osalta – ostetun ja myydyn sähkön osalta pitää mahdollistaa niin, että netotus suoritetaan verkkoyhtiön tietojärjestelmässä. Nämä muutokset mahdollistava lainsäädäntötyö on käynnistettävä välittömästi.

Loimaan 2,4 hehtaarin Aurinkopuisto on rikkonut yhden miljoonan tuotetun aurinkosähkökilowattitunnin rajan. Tähän tarvittiin aikaa 20 kuukautta ja tuotettu sähkömäärä vastaa 40 sähkölämmitteisen omakotitalon kulutusta samalta ajalta.

Uutiskirjeen tavoite

Lähienergialiiton tavoite on edistää suomalaista uusiutuvan energian käyttöä ja siihen liittyvää teknologiaa ja liiketoimintaa. Yksi tärkeä osa liiton toiminnasta on myöskin Lähienergialiiton ja sen jäsenten toiminnasta tiedottaminen. Nykymaailmassa viestintäkanavia on monia ja me pyrimme palvelemaan jäsenistöämme ja sidosryhmiämme mahdollisimman monessa kanavassa. Siksi tämä kerran kuukaudessa sähköpostilla lähetettävä uutiskirje. Kaikki Lähienergialiiton uutiskirjeet löytyvät tämän linkin avulla.

Tilaa kuukausittainen uutiskirje Lähienergialiiton toiminnasta.

Muita Lähienergialiiton uutisia ja vilkasta blogausta pääset seuraamaan tämän linkin avulla. Kaikki Lähienergialiiton viralliset julkaisut taas löytyvät tämän linkin avulla.

 

Kirjoittaja:

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Ajankohtaista

aurinkosähkö solnet

Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon älykäs aurinkovoimala – kampuksen aurinkosähkön teho yli kaksinkertaistuu

Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle (LUT) rakennetaan älykäs aurinkosähköjärjestelmä. Paneelit sijoittuvat usealle kampuksen katolle sekä uuden varastorakennuksen julkisivuun. Kokonaisuuden toimittaa suomalainen Solnet Finland Oy. Älykkään aurinkosähköjärjestelmän ominaisuuksia voidaan hyödyntää paitsi opetuksessa, niin myös kiinteistön energianhallinnassa.   LUT:n kampuksella aurinkosähköä on käytetty jo vuosien ajan. Vuosina 2013-2014 rakennettu runsaan 200 kWp:n aurinkovoimala oli aikanaan yksi Suomen suurimmista. Kampuksen […]