Lähienergialiiton kunniapuheenjohtaja, emeritusprofessori Raimo Lovio analysoi datakeskusinvestointeja: miten ja minkälaiset datakeskukset olisivat Suomelle hyödyllisiä. Sen pohjaksi Raimo kaipaa datakeskusstategiaa ja hyödyllisyyden arviointiin hän ehdottaa kriteeristöä. Lisäksi Raimo pohtii, onko datakeskusinvestointien tukeminen tarpeellista ja syrjättävätkö ne muita investointeja.
Lehdissä on ollut viime viikkoina erittäin paljon kriittisiä juttuja datakeskuksista. Kritiikki, keskustelu ja pohdinta ovatkin tarpeen, mutta samalla on alkanut tuntua, että tähänkin monimutkaiseen asiaan kaivataan yksinkertaisia mustavalkoisia ratkaisuja. Koska asiat ovat monimutkaisia, tarvitaan huolellinen ohjausstrategia ja viranomaisille riittävät välineet strategian toteuttamiseen.
Puhtaasta sähköstä ei juuri nyt ole onneksi pulaa
Suomen sähkönkulutus ei ole viimeiseen 20 vuoteen kasvanut lainkaan. Itse asiassa sähkön tuotannon investointeja on viime aikoina hidastanut se, että lisäsähkölle ei ole ollut kysyntää. Sen vuoksi 2025–27 valmistuu uutta tuulivoimaa roimasti vähemmän kuin vuosina 2022–24.
Sähköistyminen on kyllä nyt kiihtymässä lämmityksessä, liikenteessä ja teollisuudessa, johon datakeskuksetkin lasketaan, mutta missään paniikkitilanteessa ei olla, vaikka sähkön tuonti Venäjältäkin on saatu lopetettua.
Datakeskukset edustavat digitalisaatiota
Digitalisaation yksi piirre on se, että asiat ovat siirtyneet kasvavassa määrin paperilta sähköiseen muotoon. Sen seurauksena paperin tarve on vähentynyt. Suomessakin on suljettu monia paperikoneita ja vieläkin on tulossa lisää sulkemisia. Tästä johtuen metsäteollisuuden sähkön käyttö on vähentynyt vuoden 2006 huippuvuodesta vuoteen 2025 mennssä 11 TWh:lla.
Miten tämä vähennys suhteutuu datakeskuksiin? “Suomen datakeskukset kuluttivat sähköä noin 1,6 TWh vuonna 2024, mikä oli hieman alle 2 prosenttia Suomen kokonaiskulutuksesta. Arvioiden mukaan datakeskusten sähkönkulutus kasvaa 5–6 TWh:iin vuoteen 2030 mennessä, mikä olisi noin 3–4 % kokonaiskulutuksesta.” Näin todettiin Veli-Matti Hautalan selvityksessä hallitukselle datakeskuksista syksyllä 2025 (Datakeskusten kansallinen tiekartta. Selvityshenkilön raportti. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 2025:94. 4.11.2025).
Hautalan arvio datakeskusten vuoden 2030 kulutuksesta voi olla alakanttiin. Jos todellisuudessa datakeskukset kuluttaisivat sähköä 2030 kaksinkertaisen määrän Hautalan ennakointiin verrattuna, niin silti datakeskusten aiheuttama sähkönkulutuksen lisäys vuonna 2030 olisi vasta sama kuin metsäteollisuus on vähentänyt sähkön käyttöä.
Sähkön kulutus kuitenkin kasvaa jatkossa
Anni Lassilan tuoreessa jutussa (HS 16.4.2026, maksumuurin takana) oli hyödyllinen listaus jo investointipäätöksen saaneista datakeskuksista: 17 hanketta, joiden kapasiteetti täysin valmistuneena saattaa olla joskus vuoden 2030 jälkeen noin 2 200 MW. On huomattava, ettei datakeskuksia rakenneta kerralla valmiiksi. Useimmiten ensin rakennetaan reilusti alle puolet ja sitten kasvatetaan vähitellen usean vuoden ajan kapasiteettia sitä mukaan, kun kapasiteetille tulee käyttöä. Monia hankkeita jää myös kokonaan valmistumatta.
