Lähienergialiiton kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi luotiin blogikirjoitusten sarja “10 vuotta lähienergiaa”. Tällä kertaa pitkäaikainen puheenjohtajamme, professori emeritus Raimo Lovio kysyy ratkeavatko ongelmat teknologioita muuttamalla ilman, että tarvitaan syvällisempää siirtymää tuotanto- ja kulutustavoissa. Eivät ratkea. Uusien energiateknologioiden edistysaskeleet antavat toivoa muutosten mahdollisuuksista, mutta sillä edellytyksellä, etteivät energia- ja materiaalivirrat Suomen kaltaisessa vauraassa maassa keskimäärin enää juurikaan kasva seuraavien vuosikymmenten aikana. Paitsi tilanteessa, jossa Suomesta on tullut puhtaan energian suurvalta ja vientimaa.
Tällä kirjoituksella päätän vihreä siirtymä -sarjani, aikaisemmat löytyvät Lähienergialiiton blogipalstalta. Jutuissa olen yrittänyt tarkastella nykyistä energiatilannetta muutamien vuosikymmenten perspektiivistä. Olen huomannut, että useimmiten tarina on syytä aloittaa 1970-luvulta silloisten öljykriisien ja muun ympäristökeskustelun käynnistämistä prosesseista. Niin tälläkin kertaa.
Vuonna 1972 ilmestyi vaikutusvaltainen Rooman klubin kirja Kasvun rajat. Eräät silloiset keskustaopiskelijat innostuivat kirjan hengessä visioimaan nollakasvuun perustuvaa taloudellista kehitystä. Tapanani ei ole koskaan ollut kirjoittaa yleisönosastokirjoituksia, mutta silloin tein poikkeuksen. Ylioppilaslehti julkaisi muutaman rivin happaman kommenttini ”nollamiesten” visioista.
Nyt – 50 vuotta myöhemmin – suhtaudun nollavisioon myönteisemmin
Aikaisemmissa postauksissani olen iloinnut aurinko- ja tuulienergian etenemisestä, lämpöpumpuista ja sähköistymisestä. Jotkut kriittiset kommentaattorit ovat kyselleet, uskonko, että ongelmat ratkeavat teknologioita muuttamalla ilman, että tarvitaan syvällisempää siirtymää tuotanto- ja kulutustavoissa.
En usko. Kuvaamani uusien energiateknologioiden edistysaskeleet antavat toivoa muutosten mahdollisuuksista, mutta sillä edellytyksellä, etteivät energia- ja materiaalivirrat Suomen kaltaisessa vauraassa maassa keskimäärin enää juurikaan kasva seuraavien vuosikymmenten aikana. Onko se mahdollista? Miksi se on tarpeellista? Jos, niin mitä se edellyttää?
Onko nollakasvu mahdollista?
Ikäpolveni on vanhastaan tottunut, että energiaa kulutetaan koko ajan enemmän. Energian kokonaiskulutus kasvoi Suomessa vuoden 1970 200 terawattitunnista yli kaksinkertaiseksi vuoteen 2006 mennessä: 417 TWh. Sähkön kulutus kymmenkertaistui (!) vuosina 1960–2006 yhdeksästä (9) TWh:sta 90 TWh:iin. Mutta, mutta … Katso kuvaa ja nota bene!
Vuoden 2006 jälkeen energian kokonaiskulutus ei ole Suomessa kasvanut, vaan suorastaan vähentynyt. Vuoden 2006 ennätyksestä 417 TWh tultiin viime vuonna noin 360 TWh:iin. Ei edes sähkön kulutus ole kasvanut, vaan vähentynyt 90 TWh:sta 82 TWh:iin. Nollakasvu on siis ollut mahdollista jo 16 vuoden ajan, ja olemme yhä hengissä!
Miksi nollakasvu on jatkossa yhä tarpeellista?
Yritän perustella. Ilmastonmuutoksen hidastamiseksi polttoaineiden kulutuksen hiilidioksidipäästöjä on pudotettava paljon. Vuoden 2006 jälkeen hiilidioksidipäästöt ovatkin alentuneet reippaasti, jopa alle vuoden 1970 tason. Vuonna 2006 päästöt olivat 64 milj. tonnia, mutta viime vuonna enää noin 31 milj. tonnia – vuonna 1970 ne olivat 40 milj. tonnia. Tähän ovat myötävaikuttaneet juuri energian kulutuksen väheneminen viime vuosina ja aurinko- ja tuulivoiman sekä lämpöpumppujen yleistyminen.
Mutta, nota bene: Lisäksi päästöjen vähenemiseen on vaikuttanut laskennallisesti nollapäästöisen puupohjaisen energian kasvanut kulutus.
