Lähienergialiiton uutiskirje 5/2019: Vuoden lähienergiaratkaisu 2019 kilpailu käynnistyy. Tuulivoima työllistää kymmeniä tuhansia

uutiskirje vuoden lähienergiaratkaisu

Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Toukokuu tarjosi mm. Lämpöpumppujen myynti kasvoi 2019 ensimmäisellä neljänneksellä 47 %. Gasum avaa toukokuun loppupuolella kaksi uutta tankkausasemaa Ouluun ja Lahden Kujalaan. Danfoss on lisännyt omistuksensa suomalaisen kasvuyrityksen Leanheatin osakkeista 100 prosenttiin.

Tulevia tapahtumia

Perinteinen Vuoden lähienergiaratkaisu -kilpailu käynnistyy kesäkuun alusta. Kilpailu järjestetään nyt kolmatta kertaa ja kilpailuehdotukset pitää jättää 31.10.2019 mennessä. Vuoden 2019 tuomaristoon kuuluvat professori Maria Kopsakangas-Savolainen (Oulun yliopisto ja Suomen ympäristökeskus), Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Sarkkinen ja liiketoimintakehityksen johtaja Saara Kujala (Wärtsilä Energialiiketoiminta).

Energiavirasto järjestää 13.6.2019 infotilaisuuden syyskuussa 2019 lataus- ja tankkausverkoston laajenemista edistävän infrastruktuurituen kilpailutuksesta.

Elokuussa jatkuvat suositut aamiaistilaisuudet. 27.8.2019 aiheena on Näin Ahvenanmaasta tehdään omavarainen ja täysin uusiutuvalla energialla toimiva yhteiskunta

Poimintoja Lähienergialiiton viimeaikaisesta toiminnasta

Suomen tämänhetkinen tuulivoimakapasiteetti (noin 2 000 MW) luo 20-vuotisen elinkaarensa aikana työtä suomalaisille 55 800 henkilötyövuoden verran. Tuulivoimatuotannon suora työllistävä vaikutus on 2 600 henkilötyövuotta kerrannaisvaikutusten tuodessa työtä reilun 53 000 henkilötyövuoden edestä. Tuulivoimatuotannon lisäksi Suomessa on erittäin paljon tuulivoimaloiden komponenttien valmistusta ja vientiä. Kotimainen tuulivoimateknologia työllisti vuonna 2018 noin 2 000 henkilöä.

Kiinnostavia uramahdollisuuksia tarjolla Flexens Oy Ab:ssä. Nyt käynnissä demoprojekti, jolla Ahvenanmaasta tehdään omavarainen ja täysin uusiutuvalla energialla toimiva yhteiskunta. Heidän tavoitteena on kehittää demoprojektin yhteydessä maailmanluokan toimintamalli, jonka avulla rakennetaan vastaavia, uusiutuvaan energiaan pohjautuvia energiajärjestelmiä.

Viime kesän pitkät hellejaksot ovat saaneet monet pohtimaan ilmalämpöpumpun hankkimista myös kerros- ja rivitaloasuntoihin. Taloyhtiössä asuvan on tärkeää muistaa, että osakas tarvitsee asennukseen aina taloyhtiön luvan. Kiinteistöliitto, Kiinteistöliitto Uusimaa, Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ja Rakennustieto laativat yhdessä ohjeet ilmalämpöpumpun asentamisesta kerrostaloasuntoon

Lämpöpumppujen myynti kasvoi 2019 ensimmäisellä neljänneksellä 47 %. Eniten rynnivät ilmalämpöpumput lähes 70 %:n kasvulla, mutta myös maalämpöpumppujen, ilma-vesilämpöpumppujen ja poistoilmalämpöpumppujen myyntiluvut nousivat 10-15 %. Suomeen myytyjen lämpöpumppujen määrä lähentelee jo miljoonaa ja niillä tuotetaan jo 15 %, 10 TWh/a, Suomen rakennusten lämmityksestä. Tämän valtavan kuluttajien tekemän ilmastomuutoksen torjuntainvestoinnin suuruus on jo huikea 4 miljardia.

Danfoss on lisännyt omistuksensa suomalaisen kasvuyrityksen Leanheatin osakkeista 100 prosenttiin. Leanheat on erikoistunut kaukolämmitteisten rakennusten lämmityksen valvontaan, ohjaamiseen ja optimointiin tekoälyn sekä antureiden avulla.

Osa Suur-Savon Sähkö -konsernin sekä Etelä-Savon Energia -konsernin sähkönsiirto- ja kaukolämpötoimintojen palveluista siirtyy kesäkuussa toimialan suurimman palvelutuotantoyhtiön, Elenia Palveluiden tehtäviksi. Lumme Energia on tähän saakka tuottanut nämä palvelut. Järjestelyn yhteydessä Elenia Palveluiden palvelukseen siirtyy 17 energia-ammattilaista Lumme Energiasta. Järjestely tehostaa taustaprosesseja sekä liiketoimintatiedon hallintaa. Muutos ei edellytä toimenpiteitä asiakkailta.

Parkkisähkö ja Fibox julkistavat kattavan mallisarjan Type 2- ja Schuko-latausasemia sekä kaapelointijärjestelmän komponentteja.