Hautalan selvityksessä ennakoitiin datakeskusten vuoden 2030 kapasiteetiksi 1 500 MW, mutta voi olla, että kapasiteetti onkin jopa 2 500–3 000 MW. Onhan tämä jo suuri määrä. Ihmisten huoli puhtaan sähkön riittävyydestä, sähkön hinnasta ja datakeskusten hyödyllisyydestä ja työllistävyydestä on näin paikallaan. Siksi tässä asiassa tarvitaan tarkempaa tietoa ja jämerää yhteiskunnallista ohjausta.
Tarvitaan strategia ja täsmällistä tietoa
Markkinoihin kaikkivoipaisuuteen ei kannata luottaa tällaisessa kriittisessä asiassa. Suomelle pitäisi saada selkeä koordinoitu strategia datakeskusinvestointien suhteen ja viranomaisilla (Fingrid, Energiavirasto, TEM) riittävästi päätösvaltaa tarvittaessa priorisoida investointeja ainakin aikataulullisesti yhteistyössä kuntien kanssa. Hallitus voisi heti perustaa tällaisen asiantuntijaryhmän selvittämään konkreettisesti koordinoinnin ja priorisoinnin tarpeita, mahdollisuuksia ja muotoja jatkona viime syksynä teetetylle raportille. Ohjauksen juridisia puitteitakin olisi hyvä selvittää.
Jotta koordinaatiolle syntyy edellytyksiä, datakeskushankkeiden tulisi rekisteröityä hyvissä ajoin hankkeen suunnitelman konkretisoituessa. Tällä hetkellä kilpailevat alan yritykset panttaavat tietoa. Tämäkin ehdotus sisältyi Hautalan raporttiin: ”Otetaan käyttöön datakeskusten rekisteröintivelvoite toimialan tilannekuvan ylläpitämiseksi.”
Rekisteröimistä onkin valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä, mutta YLEn uutisen mukaan valmistelu on kesken (25.3 Ministeriö valmistelee datakeskusrekisteriä Suomeen – rekisteröityminen voisi taata verotuen). Uutisen mukaan rekisteröityminen tulisi olemaan luonteeltaan ilmoitustyyppinen – ei siis lupaprosessi. Rekisteröiminen olisi kuitenkin edellytys saada jatkossa sähköveronpalautusta. Kaikkien datakeskusten ei tarvitsisi rekisteröityä.
Tässä asiassa voitaisiin olla tiukempiakin. Kaikki datakeskukset tarvitsevat erilaisia kaavoitus- ja ympäristölupia ennen kuin rakentaminen alkaa. Näihin lupaproseseihin on todennäköisesti helppo lisätä toimia, joilla uudet hankkeet saadaan kaikki rekisteröityä hyvissä ajoin.
Priorisointia tarvitaan koska datakeskukset ovat erilaisia
Koordinaatiota ja priorisointia tarvitaan, koska datakeskuksia on hyvin monenlaisia. Toiset ovat Suomen kannalta parempia kuin toiset. Siksi pitäisi kehittää selkeä kriteeristö, jonka avulla erilaisia datakeskushankkeita voitaisiin verrata ja asettaa niitä ainakin ajalliseen suositummuisuusjärjestykseen.
Hyviä kriteereitä ovat ainakin seuraavat:
- Miten datakeskus sijoittuu suhteessa sähkön tuotantopaikkoihin ja nykyiseen kanta- ja paikallisverkkoon: kuinka paljon uutta verkkoa joudutaan rakentamaan tai vahvistamaan vanhaa? Mitä vähemmän, sen parempi. Asian tärkeyttä korostaa se, että Fingrid on jo rajoittanut uusien suurteollisuusasiakkaiden liittämistä kantaverkkoon eteläisessä Suomessa vuosina 2025–2027 koska piuhat eivät riitä. Kantaverkon rakentaminen on hidasta ja kallista.