Vuonna 2006 puupohjaista energiaa kulutettiin 88 TWh:n edestä, mutta viime vuonna jo yli 110 TWh. Metsistä otetusta puun kuiva-aineesta poltetaan nykyisin lähes 60 %, pääasiassa teollisuudessa ja kaukolämmön tuotannossa. Tämän seurauksena Suomen metsien vuosittainen hiilinielu on supistunut olennaisesti, kuten viimeaikaisessa keskustelussa on korostettu. Päästöjen vähentäminen lisäämällä laskennallisesti nollapäästöistä puun polttoa on siis kuljettu loppuun. Sitä tietä ei voida enää edetä, pikemminkin on peräännyttävä. Varsinkin kun otetaan huomioon luonnon monimuotoisuuden suojelemisen tarpeet ja muu metsien käyttö.
Kuitenkin fossiilisen energian ja turpeen osuus Suomen energian kulutuksesta on edelleen 33 %
Tämän osuuden supistaminen on sitä helpompaa, mitä vähemmän energian kulutus jatkossakaan kasvaa, mieluummin ei ollenkaan. Päästöt vähenevät tulevaisuudessa pääsääntöisesti siirtymällä fossiilien polttamisesta hiilidioksidivapaan sähkön käyttöön.
Kuitenkin myös sähkön tuotannon ja käytön lisäämisessä on omat resurssirajoitteensa esimerkiksi kriittisten metallien rajallisuudessa. Kaiken kaikkiaan talouden energia- ja materiaalivirtojen kasvu törmää moniin erilaisiin planetaarisiin rajoihin.
Johan Rockströmin ym. lanseeraamassa esityksessä ilmastonmuutoksen lisäksi muita rajoja löytyy lähes kymmenkunta. Jotta pysyisimme kaikkien rajojen turvallisella puolella, on helpompaa, jos energia- ja materiaalivirrat eivät keskimäärin kasva Suomen kaltaisissa maissa.
Lähienergialiiton näkemys vuodelta 2016 nollakasvusta
Vuonna 2016 laaditussa Lähienergialiiton tausta-aineistossa energia- ja ilmastopoliittiseen keskusteluun lähdimme siitä, että energian kokonaiskulutus pysyisi vuoteen 2030 saakka noin 375 TWh:ssä kun se oli vuonna 2015 361 TWh:a. Eli olin jo silloin nollakasvun kannalla.
Muistan tuolloin kysyneeni TEM:n energiaosaston virkamiehiltä miksi heidän laatimissa strategioissa energian kokonaiskulutus on aina kasvussa. Vastaus oli silloin, ettei energiaosasto halua, että Suomen talouden kasvu jäisi toteutumatta energiapuutteen takia. No, vuonna 2022 kokonaiskulutus tulee olemaan – kunhan viralliset tilastot valmistuvat – ilmeisesti alle 360 TWh:a eli vielä vähemmän kuin ennakoimme.
Suomi pyrkii olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä
Tavoitteen saavuttamiseksi kuluneen 16 vuoden energian nollakasvun jatkoksi olisi hyvä saada toiset 16 vuotta nollakasvua. Mitä energian kulutuksen kasvun pitäminen nollassa sitten edellyttää? Epäilemättä lisää energiatehokkuutta kaikkialla selkeällä poliittisella ohjauksella. Energian hinnan mieluusti vakaata ja lievää nostamista todennäköisesti – ei Putinin sodan aiheuttamaa äkkishokkia, joka onneksi menee ohi. Säästäväisyyttäkin ja toimintojemme priorisointia. Hyvinvointia voi hyvin lisätä painottamalla vähemmän energiaintensiivisiä tapoja toimia.
Suomesta seuraavan vuosikymmenen aikana puhtaan energian suurvalta ja vientimaa?
Huom! Ympäristöongelmat ovat toki moninaisia ja laadullisesti erilaisia ja siksi määrälliset tarkastelut ovat usein epätarkkoja ja voivat joskus jopa johtaa harhaan. Energian kulutusta tulisi tarkastella myös kansainvälisestä perspektiivistä eikä suppeasti yhden maan näkökulmasta. Tiedostan nämä seikat ja yhden varauksen teen:
jos Suomesta tulee seuraavan vuosikymmenen aikana puhtaan energian suurvalta ja vientimaa – paljon puhdasta sähkön ja lämmön tuotantoa, siihen perustuen paljon vihreän vedyn ja synteettisten polttoaineiden ja lannoitteiden tuotantoa, paljon kriittisten raaka-aineiden kaivostoimintaa ja jalostusta, niin silloin energiankulutus saattaa Suomessa lisääntyä jossakin vaiheessa, koska palvelemme energian käytön puhdistamista myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Kirjoittaja
Raimo Lovio
Lähienergialiiton kunniapuheenjohtaja, professori emeritus
Kirjoitus on alunperin julkaistu Raimo Lovion Facebook-tilillä.
