Onko koskaan oikea aika investoida aurinkoenergian kehittämiseen? Historiallinen tutkimus eri toimijaryhmien yhteistoiminnasta aurinkoenergia-alalla Suomessa

Aurinkosähkö

Suomi oli mukana aurinkoenergian teknologisessa kehittämisessä jo vuosikymmeniä sitten. Silti kotimaisen aurinkoenergiamarkkinan syntyminen kesti pitkään. Kiinnostus aurinkoenergiaan heräsi Suomessa useaan otteeseen – öljykriisien, ilmastonmuutoksen ja myöhemmin kansainvälisen aurinkoenergiabuumin myötä – mutta eri toimijaryhmien yhteistoiminta alan kehittämiseksi jäi pitkäksi aikaa katkonaiseksi.

Suomessa järjestettiin 2010-luvulla sarja tapahtumia ja projekteja joiden puitteissa yritettiin käynnistää yhteistoimintaa aurinkoenergia-alalla ja raivata esteitä kotimarkkinan syntymisen tieltä.

Tätä ilmiötä tarkastelemme Business & Society -lehdessä julkaistussa tutkimuksessamme “When the Time Never Comes: Temporal Mobilization and Temporal Tensions in a Nascent Solar Energy Field.” Tutkimuksessa seurasimme suomalaisen aurinkoenergia-alan kehitystä neljän vuosikymmenen ajan.

Laaja pitkittäisaineistomme sisältää yli 50 toimijan haastattelut, yli 3 000 Helsingin Sanomissa ja Kauppalehdessä julkaistua lehtiartikkelia, suuren määrän toimialaa käsitteleviä raportteja sekä yli 300 tuntia havainnointia alan tapahtumissa.

Halusimme ymmärtää, miten saman toimialan eri toimijaryhmille muodostui erilaisia käsityksiä siitä, milloin uuden teknologian aika on tullut, ja mitä näille käsityksille tapahtui, kun toimialaa yritettiin saada liikkeelle vuosikymmenten ajan. Erityisesti tarkastelimme sitä, miten toimijoiden erilaiset aikakäsitykset synnyttivät jännitteitä ryhmien välille ja vaikuttivat mahdollisuuksiin rakentaa yhteistoimintaa uuden teknologian ympärille.

Kiinnostus aurinkoenergiaa kohtaan on noussut Suomessa toistuvina aaltoina

Kiinnostus aurinkoenergiaa kohtaan on Suomessa historiallisesti noussut ja laskenut aaltoina. Uudet laajat yhteiskunnalliset keskustelut ja muutokset ovat toistuvasti nostaneet aurinkoenergian päättäjien, rahoittajien ja yritysten huomion kohteeksi. Öljykriisit synnyttivät yhden tällaisen aikaikkunan. Myöhemmin ilmastonmuutos nosti uusiutuvat energialähteet uudelleen keskusteluun. Kansainvälisen aurinkoenergiamarkkinan nopea kasvu loi jälleen uuden aallon, jossa aurinkoenergia alkoi näyttää aiempaa uskottavammalta kaupalliselta mahdollisuudelta.

Kiinnostusaaltojen myötä Suomessa on käynnistetty tutkimus- ja kehityshankkeita, rakennettu teknologista osaamista ja rahoitettu uusia kokeiluja. Olemme ajoittain olleet jopa aurinkoteknologian kansainvälisessä eturintamassa. Suomessa toteutettiin varhaisia pioneerihankkeita 80- ja 90-luvuilla, ja maassamme oli näinä vuosikymmeninä myös kansainvälisen markkinan mittakaavan näkökulmasta merkittävää yritystoimintaa.

Ongelma on kuitenkin ollut toiminnan jatkuvuudessa vuosikymmenten vaihtuessa.