- Onko datakeskushanke sitoutunut uuden sähkökapasiteetin luomiseen hyvissä ajoin toimintaansa varten. Etukäteinen sähkön pitkäaikainen ostosopimus on varmin tae, että uusia voimaloita syntyy. Näin ovat monet datakeskukset ennen tehneetkin (mm. Google). CPC Finlandin toimitusjohtajan Erik Trastin (HS 18.4, maksumuurin takana) mukaan ”malli löytyisi EU:n vihreän vedyn säännöstöstä, jonka mukaan esimerkiksi e-metaanin tai muiden vetyjalosteiden tuotantoon käytettävän vihreän vedyn tuotannolle pitää ostaa sähkö niin sanotulla lisäysperiaatteella. Se tarkoittaa, että sopimus perustuu uuden uusiutuvan sähköntuotannon rakentamiseen.”
- Onko datakeskuksella mahdollisuus joustaa sähkön käytössä ja onko sen varavoimalat kytkettävissä osaksi Fingridin joustojärjestelmiä? Datakeskusten joustavuus riippuu siitä, millaista tietojenkäsittelyä niissä tehdään. Esimerkiksi tekoälyn kielimallien kouluttamista voidaan tehdä joustavasti riippuen mm. sähkön hinnasta.
- Kuinka suuri osa datakeskuksen hukkalämmöstä on hyödynnettävissä osana kaukolämpöä tai muuta hyötykäyttöä? Suomessa monen datakeskuksen hukkalämpöä jo hyödynnetään. Tästä linjasta pitäisi pitää kiinni.
- Millaisia palveluja datakeskus tuottaa ja tekeekö se yhteistyötä esimerkiksi suomalaisten yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa?
- Kuka datakeskuksen lopulta omistaa kun se käynnistyy. Nykyinen geopoliittinen tilanne pakottanee harkitsemaan kotimaisten ja eurooppalaisten toimijoiden mahdollisuuksien parantamista globaalien digijättien rinnalla. Tästä saatiin juuri esimerkki kun Suomen vaalidata päätettiin pitää suomalaisissa käsissä eikä sitä annettu amerikkalaiselle pilvipalveluyhtiölle.
Datakeskusten verotuen tarpeellisuutta on syytä edelleen harkita
Datakeskukset ovat viime vuosina maksaneet muun teollisuuden tapaan hyvin pientä sähköveroa. Hallitus on päättänyt nostaa datakeskusten sähköverotuksen 1.7.2026 alkaen takaisin yleiseen sähköveroluokkaan. Toisaalta hallitus on valmistelemassa korvaavaa tukiohjelmaa: määräaikainen, kymmenen vuoden veronpalautustuki. Tuki ei olisi ilmeisesti yhtä suuri kuin nykyinen verohelpotus eikä se koskisi kaikkia datakeskushankkeita automaattisesti. Muutos on oikeansuuntainen, mutta jatkossa on syytä pohtia onko tuki lainkaan tarpeen. Tukea pitäisi suunnata mieluummin teollisille päästöjä vähentäville sähköistämishankkeille.
Tukea voidaan hyvin harkita, koska Suomi on muutenkin kilpailukykyinen datakeskusinvestointien suhteen. Suomi on vakaa ja turvallinen maa. Suomessa tähän asti Fingrid on kyennyt takaamaan nopean pääsyn sähköverkkoon. Sähkö on ollut halpaa joitakin kriisiaikoja lukuunottamatta. Sähkö on hiilidioksidivapaata lähes kokonaan. Suomessa on lähtökuopissa paljon kannattavia tuulivoimainvestointeja datakeskusten tarpeisiin. Suomesta löytyy tilaa ja työvoimaa. Datakeskusten jäähdyttäminen on kylmässä Suomessa halpaa ja hukkalämmölle löytyy käyttöä. Datakeskusten tarvitsemat tietoliikenneyhteydetkin ovat paranemaan päin.
Datakeskuksia tulee maailmaan joka tapauksessa paljon. Suomen hyvien olosuhteiden vuoksi on ympäristöllisestikin hyvä, että Suomen osuus hankkeista on kohtuullinen kasvamatta liian suureksi. Suomen tietoturvan sekä huolto- ja toimintavarmuuden vuoksi monille palveluille on myös tärkeää, että niitä tuottava datakeskus on Suomessa.
Syrjäyttävätkö datakeskusinvestoinnit tärkeämpiä investointeja?
