Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Huhtikuu 2024 tarjosi mm. seuraavaa: Oulun Energia avaa kaukolämpöverkon asiakkaiden ylijäämälämpöjen vastaanottoa varten, sähkömarkkinoiden toiminnan perusteet, valtioneuvostolta periaatepäätös fossiilisesta lämmitysöljystä luopumisesta 2030 loppuun mennessä, miten aurinkopuisto toteutetaan: näin etenee suunnittelu ja hankinta.
Tulevia tapahtumia
Lähienergialiitto on edistänyt hajautetun tuotannon mahdollistamista perustamisestaan lähtien. Osallistu kyselyyn 26.3.-15.5.2024, jolla kartoitetaan tietoja, joiden perusteella sähkön jakeluverkkoyhtiöt voivat parantaa ja kehittää sähkön pientuottajien palveluita. Niin nykyisten kuin tulevien.
Kolmivuotinen energiavarastojen roolia energiamurroksessa tutkinut NewSETS-projekti tulee päätökseensä. Ilmoittaudu projektin loppuseminaariin Lappeenrantaan LUT-yliopistolle tiistaina 21.5. Luvassa on monipuolista ohjelmaa tutkimustulosten esittelystä aina paneelikeskusteluun ja työpajaan.
Energia-alan päätapahtuma Energiamessut järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 22. – 24.10.2024. Joka toinen vuosi järjestettävä alansa suurtapahtuma esittelee energiantuotannon ja -teknologiat investointihankkeista laitosten käyttöön ja kunnossapitoon sekä energiatehokkaat ja kestävän kehityksen ratkaisut teollisuudelle ja kiinteistöille. Kestävien ja älykkäiden energiaratkaisujen lisäksi tapahtuma pureutuu ilmastonmuutokseen ja päästöjen hillintään. Tapahtumassa pureudutaan myös vetytalouteen ja sen mahdollisuuksiin.
Poimintoja lähienergia-alan viimeaikaisesta toiminnasta
Vantaan Energia aloittaa maailman suurimman lämmön kausivaraston ”Varannon” rakentamistyöt Vantaalla. Varannoksi nimetty lämmön kausivarasto toteutetaan louhimalla 1 100 000 m3 vesisäiliö tunneli- ja prosessitiloineen syvälle peruskallioon Vantaan Kuusikonmäkeen. Samaan yhteyteen rakennetaan myös kaksi 60 MW sähkökattilaa. Varaston toimintaperiaatteena on, että varastossa oleva vesi lämmitetään jopa 140-asteiseksi, jolloin se kykenee varastoimaan 90 GWh lämpöenergiaa.
Oulun Energia avaa kaukolämpöverkon asiakkaiden ylijäämälämpöjen vastaanottoa varten. Ylijäämälämpöjen myynti kaukolämpöverkkoon auttaa Oulun Energian asiakkaita saavuttamaan omia ympäristötavoitteitaan. Ylijäämälämpöjen vastaanotto tukee Oulun Energian monipuolistuvan energiatuotantojärjestelmän kehittymistä ja hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamista.
Onko 600 € vuodessa vähän vai paljon? Markus Andersen on toiminut aurinkosähköbusineksessa yli 20 vuotta, on Suomen Aurinkoenergiayhdistyksen puheenjohtaja ja Lähienergialiiton hallituksen jäsen. Löytyykö tuolla taustalla osaaminen selvittää kaukolämmöllä lämpiävän rivitalon järkevin energiaremontti. Lähienergialiiton Tapio Tuomi vei Markuksen lounaalle, jotta otsikon kysymykseen löytyisi vastaus.