Kun yhteiskunnallinen kiinnostus aurinkoenergiaa kohtaan on vähentynyt, myös rahoitus ja kehitystyö ovat tyypillisesti tyrehtyneet. Seuraavan kiinnostusaallon noustessa, tekniikan kehittämistyöhön lähdettiin osittain alkutekijöistä, koska aiemmat hankkeet eivät olleet aikanaan saaneet mahdollisuutta jatkokehitykseen. Näin aurinkoenergiaan liittyvä innovaatiorahoitus ja markkinan rakentaminen muodostuivat pitkällä aikavälillä syklisiksi ja katkonaisiksi.

Aurinkoenergiatapahtumissa esiteltiin mm. kansainvälisiä esimerkkejä liiketoiminnan kehittämisestä ja uusista business-malleista.

Milloin uuteen teknologiaan kannattaa lähteä mukaan?

Tutkimuksemme osoittaa, että uuden teknologian ympärille syntyvää toimintaa ei voi ymmärtää ainoastaan kysymällä, kuinka kypsä teknologia kullakin hetkellä objektiivisesti on.

Toimijat arvioivat myös sitä, kuinka kaukana tulevaisuudessa teknologian kaupallinen kypsyminen on, ja kuinka paljon ennen tuota hetkeä heidän itsensä kannattaa alkaa toimia.

Aineistossamme erottui kolme erilaista aikaperspektiiviä.

Visionäärit tarkastelivat kehitystä hyvin pitkällä aikajänteellä. He olivat valmiita investoimaan teknologiaan ja rakentamaan markkinaa jo paljon ennen kuin teknologia oli kaupallisesti kilpailukykyistä. Heille juuri varhainen osallistuminen tarjosi mahdollisuuden rakentaa osaamista ja päästä mukaan tulevaisuuden markkinaan.

Maltilliset ennakoijat (modest anticipators) katsoivat tulevaisuuteen keskipitkällä aikajänteellä. He olivat valmiita lähtemään mukaan ennen tekniikan täydellistä kypsymistä, mutta vasta kun kaupallinen läpimurto vaikutti olevan kohtuullisen lähellä.

Nykyhetkeen suuntautuneet toimijat (present-driven actors) puolestaan halusivat nähdä teknologian olevan jo käytännössä kilpailukykyistä ennen merkittäviä investointeja tai sitoutumista.

Näin toimijat saattoivat katsoa täsmälleen samaa teknologiaa ja päätyä hyvin erilaisiin johtopäätöksiin siitä, oliko juuri nyt oikea aika toimia.

Kyse ei ollut vain aikaperspektiivistä – vaan myös teknologisen tulevaisuuden arvioimisesta

Kunkin toimijan päätös ei kuitenkaan perustunut pelkästään hänen omaan aikaperspektiiviinsä. Toimijat arvioivat lisäksi, milloin aurinkoenergian odotettiin saavuttavan teknologisen ja kaupallisen kypsyyden.

Ajatellaan esimerkiksi toimijaa, joka on valmis lähtemään mukaan viisi vuotta ennen teknologian arvioitua kaupallista läpimurtoa. Jos hän uskoo aurinkoenergian olevan kilpailukykyistä kymmenen vuoden kuluttua, toiminnan aloittaminen voi näyttää jo melko ajankohtaiselta. Jos hän puolestaan uskoo läpimurron olevan 30 vuoden päässä, sama teknologia näyttää edelleen ennenaikaiselta.

Käsitys toiminnan oikeasta ajoituksesta syntyy siis kahden arvion yhdistelmästä: kuinka kaukana teknologian kypsyminen on ja kuinka paljon ennen tuota hetkeä toimija itse on valmis lähtemään mukaan.

Tämä auttaa ymmärtämään, miksi saman teknologian ympärille voi olla vaikea muodostaa yhteistä tahtotilaa.

Yksittäinen hanke voi muovata käsityksiä vuosikymmeniksi

Tutkimuksessamme havaitsimme myös, ettei arvio teknologian tulevasta kypsymisestä muodostu tyhjiössä.

