Suomen sopeutumispolitiikassa tulee huomioida lisääntyvät ilmastoriskit laaja-alaisemmin – toimettomuus tulee kalliiksi

Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Suomessa jo nyt, ja tuleviin riskeihin kannattaa varautua. Ilmastopaneelin tuore raportti ja muistio korostavat tarvetta selkeyttää ja laajentaa kansallista sopeutumispolitiikkaa tutkittuun tietoon perustuen. Selkeät riskiarviointiin perustuvat tavoitteet ja toimenpiteet sekä indikaattoreihin nojaava seurantajärjestelmä ovat edellytyksiä sopeutumispolitiikan johdonmukaiselle kehittämiselle.

Ilmastopaneelin tuoreet julkaisut (Suomen sopeutumispolitiikan kehittäminen toimenpiteiden riskimallinnuksen ja vaikuttavuuden seurannan avulla ja Suuntaviivoja Suomen sopeutumispolitiikan kehittämiseen) tarjoavat työkaluja Suomen sopeutumispolitiikan kehittämiseen. Sopeutumispolitiikan toimenpiteet tulee määrittää tutkittuun tietoon perustuvien ilmastoriskiarviointien pohjalta. Ilmastonmuutos aiheuttaa muutoksia ekosysteemeissä ja elinympäristöissä, joten ihmisten terveyden suojelun rinnalle nousee haaste elinympäristöjen ekologisesta tilasta huolehtimisesta. Vastuiden selventäminen valtion, kuntien ja yksityisen sektorin toimijoiden kesken auttaa politiikkatoimien suunnittelussa.

Ilmastonmuutos etenee nopeasti ja sopeutumista on edistettävä, vaikka muutosten voimakkuuteen ja tulevaisuuden kehityssuuntiin liittyy epävarmuuksia. Sopeutumispolitiikan avulla yhteiskunta varautuu ennakoivasti ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Muutokset Suomen luonnossa ovat merkittäviä – etenkin tunturiluonnossa muutos on erityisen nopeaa. Sopeutumisen ekologisesti kestävästä suunnasta ja yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä olisi hyvä käydä laajaa keskustelua.

Sopeutumispolitiikka ei saa jäädä lyhytjänteisen päätöksenteon jalkoihin. Ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumatta jättäminen tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin sopeutumistoimien edistäminen. Tehokas sopeutuminen ja riskeihin varautuminen hyödyttää kaikkia suomalaisia”, muistuttaa Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen.

Riskien arviointi ja toimenpiteiden vaikuttavuuden seuranta ovat sopeutumispolitiikan kehittämisen ytimessä

Ilmastopaneelin raportissa esitelty ilmastoriskien viitekehys tarjoaa työkaluja sopeutumispolitiikan ja sopeutumisen seurannan johdonmukaiseen kehittämiseen. Sopeutumiselle tulee määritellä selkeät tavoitteet, joita edistetään kustannustehokkaasti. Sopeutumisen vaikuttavuuden seurantaa voidaan edistää hyvin valittujen indikaattorien avulla.

Suomen kansallisessa ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelmassa (KISS2030) eritellään sopeutumisen tavoitteet ja toimet sekä vastuutahot. Suunnitelmassa on myös tunnistettu seurantakeinoja, mutta vaikuttavuuden indikaattoreita ei ole toistaiseksi määritelty. Hallinnonala- ja toimialakohtaisten sopeutumisstrategioiden välillä on eroja johdonmukaisuudessa sekä riskikartoitusten kattavuudessa.

Sopeutumispolitiikan tulee nojata kansallisessa sopeutumissuunnitelmassa esitettäviin ilmastoriskiarviointeihin. Riskiarviointien perusteella voidaan määrittää tarvittavat sopeutumistoimet sekä priorisoida niitä. Ilmastonmuutoksen vaikutusten seurantaa tulee kehittää edelleen, jotta sopeutumispolitiikkaa voidaan paremmin suunnitella ja mukauttaa ilmastonmuutoksen edetessä.

Vaikka sopeutumistoimien vaikuttavuudessa on tietoaukkoja, toimeen voidaan ryhtyä määrittelemällä tavoitteita sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä. Sopeutumissuunnitelmia kannattaa toteuttaa jatkuvan kehittämisen periaatteella ja arvioida etenemistä säännöllisesti”, Suomen ilmastopaneelin jäsen, professori Sirkku Juhola korostaa.

Tutkimustieto sopeutumispolitiikan tavoitteiden ja toimenpiteiden perustana

Ilmastopaneelin raportissa tarkastellaan esimerkkitapausten kautta, miten ilmaston lämpenemisen ja lisääntyvien helleaaltojen aiheuttamiin terveys- ja ympäristöriskeihin voidaan varautua. Esimerkkitapaukset näyttävät, miten sopeutumispolitiikan tavoitteita ja toimenpiteitä voidaan hahmottaa riskimallinnuksen ja tutkimusaineiston avulla. Tarkastelua voidaan laajentaa myös muiden julkishyödykkeitä koskevien sopeutumistoimien suunnitteluun.

Koneellinen viilennys ja viheralueet vähentävät helleaaltojen aiheuttamia terveysriskejä

Vanhimmat ikäluokat (yli 65-vuotiaat) ovat alttiita ilmastonmuutoksen aiheuttamille terveysriskeille. Kuumuuteen liittyvän ylimääräisen kuolleisuuden on arvioitu lisääntyvän Suomessa 1–4 prosenttia vuosisadan loppuun mennessä, jos ilmastonmuutoksen hillintä epäonnistuu ja globaali keskilämpötila nousee 2–4 celsiusastetta. Ilmastopaneelin tuoreessa raportissa analysoidaan sopeutumatta jättämisen kustannuksia, kun Suomen väestö ikääntyy. Helsingissä ennenaikaisten kuolemien määrä nousee huippuunsa vuonna 2050, kun taas Turussa ja Oulussa huippu on vuosisadan lopussa.

Helleaaltojen aiheuttamien ennenaikaisten kuolemien rajoittamista tarkastellaan raportissa kahdella tapaa: asuntojen koneellista viilennystä ja kaupunkien viheralueita lisäämällä. Analyysin perusteella lisääntyvien helleaaltojen aiheuttamiin terveysriskeihin tulisi varautua tarjoamalla viilennys koko haavoittuvalle väestölle. Kaupunkien lämpösaarekkeiden, eli alueiden, joilla lämpötila nousee ympäröiviä alueita korkeammaksi, voimakkuutta voidaan pienentää viheralueita lisäämällä. Analyysin mukaan kaavapohjainen viherryttäminen on kannattava sopeutumistoimi erityisesti Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomessa viherryttäminen tulisi tehdä kohdennetusti.

Lähde Ilmastopaneelin tiedote.

Ajankohtaista

Aurinkosähkö

Aurinkosähkön hankehaku käynnistymässä – komissio järjestää rahoitusmekanismin infopäivän Helsingissä 25. huhtikuuta

Luxemburg rahoittaa EU:n uuden uusiutuvan energian rahoitusmekanismin kautta 40 miljoonalla eurolla Suomeen sijoittuvia uusia aurinkosähköhankkeita. Hakuun voivat osallistua 5-100 MW kokoiset aurinkosähköhankkeet, kuitenkin enintään 400 MW verran.   Suomen ja Luxemburgin välinen sopimus rahoituksesta on ensimmäinen EU:n jäsenvaltioiden välinen sopimus rahoitusmekanismin hyödyntämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää yhteistyössä komission ja CINEA:n kanssa infopäivän uusiutuvan energian rahoitusmekanismista. […]