Lähienergialiiton uutiskirje 6/2022: Suomeen perustetaan kansallinen vetyverkko

kesä Nurmijärvi golf

Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Kesäkuu 2022 tarjosi mm. seuraavaa: aurinkoenergiajärjestelmien lukumäärä 2021 lopussa selvitetty ja MW-luokan aurinkovoimalat yleistyvät, tulisijojen kysyntä kiihtyy, Merus Power on tehnyt sopimuksen Aurora Tornion kanssa 70 MVar staattisen loistehon kompensaattorin modernisoinnista, K-lataukselle suurteholatauspisteitä Siemensiltä, Savosolar on allekirjoittanut sopimuksen Jorgensenin kanssa aurinkolämpökentän toimituksesta Meksikoon, Voimatel Oy osaksi Enersense International Oyj:ta.

Tulevia tapahtumia

Lähienergialiitto ja Energiateollisuus ry:n järjestävät 30.8.2022 laaja-alaisen round-table keskustelun modernista kaukolämmöstä ja sen roolista energian sektori-integraatiossa. Osallistujiksi kutsutaan korkeintaan 25 osallistujaa mm. energiayhtiöistä, lämpö-palveluna-yhtiöistä, lämpöpumppufirmoista, kiinteistörahastoista, kaupan keskusliikkeistä, Kiinteistö- ja Isännöintiliittoista.

Lähienergialiitto on järjestänyt useita energiamurroksen investointeihin ja rahoitusinstrumentteihin keskittyneitä tilaisuuksia. Syyskuun tilaisuuden aiheena on ”Millaisia hajautetun energian business- ja rahoitusmalleja energiamurros on synnyttänyt ja on syntymässä – esimerkkejä meiltä ja maailmalta” (päivämäärä tarkentuu kesän aikana). Tilaisuus järjestetään Helsingin keskustassa yhdessä eduskunnan energiaremonttiryhmän kanssa.

Poimintoja lähienergia-alan viimeaikaisesta toiminnasta

Aurinkoenergiajärjestelmien lukumäärä 2021 lopussa selvitetty ja MW-luokan aurinkovoimalat yleistyvät. Aurinkosähkön yleistyminen vakaassa kasvussa Suomessa. Suomessa oli vuoden 2021 lopussa yli 39 000 verkkoon kytkettyä aurinkosähköjärjestelmää, joiden yhteenlaskettu teho oli noin 395 MW. Uusi ilmiö on, että omaan käyttöön mitoitetuista aurinkovoimaloista on siirrytty myös MW-kokoluokan aurinko

Tulisijojen kysyntä kiihtyy. Kallistunut energia ja huoli huoltovarmuudesta kiihdyttävät tulisijojen kauppaa. Maailman suurin varaavien tulisijojen valmistaja Tulikivi käynnistää uunimestareiden koulutusohjelman, jolla turvataan tulisijojen asentajien saatavuutta.

Savosolar on allekirjoittanut sopimuksen Jorgensenin kanssa aurinkolämpökentän toimituksesta Meksikoon. Aurinkolämpökenttä tuottaa teollisuuden prosessilämpöä Mexicana De Cobre S.A:n kaivokselle.

Loistehon kompensaattorin modernisaatio yhdessä Aurora Tornion kanssa tukee energiatehokkuutta Tornion terästehtaalla. Merus Power on tehnyt sopimuksen Aurora Tornion kanssa 70 MVar staattisen loistehon kompensaattorin modernisoinnista. Kompensaattori toimitetaan Outokummun terästehtaan alueelle Tornioon ja asennukset tapahtuvat vuoden 2023 jälkimmäisellä puoliskolla. Teollisuuden sähköverkkokumppani Auroran tavoitteena on pienentää asiakkaidensa hiilijalanjälkeä parantamalla sähkönlaatua ja energiatehokkuutta.

Talon kannustava tuki ja oma oppimishalu ovat vieneet Saaraa ja Anttia ylös uraportailla. Työntekijät viihtyvät Oulun Energialla verrattain pitkään. Pian 11 vuotta talossa työskennellyt Saara Palo-oja kertoo, että oma oppimishalu ja konsernin rohkaiseva tuki ovat nostaneet hänet harjoittelijasta kiertotalousyksikön tuotantopäälliköksi. Käyttöpäällikkö Antti Juopperi on puolestaan noussut 15 työvuoden aikana oppisopimusopiskelijasta voimantuotantoyksikön johtotehtäviin koulutusmyönteisen tiimin tsempillä ja joustavuudella.

