Viime eduskuntavaalien alla puolueet nostivat ilmastonmuutoksen keskeiseksi teemaksi, joskin eri tavoin. Useimmat halusivat tehdä kunnianhimoista politiikkaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi, kun taas eräs puolue nostatti huolta siitä, viedäänkö suomalaisilta autot pihasta ja murentaako ilmastonmuutoksen torjunta suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn.
Huolet ovat aiheettomia, mutta ne tuntuvat tarttuneen hedelmälliseen maaperään. Äänekäs ja näkyvä vähemmistö suomalaisista on Helsingin Sanomien kyselyn mukaan sitä mieltä, että Suomen ei pidä olla ilmastonmuutoksen edelläkävijä ja että ilmastonmuutoksen vaikutuksia saatetaan liioitella mediassa[1]. Ilmastonmuutos on globaali ilmiö, mutta nyt useimmissa länsimaissa leviää globalisaation vastaliike, jossa kansainvälistyneen talouden varjopuolia vastustetaan linnoittautumalla entiseen ja paikalliseen. Kaikki uusi nähdään uhkana. Ilmiö on osin ymmärrettävä, koska muutosvauhti on monille liian huima ja monet pelkäävät tipahtavansa kelkasta.
Miksi ilmastonmuutos aiheuttaa ahdistusta?
Uskoisin sen johtuvan siitä, että sen pelätään kyseenalaistavan monet totutut tavat ja ehkä kokonaisen elämäntavan. Asiasta on viimeisen vuoden ajan puhuttu sävyyn, jossa kuluttajien odotetaan luopuvan monesta asiasta – suuresta rivitaloasunnosta, polttomoottoriautosta ja lihansyönnistä – joiden saavuttamiseksi on työskennelty koko elämä. Tarkkaan näitä ei useinkaan varsinaisesti kyseenalaisteta, mutta julkisessa keskustelussa eri asiat kuitenkin tahtovat kärjistyä, ja niitä myös tarkoituksellisesti sekoitetaan.
Ilmastonmuutoksen edellyttämä siirtyminen fossiilivapaaseen energiantuotantoon on iso murros. Se ei kuitenkaan uhkaa Suomen teollisuuden kilpailukykyä. Päinvastoin, uusiutuvan energian osuuden kasvu pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla ei ole ainakaan nostanut sähkön hintaa. Energiateollisuus on vuoden 2019 lopussa sitoutunut puolittamaan sähkön ja lämmön tuotannon hiilidioksidipäästöt. Tuulivoimaa rakennetaan markkinaehtoisesti ja sähköauton käyttökustannukset ovat polttomoottoriautoja pienemmät. Arjessa energiamurroksen odotetaan näkyvän edullisina asumiskustannuksina ja parantuvina joukkoliikenteen palveluina.
Energiamurros ennakoi suomalaisille uusia mahdollisuuksia globaaleilla markkinoilla
On huolestuttavaa, että jotkut suomalaiset eivät tunnu uskovan, että voisimme hyötyä näistä markkinoista. Herättävää on esimerkiksi 2019 tehdyn Eurobarometri-kyselytutkimuksen tulos, jonka mukaan suomalaista vain 29% on täysin samaa mieltä siitä, että ilmastonmuutoksen torjunta johtaa eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä edistäviin innovaatioihin, kun Ruotsissa näin ajattelee 48%.[2]
Mutta energiamurros kyseenalaistaa myös totutut totuudet ja pätevyydet. Sellaiset uskomukset kuin ”taloautomaatio ei kuitenkaan toimi ja on kallista”, ”toimivasta öljykattilasta ei kannata luopua” tai ”sähköautot eivät toimi Suomen oloissa” kyseenalaistuvat. Omaa vanhaa autoa osasi itse korjata, nyt sitten pitäisi heittäytyä kansainvälisten yritysten ja uuden tekniikan armoille. Teknologinen murros haastaa hyvin monet vanhat pätevyydet, joten se edellyttää paljon koulutusta eri aloille: nuorille ja vanhoille työntekijöille rakennus-, LVI- ja sähkö- sekä autonasennusalalla.