Korvautuvatko tärkeämmät teolliset investoinnnit datakeskusten takia, jos puhtaasta sähköstä tulee pulaa? Tämä on tärkeä kysymys, jota mm. Risto Siilasmaa korosti HS:n haastattelussa (17.4.2026, maksumuurin takana). Jutussa ei mainita esimerkkejä.
Juuri tällä hetkellä tällaista kilpailutilannetta ei käsittääkseni suoranaisesti olekaan, koska monet kilpailevat hankkeet (vetyinvestoinnit, vihreän teräksen ja dieselin valmistus, sähköiset polttoaineet, hiilidioksidin talteenotto) ovat siirtyneet pääsääntöisesti 2030-luvulle, osin ilmastopolitiikan löysäämisen takia. Kun nämä hankkeet kypsyvät tarvitaan puhdasta sähköä paljon. Siksi näiltäkin hankkeilta pitää vaatia, että ne synnyttävät hyvissä ajoin uutta sähköntuotantokapasiteettia. Jos kilpailutilannetta syntyy kuitenkin datakeskusten kanssa, niin taas olisi priorisoinnin paikka. Priorisoinnin perusteena voisivat olla hankkeiden työllisyysvaikutukset sekä päästöjen vähentyminen.
Suomen nykyisessä lohduttomassa työllisyystilanteessa datakeskusten rakentaminen lähivuosina on hyvää suhdannepolitiikkaa
Datakeskukset työllistävät rakennus- ja operointivaiheessa aivan kohtuullisesti kun niitä verrataan tuleviin kilpaileviin hankkeisiin, eikä menneisiin investointeihin. Varsinkin jos datakeskuksia rakennettaisiin lähemmäksi energian tuotantoa Keski- ja Pohjois-Suomeen, joista työpaikkoja katoaa koko ajan.
Huolta kannetaan myös siitä, että datakeskusten laitteet tulevat pääasiassa ulkomailta. Näin varmaan on, mutta yhä useampi suomalainenkin yritys on tässä markkinassa mukana – ainakin kansainvälisesti. Nokian uusi nousu perustuu datakeskuksiin, samoin Wärtsilän kaasumoottoriliiketoiminta. Jari Jääskeläisen kanssa tutkimassani Varkaudessa on pitkään vaikeuksissa ollut akkutehdas. Nyt se on työllistänyt lisää ihmisiä tekemään sähkövarastoratkaisuja juurikin datakeskuksille.
Ilman datakeskuksia ei tulla selviämään
Mutta kun ne vaan pyörittävät kissavideoita ja louhivat kryptovaluuttoja. Tekevätkö ne mitään hyödyllistä? Kun Suomen sähkösyöppö aikakauslehtipaperituotanto kasvoi valtavasti 1900-luvun lopulla, niin sanottiin, että mailman lehdissä julkaistaan yhä kurjempia juttuja yhä hienommalla suomalaisella paperilla. Datakeskuksissa tehdään tietojenkäsittely- ja varastointipalveluita todella moneen tarkoitukseen. Alan seurannan, koordinoinnin ja ohjaamisen kannalta on tärkeää seurata myös tätä. Tavoite tulisi olla, että Suomeen saataisiin datakeskuksia, jotka mm. tekevät yhteistyötä tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen kanssa ja joissa käsitellään ja varastoidaan Suomelle tärkeitä datoja.
Summa summarum: datakeskusasia ei ole mustavalkoinen
Hyvällä koordinoinnilla ja ohjauksella alan investoinnit voivat suuntautua Suomessa hyödyllisiin kohteisiin oikeassa tahdissa oikeisiin paikkohin niin, että puhtaan sähköntuotannon kapasiteetti nousee sopivassa tahdissa syrjäyttämättä muita tärkeitä investointeja. Tällainen linjaus ja käytännön politiikka pitäisi löytyä viimeistään seuraavan hallituksen ohjelmasta. Ja pitää olla rohkeutta tällaisessa kriittistä infrastruktuuria ja sähköä koskevassa asiassa ohjata markkinoita – onhan energiamarkkinaa aina ohjattu valtion toimesta Suomessa monin tavoin.
Kirjoittaja
Raimo Lovio, emeritusprofessori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
