Ota kantaa Suomen sosiaalisen ilmastorahaston toimenpide-ehdotuksiin

shakki

EU:n Sosiaalinen ilmastorahasto on luotu lieventämään päästökaupan laajenemisen aiheuttamia sosiaalisia ja taloudellisia haasteita. Rahaston käytöstä Suomessa on tehty toimenpide-ehdotus, johon voi antaa näkemyksiä Ota kantaa -palvelussa 26.3. mennessä.

Päästökauppa laajenee koskemaan tieliikennettä ja rakennusten erillislämmitystä vuodesta 2027 lähtien (ETS2). Suomessa EU:n sosiaalisen ilmastorahaston varoja ohjataan muun muassa rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen, hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen sekä vähäpäästöisen liikkumisen edistämiseen.

Tavoitteena on varmistaa, että ilmastotoimien taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset jakautuvat oikeudenmukaisesti eri väestöryhmien välillä

Sosiaalinen ilmastorahasto (Social Climate Plan) tukee erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia kotitalouksia, mikroyrityksiä ja tieliikenteen käyttäjiä.

Sosiaalisen ilmastorahaston suuruus on 86,7 miljardia euroa vuosien 2026–2032 aikana. Suomen saama osuus rahastosta on korkeintaan 464 miljoonaa euroa vuosina 2026–2032, mikä sisältää kansallisen osarahoituksen.

Rahaston käyttö edellyttää kansallista ilmastotoimien sosiaalisen tuen suunnitelmaa

Suomen valtion tukena suunnitelman valmistelussa toimii EU:n teknisen tuen (TSI) hanke. Hankkeessa on luotu alustava ehdotus toimenpidelistaksi, jota Suomi voisi harkita sisällytettäväksi ilmastoimien sosiaalisen tuen suunnitelmaan.

Tämän toimenpidelistan on tarkoitus antaa eväitä varsinaisen kansallisen suunnitelman valmisteluun ja se on nyt kommentoitavana Ota kantaa –palvelussa. Kyseessä on TSI-hankkeen epävirallinen kuuleminen, ei virallinen lausuntokierros. Virallinen lausuntokierros järjestetään myöhemmin.

Kerro näkemyksesi viimeistään 26.3.2024

 

Lähde YM tiedote.

Tutustu myös tähän

Merus Power's new factory facility

Merus Powerille merkittävä 6 miljoonan euron tilaus Egyptiin

Tilauksen arvo on noin 6 miljoonaa euroa, ja sen takana on merkittävä valtiollinen infrastruktuurin kehityshanke. Tilauksen odotetaan tuloutuvan seuraavan 12 kuukauden aikana. Aktiivisuodattimien tehtävä on parantaa hankkeessa käytettävien lukuisten moottorien energiatehokkuutta ja luotettavuutta. Aktiivisuodattimet ovat yhtiön vakiotuotteita ja siten sen perinteistä ydinosaamista. Käyttöönotto ja työmaavalvonta tapahtuvat paikallisen kumppanin, ETA Electricin, kanssa. Projekti on Egyptille tärkeä […]