Turku Energia toimittaa yhteistyössä Finnwind Oy:n kanssa Meyer Turku Oy:lle 1584 aurinkopaneelin voimalan. Voimala tuottaa vuodessa yhteensä noin 483 megawattituntia (MWh) sähköä. Määrä vastaa lähes 200 kerrostaloasunnon vuotuista sähköntarvetta ja vähentää yli 100 tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa. Aurinkovoimala tukee sekä Meyer Turku Oy:n että Turku Energian ympäristötavoitteita. Kyseessä on Turku Energian toistaiseksi suurin aurinkovoimalahanke.

Savosolarin Condatin toimitus luovutettu, maailman ensimmäinen seurantasysteemi suurilla tasokeräimillä. 3,3 MW:n aurinkolämpölaitos Condat-sur-Vézèren kaupungissa Ranskassa otettiin käyttöön tammikuussa 2019 ja on luovutettu menestyksekkään testauskäytön jälkeen asiakkaalle NewHeat SAS:lle

Gasum avaa toukokuun loppupuolella kaksi uutta tankkausasemaa Ouluun ja Lahden Kujalaan. Uudet asemat täydentävät olemassa olevaa tankkausasemaverkostoa ja ovat myös Gasumin pohjoisimmat tankkausasemat. Lisäksi toukokuussa Lahden Kujalaan avattava uusi kaasutankkausasema tulee palvelemaan erityisesti raskasta liikennettä tarjoamalla polttoaineeksi raskaille ajoneuvoille soveltuvaa nesteytettyä maakaasua sekä nesteytettyä biokaasua. Aseman keskeinen sijainti palvelee erinomaisesti runkoliikennettä ja mahdollistaa raskaan kaluston jouhevan liikennöinnin eri puolille Suomea. Kotitalouksissa syntyvän sekajätteen joukossa on tyypillisesti 35–40 % biohajoavaa jätettä, kuten ruuan tähteitä ja vaikkapa talouspaperia, josta polttolaitoksessa ei energiatuotannon kannalta ole merkittävää hyötyä. Hyödyntämällä biohajoava jae biokaasun tuotannossa saadaan suurempi osa jätteestä hyötykäyttöön.

Asunto-osakeyhtiö Tampereen Pohjolankatu 18-20 on yhdessä Tampereen kaupungin ja Enermix Oy:n kanssa voittanut Heat Pump City of the Year -tunnustuksen rakennuksessa toteutetulla edistyksellisellä lämpöpumppuhybridiprojektilla. Pohjolankadun kohteen kehittäminen on osa EU:n tukemaa EU-GUGLE -hanketta, jossa Tammelan asuinalueella sijaitsevien demonstraatiokohteiden energiatehokkuutta parannettiin kahdessa vaiheessa vuosien 2013-2018 aikana. Palkinto antaa myös tunnustusta asunto-osakeyhtiön puheenjohtajan Pertti Vesterisen tekemälle pitkäjänteiselle työlle taloyhtiön kehityksen eteen.

Gasum, HSY ja Luonnonvarakeskus tutkivat yhteistyössä puhdistamolietteestä pyrolyysillä tuotettua lietehiiltä ja sen ominaisuuksia. Lietehiilihankkeen tavoitteena on edistää jätevesilietteiden sisältämien ravinteiden ja hiilen turvallista sekä energiatehokasta hyödyntämistä. Hankkeen tutkimuksissa hyödynnetään Gasumin Turun Topinojan biokaasulaitoksen pyrolyysilaitteistoa.

Uutiskirjeen tavoite

Lähienergialiiton tavoite on edistää suomalaista uusiutuvan energian käyttöä ja siihen liittyvää teknologiaa ja liiketoimintaa. Yksi tärkeä osa liiton toiminnasta on myöskin Lähienergialiiton ja sen jäsenten toiminnasta tiedottaminen. Nykymaailmassa viestintäkanavia on monia ja me pyrimme palvelemaan jäsenistöämme ja sidosryhmiämme mahdollisimman monessa kanavassa. Siksi tämä kerran kuukaudessa sähköpostilla lähetettävä uutiskirje. Kaikki Lähienergialiiton uutiskirjeet löytyvät tämän linkin avulla.

Tilaa kuukausittainen uutiskirje Lähienergialiiton toiminnasta.

Muita Lähienergialiiton uutisia ja vilkasta blogausta pääset seuraamaan tämän linkin avulla. Kaikki Lähienergialiiton viralliset lausunnot ja kannanotot taas löytyvät tämän linkin avulla.

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Ajankohtaista

Ilmastonmuutos

Ilmastopaneelin raportti: Energiajärjestelmän sähköistämisellä päästöt alas ja irti fossiilisista – lisää joustoratkaisuja tarvitaan

Energiajärjestelmien sähköistäminen on keskeinen osa energiamurrosta ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Fossiilisista polttoaineista irtautuminen ja sähköistäminen vaikuttaa merkittävästi energiajärjestelmään – sekä energian kulutukseen että tuotantoon – ja vaatii uudenlaisten haavoittuvuuksien ja pullonkaulojen huomioimista, kertoo Suomen ilmastopaneelin tuore raportti, jossa esitetään tapoja mallintaa energiajärjestelmää vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.   Sähköistetty energiajärjestelmä tarvitsee nykyistä enemmän sähköä ja sen myötä joustoratkaisuja. Sekä […]