Lähienergialiiton uutiskirje 6/2018: kuluttajan valinnat pudottivat CO2-päästöt neljäsosaan, aurinkosähkökapasiteetti kasvoi 2,5 kertaiseksi 2017 aikana

Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Kesäkuu tarjosi mm. Suomessa on otettu käyttöön ensimmäinen saksalaisen TESVOLTin sähkövarasto, uusiutuvan sähkön tuotantoa kilpailutetaan 1,4 TWh syksyllä 2018, Danfoss tiivistää yhteistyötä Leanheatin kanssa, sähköisen liikenteen ja biokaasun liikennekäytön jakeluverkoston tukiohjelma käynnistyy syksyllä 2018.

Tulevia tapahtumia

Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut vaihtoehtoisten käyttövoimien eli sähköisen liikenteen ja biokaasun liikennekäytön jakeluverkoston tukiohjelmaa. Energiaviraston järjestää syksyllä sähkö- ja kaasuajoneuvojen latausjärjestelmien ja tankkausasemien laajenemista edistävän tukikilpailutuksen siten, että tarjousten jättöaika on 1.10.2018 – 31.10.2018. Energiavirasto järjestää yhdessä Motivan kanssa tarjouskilpailusta kaksi samansisältöistä info-tilaisuutta: 15.8.2018 Helsingissä ja 22.8.2018 Jyväskylässä.

Lähienergialiitto järjestää aamiaistilaisuuden 4.9.2018 energiapolitiikan taloudelliset ohjauskeinot (ilmoittautuminen osallistumisen edellytys)Tilaisuudessa käydään läpi kepit ja porkkanat mm. päästökaupan toimintaperiaatteet ja tavoitteet nyt ja tulevaisuudessa, käytetyt ja käytettävissä olevat haittaverot, energiatuet – suorat ja epäsuorat tuet – niiden vaikutukset ja tehokkuuus.

Lähienergialiitto järjestää aamiaistilaisuuden 16.10.2018 älykäs lämmitys teemalla. Tilaisuudessa käydään läpi älykkään lämmityksen kehitys ja siihen liittyvä liiketoiminta Suomessa ja esitellään yritysten ratkaisuja älykkäästä lämmityksestä (ohjelma tarkentuu kesän aikana).

Vuoden lähienergiaratkaisu 2018 -kilpailu käynnistyi kesäkuun alussa. Vuoden 2018 kilpailuehdotukset on jätettävä 31.10.2018 mennessä. Palkinnon jakamisen tavoitteena on tuoda julkisuuteen uusia, puhtaaseen energiaan liittyviä lähienergiaratkaisuja, jotka lisäävät puhtaan energian hyödyntämistä, työllisyyttä ja taloudellista toimintaa. Tänä vuonna kilpailusarjoja on kaksi:

  • “Vuoden lähienergiaratkaisu 2018” (palvelun tarjoajat) ja
  • ”Vuoden lähienergiaratkaisija 2018″ (hankkeet, kampanjat ja palvelun ostajat/käyttäjät).

Maamme energia kuuluu kaikille! Maamme energia -oopperan kiertue käynnistyy syyskuun lopussa ja jatkuu joulukuun alkupuolelle.

Poimintoja Lähienergialiiton viimeaikaisesta toiminnasta

Suomen tavoitteena on pudottaa liikenteen päästöjä 2030 mennessä 50% (verrattuna vuoteen 2005) ja tavoitteen saavuttaminen vaatii kaikkien tarjolla olevien keinojen käyttöä. Lähienergialiiton toiminnanjohtaja Tapio Tuomi kertoi omasta panoksestaan liikenteen päästövähennyksiin: asennemuutos ja auton etanolikonversio pudottivat CO2-päästöt neljäsosaan.

Suomessa on otettu käyttöön ensimmäinen saksalaisen TESVOLTin 14,4 kWh kokoinen sähkövarasto. Järjestelmä varastoi 20 kWp aurinkosähköpaneeliston ylijäämäsähkön oman kulutuksen optimoimiseksi sekä kiinteistön sähköhuollon varmistamiseksi sähkökatkoksen aikana.