Energiamurroksen ja ilmastopolitiikan sosiaalisista vaikutuksista puhutaan vain vähän
Silloinkin yleensä painotetaan tulonjakovaikutuksia, jotka eivät suuressa kuvassa ole ilmeisestikään merkittäviä. Sen sijaan erilaisten ryhmien huolenaiheiden tunnustaminen ei ole politiikan keskiössä[3]. Onko olemassa ryhmiä, joiden huolenaiheita ei kuulla ja jotka ovat politiikanteossa ”näkymättömiä”? Esimerkki saattaa löytyä sähköautojen edistämisestä, jossa ei ehkä ”nähdä” halvoista vanhoista autoista riippuvaisten maaseudun asukkaiden huolia. Vaikka polttomoottoriautoilla saa varmastikin ajella vielä vuosikymmeniä, sähköautojen esiinmarssi haastaa pitkällä aikavälillä vanhoilla jo moneen kertaan korjatuilla ajoneuvoilla ajelun – ainakin käsitteellisesti ja aatteelliseksi, jos ei välttämättä käytännössä. Olisiko hyvä miettiä, miten sinänsä Suomen kasvihuonekaasupäästöjen kannalta merkityksettömien mutta suhteettomasti kärsivien ryhmien huolenaiheisiin voitaisiin vastata?
Voi myös kysyä, onko valtamedioissa esiintyvä energiamurroskeskustelu painottunut hyvinvoiviin nuoriin kaupunkilaisiin? Ovatko sen mannekiinit liian hyvin pukeutuneita ja varakkaita? Intoillaanko herkästi jännittävästä uudesta kansainvälisestä start up –liiketoiminnasta, kun taas lähes omavaraistaloudessa elävä itserakentaja ja lentomatkailun välttäjä ei useinkaan näy julkisuudessa energiamurroksen esikuvana. Voitaisiinko energiamurroksen ja ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun esikuvia ja samaistumiskohteita laajentaa ja monipuolistaa?
Mukaansatempaavaa energiamurrosta on tehty Suomen HINKU-kunnissa, joita on nyt jo yli 70
Niissä on parhaimmillaan lähdetty liikkeelle ihmisten omasta elämänpiiristä ja niistä asioista, joita ihmiset jo osaavat tai kykenevät oppimaan. On järjestetty energiailtoja, itserakennuskursseja ja energiakävelyjä ja tutustuttu omassa elämänpiirissä oleviin hyviin esimerkkeihin, kuten aurinkopaneeliasennuksiin ja maalämpöjärjestelmiin. Biokaasun liikennekäyttöä on edistetty tuomalla katukuvaan kunnan omia biokaasulla käyviä autoja. Energia-aiheista on järjestetty visailuja ja energiapioneerit ovat kokoontuneet jakamaan piloteissaan sattuneita kommelluksia.
Mukaansatempaava energiamurros lähtee liikkeelle siitä, mitä ihmiset osaavat ja pyrkii laajentamaan sitä sellaisella tavalla, että ihmisten on helppo tuntea olevansa tilanteen tasalla. Siinä huomataan erilaiset ihmiset.
Kirjoittaja
Eva Heiskanen
Professori
Kuluttajatutkimuskeskus, Helsingin yliopisto
Lähteet
[1] HS:n kysely: Lähes puolet suomalaisista epäilee ilmastopuheita. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006249808.html
[2] Climate Change. Special Eurobarometer 490. Verkossa: https://ec.europa.eu/clima/citizens/support_en
[3] Jenkins, K., McCauley, D., Heffron, R., Stephan, H., & Rehner, R. (2016). Energy justice: a conceptual review. Energy Research & Social Science, 11, 174-182.
Alunperin julkaistu SET-hankkeen blogina.