Erityisen merkittäviä voivat olla toimijoiden omassa ympäristössä toteutetut tutkimus-, kehitys- ja demonstraatiohankkeet. Ne tarjoavat konkreettisen kokemuksen siitä, mihin teknologia pystyy ja kuinka nopeasti sen voidaan odottaa kehittyvän.

Tämä korostuu erityisesti sellaisten toimijoiden kohdalla, jotka eivät itse työskentele teknologian kehityksen rajapinnassa. Teknologiaa päivittäin kehittävät asiantuntijat pystyvät suhteuttamaan yksittäisen hankkeen tulokset laajempaan kansainväliseen teknologiseen kehitykseen. Rahoittajalle, päätöksentekijälle tai muulle teknologiaa kauempaa seuraavalle toimijalle yksi kotimainen demonstraatiohanke voi sen sijaan muodostua huomattavan tärkeäksi vertailukohdaksi.

Jos hanke onnistuu, se voi vahvistaa käsitystä nopeasti lähestyvästä kaupallisesta läpimurrosta. Jos hanke epäonnistuu tai tulokset jäävät odotettua heikommiksi, vaikutus voi olla päinvastainen: teknologian kypsymisen voidaan arvioida olevan paljon kauempana tulevaisuudessa kuin aikaisemmin ajateltiin.

Suomen aurinkoenergian historiassa tällaisilla kokemuksilla on ollut pitkäkestoisia seurauksia. Varhaisten vuosikymmenten aikana käynnistettiin kunnianhimoista teknologista kehitystyötä, mutta kaikki hankkeet eivät tuottaneet odotettuja tuloksia. Samalla kiinnostus aurinkoenergiaan hiipui.

Paikalliset kokemukset voivat synnyttää hyvin erilaisia tulevaisuuskuvia

Yksi tutkimuksemme kiinnostavista havainnoista oli, kuinka voimakkaasti tällaiset historialliset kokemukset saattoivat muovata kansallisia odotuksia.

Suomessa 1990-luvulla esitettiin hyvin pessimistisiä arvioita siitä, milloin aurinkoenergia voisi muuttua taloudellisesti kilpailukykyiseksi. Arviot poikkesivat huomattavasti esimerkiksi sellaisten maiden odotuksista, joissa aurinkoenergian markkinoita ryhdyttiin aktiivisesti rakentamaan aikaisemmin.

Tämä on tärkeä havainto, koska teknologian tulevaisuutta koskevat odotukset eivät siten välttämättä ole vain neutraaleja ennusteita teknologian kehityksestä. Ne muodostuvat osittain paikallisen historian perusteella.

Sama maailmanlaajuinen teknologia voi siis näyttäytyä yhdessä maassa lupaavana lähitulevaisuuden mahdollisuutena ja toisessa vielä vuosikymmenten päässä olevana tulevaisuuskuvana.

Tällaiset käsitykset puolestaan vaikuttavat siihen, saako uusi teknologia rahoitusta, syntyykö sen ympärille yrityksiä ja markkinoita ja ovatko päättäjät valmiita tukemaan kehitystä.

Yhteinen tahtotila jäi jatkuvasti ulottumattomiin

Kun nämä kaksi tekijää yhdistyvät – erilaiset aikaperspektiivit ja erilaiset arviot teknologian kypsymisen ajankohdasta – syntyy helposti toimijaryhmien välistä eriaikaisuutta.

Visionäärit voivat haluta rakentaa markkinaa jo silloin, kun muut toimijat pitävät teknologiaa liian varhaisena. Kun teknologia myöhemmin kehittyy ja maltillisemmat ennakoijat ovat valmiita lähtemään mukaan, osa nykyhetkeen keskittyvistä toimijoista voi edelleen pitää investointeja ennenaikaisina.

Näin kaikki eivät ole valmiita toimimaan yhtä aikaa.