Sähkön siirtohintojen nousu pysähtyi vuonna 2021 – sähköverkon toimitusvarmuus hyvällä tasolla.Euroopan  Sähköverkon toimitusvarmuuden parantamiseksi tehdyt investoinnit ovat nostaneet kuluttajien verkkomaksuja vuodesta 2016 alkaen, yleinen siirtohintojen kehitys kääntyi kuitenkin laskuun vuonna 2021. Energiaviraston arvion mukaan verkkomaksut voivat lähivuosina laskea erityisesti kaupungeissa, mutta osassa maaseudun alueita hinnat saattavat vielä hieman nousta

Asuntomessualue Naantalissa saa oman aurinkovoimalan. Vuoden 2022 Asuntomessualueella Naantalissa hyödynnetään aurinkoenergiaa aivan uudessa mittakaavassa. Alueelle tulee laajasti aurinkopaneeleita. Aurinkovoimalan tuottama sähkö syötetään älymuuntamoon ja sieltä edelleen sähköverkkoon. Optimaalisen paisteen aikana Naantalin Asuntomessualueen aurinkopaneelien sähköntuotto voi olla suurempi kuin alueen asukkaiden sähkönkulutus.

K-Lataukselle merkittävästi uusia sähköautojen suurteholatauspisteitä Siemensiltä. Siemens Osakeyhtiö on sopinut sähköautojen suurteholatauspisteiden toimittamisesta Plugit Finland Oy:lle K-Auton ylläpitämän K-Latauksen laajenevaa latausverkostoa varten. Merkittävä toimitus sisältää yli 100 uutta suurteholatauspistettä vuoden 2022 loppuun mennessä. Nyt solmittu raamisopimus mahdollistaa yhteistyön myös tulevaisuudessa.

Voimatel Oy osaksi Enersense International Oyj:ta. Arvopohjainen monialakonserni KPY ja päästöttömien energiaratkaisuiden toteuttaja Enersense International Oyj ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaisesti Enersense hankkii KPY:n kriittiseen infrastruktuuriin ja energiapalveluihin erikoistuneen tytäryhtiö Voimatel Oy:n koko osakekannan osakevaihdolla. Kyseessä on merkittävä järjestely toimialalla, minkä vuoksi yrityskauppa on ehdollinen muun muassa Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnälle. Osakevaihdon lisäksi Osuuskunta KPY tekee 2,2 miljoonan euron sijoituksen. Enersenseen. Voimatel omistaa Optiwatin.

Suomeen perustetaan kansallinen vetyverkko. Valtion kokonaan omistaman Gasgrid Finland Oy:n toimiala laajenee konsernitasolla vedyn siirtoinfrastruktuuriin ja siihen liittyvän vetymarkkinan kehittämiseen Suomessa. Gasgrid ryhtyy kehittämään nopeutetulla aikataululla Suomen kansallista vetyverkkoa sekä alueellisen vetymarkkinan mahdollistavaa infrastruktuuria tukeakseen vetytalouden kehittymistä Suomessa. Vedyn tuotannossa ei tarvetta valtionyhtiölle

Uutiskirjeen tavoite

Lähienergialiiton tavoite on edistää suomalaista uusiutuvan energian käyttöä ja siihen liittyvää teknologi aa ja liiketoimintaa. Yksi tärkeä osa liiton toiminnasta on myöskin Lähienergialiiton ja sen jäsenten toiminnasta tiedottaminen. Nykymaailmassa viestintäkanavia on monia ja me pyrimme palvelemaan jäsenistöämme ja sidosryhmiämme mahdollisimman monessa kanavassa. Siksi tämä kerran kuukaudessa sähköpostilla lähetettävä uutiskirje. Kaikki Lähienergialiiton uutiskirjeet löytyvät tämän linkin avulla.

Tilaa kuukausittainen uutiskirje Lähienergialiiton toiminnasta. RSS syöte ei ole enää tarjolla (28.4.2021 jälkeen).

Muita Lähienergialiiton uutisia ja vilkasta blogausta pääset seuraamaan tämän linkin avulla. Kaikki Lähienergialiiton viralliset lausunnot ja kannanotot taas löytyvät tämän linkin avulla.

 

Ajankohtaista

aurinkosähkö playgreen

Taas yksi pientuotannon laajentumisen este vähemmän

10.3.2015 eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen mukaisen lakiehdotuksen, joka helpottaa sähkön pientuotannon energiaremonttia ja siten lisää investointeja pientuotantoon. Lakiehdotus mm. nostaa sähköverotuksen ulkopuolelle jäävien voimalaitosten kokorajaa, sallii isompien voimalaitosten kytkeminen sähköverkkoon ja yksinkertaistaa ilmoitusmenettelyä.   Vuonna 2014 Tulli lanseerasi kauppakeskusten, toimistotalojen ja muiden isompien kiinteistöjen omille sähköntuotantojärjestelmille (50-2 000 kVA) energiaverotusohjeen, jonka mukaan sähköveroa piti maksaa koko […]