Meriaura Energy sopimukseen Serres Vermeil SARL:n kanssa aurinkolämpölaitoksen toimittamisesta Ranskaan. Noin 1,7 miljoonan euron arvoinen projekti käsittää 5 800 m2:n aurinkolämpökentän rakentamisen, joka tuottaa lämpöä Serres Vermeilin omistamaan kasvihuoneeseen. Meriaura tilaa kaksi bioöljykäyttöistä rahtialusta hollantilaiselta Royal Bodewes -telakalta. Toimituksen arvo on noin 34 miljoonaa euroa. Sopimuksen mukaan alukset rakennetaan Hollannissa ja ne luovutetaan vuonna 2026 tammikuussa ja joulukuussa.
Sähkömarkkinoiden toiminnan perusteet. Lähienergialiiton webinaari Onko sähkömarkkina rikki? alkoi professori Pertti Järventausta alustuksella. Hän kertoi sähkömarkkinoiden toiminnan periaatteita, sähköjärjestelmän tasapainon säilyttämisestä, miten hinta ohjaa sähkön kulutusta ja mitkä ovat hänen mielestä sähkömarkkinan suurimmat puutteet. Webinaarin paneelikeskustelusta julkaistaan erillinen kirjoitus.
Miten aurinkopuisto toteutetaan? Näin etenee suunnittelu ja hankinta. Aurinkopuisto on sähkövoimala, jonka tarkoitus on tuottaa 100%:sti uusiutuvaa energiaa sähköverkkoon. Suuri aurinkovoimala voi koostua jopa tuhansista aurinkopaneeleista, jotka tuottavat puhdasta energiaa suomalaisten käyttöön. Tässä kirjoituksessa Finnwind kertoo, miten he toteuttavat aurinkopuiston.
Sähköverkkoyhtiöt keräävät asiakkailtaan palautetta jakeluverkon kehittämissuunnitelmiin. Seuraavat jakeluverkon kehittämissuunnitelmat valmistuvat kesällä 2024. Ennen kehittämissuunnitelmien valmistumista sähköverkkoyhtiöiden asiakkailla on toukokuun ajan mahdollisuus kommentoida suunnitelmia.
Valtioneuvostolta periaatepäätös fossiilisesta lämmitysöljystä luopumisesta 2030 loppuun mennessä. Pääministeri Orpon hallitusohjelma kannustaa korvaamaan öljykattiloita kestävillä lämmitysmuodoilla. Suomen tavoitteena on saavuttaa vuositason nettopäästöjä koskevat tavoitteet vuoteen 2030 mennessä. Fossiilisesta lämmitysöljystä luopuminen auttaa merkittävästi taakanjakosektorille vuodelle 2030 asetettujen EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamista kansallisesti.
Suomen päästökauppasektorin päästöt pienenivät yli 3,6 miljoonaa tonnia vuonna 2023 – Päästöt puolittuneet kymmenessä vuodessa. EU:n päästökauppasektorin todennetut päästöt vuonna 2023 ovat puolittuneet vuoteen 2013 verrattuna. Määrällisesti eniten päästöt vähenivät vuonna 2023 edelliseen vuoteen verrattuna polttolaitoksilla, massan ja paperin valmistuksessa ja sementtiklinkkeriä tuottavilla laitoksilla.
Uutiskirjeen tavoite
Lähienergialiiton tavoite on edistää suomalaista uusiutuvan energian käyttöä ja siihen liittyvää teknologi aa ja liiketoimintaa. Yksi tärkeä osa liiton toiminnasta on myöskin Lähienergialiiton ja sen jäsenten toiminnasta tiedottaminen. Nykymaailmassa viestintäkanavia on monia ja me pyrimme palvelemaan jäsenistöämme ja sidosryhmiämme mahdollisimman monessa kanavassa. Siksi tämä kerran kuukaudessa sähköpostilla lähetettävä uutiskirje. Kaikki Lähienergialiiton uutiskirjeet löytyvät tämän linkin avulla.
Muita Lähienergialiiton uutisia ja vilkasta blogausta pääset seuraamaan tämän linkin avulla. Kaikki Lähienergialiiton viralliset lausunnot ja kannanotot taas löytyvät tämän linkin avulla.
Kirjoittaja
Tapio Tuomi, Lähienergialiitto