Savosolar Oyj ja newHeat SAS allekirjoittivat maaliskuussa 2018 Ranskan suurimman aurinkolämpöjärjestelmän toimittamista koskevan lopullisen sopimuksen arvoltaan noin 2,0 miljoonaa euroa. NewHeat SAS on nyt saanut kaikki viimeiset hyväksynnät ja sitoumukset, mikä tarkoittaa, että Savosolarin toimitukset käynnistyvät välittömästi.

Uusiutuvan sähkön tuotantoa kilpailutetaan syksyllä 2018.  Kilpailutuksia järjestetään yksi kierros ja kohteena on 1,4 TWh vuosituotanto. Energiavirasto järjestää 15.11.-31.12.2018 tarjouskilpailun, jonka perusteella uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviä sähkön tuotantoinvestointeja hyväksytään preemiojärjestelmään.

Danfoss tiivistää yhteistyötä Leanheatin kanssa. Samalla se kaksinkertaistaa omistusosuutensa yrityksessä. Danfoss on ollut Leanheatin omistaja syyskuusta 2016 alkaen 23 prosentin osuudella.

Tampereen Särkänniemi on Pohjoismaiden ensimmäinen huvipuisto, joka ryhtyy laajamittaisesti käyttämään aurinkosähköä. Särkänniemen katoille on rakennettu noin 100 kWp:n aurinkovoimala. Särkänniemi on solminut palvelusopimuksen Solnet Green Energy Oy:n kanssa, mikä mahdollistaa aurinkosähkön hankkimisen ilman investointia.

Sähköverkkoon liitetyn aurinkosähkötuotannon kokonaiskapasiteetti oli vuoden 2017 lopussa noin 70 MW, selviää Energiaviraston sähkön jakeluverkonhaltijoilta keräämistä alustavista tiedoista. Kapasiteetti kasvoi 2,5 -kertaiseksi vuoden 2017 aikana.

Kesäkuussa annoimme yhden lausunnon Valtioneuvoston asetukseen uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta.

Vierasblogi-sarja sai kuukauden aikana uutta sisältöä. Strategisen tutkimuksen neuvoston energiahankkeet julkaisivat Hyödynnetään energiamurros ja luovutaan fossiilisesta energiasta – Strategisen tutkimuksen neuvoston energiahankkeiden toimintasuosituksia -policy briefin Maamme energia -oopperan kantaesityksen yhteydessä. Jos olet kiinnostunut julkaisemaan kirjoituksia lahienergia.org -sivustolla, ota yhteys minuun.

Uutiskirjeen tavoite

Lähienergialiiton tavoite on edistää suomalaista uusiutuvan energian käyttöä ja siihen liittyvää teknologiaa ja liiketoimintaa. Yksi tärkeä osa liiton toiminnasta on myöskin Lähienergialiiton ja sen jäsenten toiminnasta tiedottaminen. Nykymaailmassa viestintäkanavia on monia ja me pyrimme palvelemaan jäsenistöämme ja sidosryhmiämme mahdollisimman monessa kanavassa. Siksi tämä kerran kuukaudessa sähköpostilla lähetettävä uutiskirje. Kaikki Lähienergialiiton uutiskirjeet löytyvät tämän linkin avulla.

Tilaa kuukausittainen uutiskirje Lähienergialiiton toiminnasta.

Muita Lähienergialiiton uutisia ja vilkasta blogausta pääset seuraamaan tämän linkin avulla. Kaikki Lähienergialiiton viralliset lausunnot ja kannanotot taas löytyvät tämän linkin avulla.

 

Kirjoittaja:

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Ajankohtaista

Jyri Seppälä

Valtioneuvosto asetti uuden ilmastopaneelin – puheenjohtajaksi Jyri Seppälä

Valtioneuvosto asetti 9. marraskuuta uuden ilmastopaneelin kaudelle 2024-2027. Puheenjohtajaksi valittiin Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta. Ilmastopaneeli antaa lausuntoja ja tuottaa tieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi. Ilmastopaneeliin nimettiin 15 tutkijaa yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Ilmastopaneeli on riippumaton asiantuntijaelin, jonka asema on määritelty ilmastolaissa. Lain mukaan paneelin tehtävänä on tuottaa, koostaa ja eritellä tieteellistä tietoa sekä tunnistaa tietotarpeita ilmastonmuutoksen hillitsemisestä […]