Aurinkoenergian tapauksessa tätä asetelmaa vahvisti se, että alaa yritettiin käynnistää useita kertoja vuosikymmenten aikana. Jokainen uusi kiinnostusaalto toi mukaan uusia toimijoita ja avasi uusia mahdollisuuksia. Samalla aiemmat kokemukset säilyivät niiden toimijoiden muistissa, jotka olivat yrittäneet rakentaa alaa jo vuosikymmeniä aikaisemmin.

Tästä seurasi tutkimuksemme ehkä paradoksaalisin havainto: ajan kuluminen ei välttämättä tuonut toimijoiden näkemyksiä lähemmäksi toisiaan. Se saattoi päinvastoin viedä niitä kauemmaksi toisistaan.

Kun yhdelle oikea hetki viimein tulee, toiselle se on jo mennyt

Vuosikymmeniä aurinkoenergian parissa toimineille pioneereille jokainen uusi kiinnostusaalto ei näyttäytynyt uutena mahdollisuutena.

He muistivat aikaisemmat yritykset, menetetyt mahdollisuudet, keskeytyneen kehitystyön ja investoinnit, joita olisi heidän näkökulmastaan pitänyt lähteä kehittämään eteenpäin jo paljon aikaisemmin.

Samaan aikaan myöhemmin mukaan tulleet toimijat saattoivat arvioida, että aurinkoenergia oli edelleen hieman liian varhainen investointikohde.

Näin näkemykset saattoivat vuosien myötä polarisoitua. Nykyhetkeen suuntautuneelle toimijalle teknologia saattoi edelleen olla liian aikainen. Pitkään mukana olleelle visionäärille sama hetki saattoi olla jo liian myöhäinen.

Edelläkävijöiden motivaatio ei siis välttämättä kasva loputtomasti teknologian lähestyessä kaupallista läpimurtoa. Jos he ovat vuosikymmenten ajan yrittäneet saada muita mukaan, toistuva uusien alkujen sykli voi myös synnyttää turhautumista ja väsymistä. He voivat kokea, että samoja keskusteluja ja samoja kehitysvaiheita käydään aina uudelleen samalla, kun mahdollisuuksia rakentaa kotimaista osaamista ja markkinaa menetetään.

Mitä tästä voidaan oppia liittyen uusien energiateknologioiden kehittämiseen?

Aurinkoenergian historia osoittaa, että uuden teknologian kehittämisessä ajoitus on paljon monimutkaisempi kysymys kuin miltä se ensi näkemältä vaikuttaa.

Kysymys ei ole vain siitä, onko teknologia tänään kaupallisesti kilpailukykyinen. Yhtä olennaista on kysyä, milloin sen odotetaan olevan sitä – ja kuinka paljon ennen tuota hetkeä osaamista, yrityksiä, infrastruktuuria ja markkinaa pitäisi alkaa rakentaa.

Aurinkoenergian neljän vuosikymmenen historia muistuttaakin siitä, että uusien alojen kehityksessä olennaista on se, kykenevätkö eri toimijat tunnistamaan yhteisen ajan toimia ennen kuin toisille hetki on vielä liian aikainen ja toisille jo liian myöhäinen.

Tutkimusartikkeli on luettavissa tämän linkin kautta.

 

Kirjoittaja

Heli Nissilä

Akatemiatutkija

Johtamisen laitos, Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu

Ajankohtaista

aurinko yhteistö

Lähienergialiiton uutiskirje 11/2024: Kansalaiset ovat energiapolitiikan osapuoli

Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Joulukuu 2024 tarjosi mm. seuraavaa: EU-tason koalitio edistämään energiatehokkuuden rahoitusta – Motiva Suomen kansallisen keskuksen puheenjohtajaksi, vuoden 2022 huutokauppojen perusteella infratukea maksettiin 454 suuritehoiselle CCS-latauspisteelle yhteensä 4,66 M€, Merus Power toimittaa sähkövaraston Enertialle – sopimuksen arvo yli 4 miljoonaa euroa, markkinaselvitys valottaa alueellisten energiaratkaisujen haasteita […]