-
Aurinkosähkön tuotantokapasiteetti kasvoi 45 prosenttia vuonna 2020 – pientuotantoa lähes 300 megawattia
Aurinkosähkön pientuotanto on ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa. Vuoden 2016 jälkeen asennettu kapasiteetti on yli kymmenkertaistunut. Vuoden 2020 lopussa sähköverkkoon oli liitetty yhteensä noin 293 megawattia aurinkosähkön tuotantokapasiteettia, alustavan tiedon mukaan kapasiteetti kasvoi vuodessa 91 megawatilla. Aurinkosähkön osuus verkkoon asennetusta sähkön tuotantokapasiteetista oli vuoden 2020 lopussa noin 1,6 prosenttia, se vastasi Suomen sähkön kokonaistuotannosta…
-
Savosolar on luovuttanut aurinkolämpölaitoksen Ranskassa
Savosolar on luovuttanut aurinkolämpölaitoksen Issoudunissa, Ranskassa. Savosolar on luovuttanut Ranskan tähän mennessä suurimman aurinkolämpölaitoksen, jonka keräinkentän koko on 14 252 m², Kyotherm Solarille, joka omistaa laitoksen ja myy lämpöä Malteries Franco-Suisses:lle (MFS). Alun perin elokuussa 2019 julkaistu projekti on viivästynyt Covid-19-pandemian vuoksi; se on ollut toiminnassa tammikuusta 2021 lähtien, ja nyt järjestelmä on saatu luovutettua.…
-
VR FleetCaren varikko sai yhden Suomen suurimmista aurinkovoimaloista
Solnet toimitti vuoden 2020 jälkimmäisellä puoliskolla ison aurinkovoimalan VR FleetCaren Helsingin varikolle. Ennen vuodenvaihdetta käyttöönotettu aurinkovoimala on yksi suomen suurimmista, nimellisteholtaan 928 kWp. Helsingin varikon aurinkovoimala on yksi VR Goupin vastuullisuusohjelman kärkihankkeita. Aurinkovoimalan tuottaman sähkön avulla junia voidaan huoltaa entistä ympäristöystävällisemmin. Aurinkovoimala on rakennettu Helsingin varikon Pendolino-hallin katolle. Voimala koostuu yhteensä 2 264 aurinkopaneelista…
-
Vaihtelevaan uusiutuvaan tuotantoon perustuva energiajärjestelmä edellyttää joustokapasiteettia ja takuita energian riittävyydestä
Tampereen yliopiston koordinoimassa EL-TRAN-hankkeessa on mallinnettu Suomen sähköenergiajärjestelmän toiminnallisuutta vuosina 2030 ja 2050 neljän eri skenaarion avulla. Skenaarioiden pohjana ovat Suomen sähköenergiajärjestelmän nykyinen rakenne ja jo tiedossa olevat vuoteen 2025 ulottuvat investoinnit muun muassa tuulivoiman tuotantoon. Vuodelle 2030 laadittiin kolme skenaariota, joissa tutkittiin tuuli- ja aurinkovoiman maltillisen lisäyksen, voimakkaan lisäyksen ilman merkittävää lisäystä energiavarastoihin,…
-
Savosolar on allekirjoittanut Kiinassa sopimuksen aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta Guangzhou Power Supply kanssa
Savosolar on allekirjoittanut toimitussopimuksen Guangzhou Power Supply:n kanssa aurinkolämpöjärjestelmän toimittamisesta Guangzhouhun Kiinaan. Toimitettavan järjestelmän arvo on noin 500 tuhatta euroa. Järjestelmän toimituksen odotetaan tapahtuvan syksyllä 2021 ja sen on tarkoitus olla toiminnassa tämän vuoden loppuun mennessä. Savosolar ilmoitti huhtikuussa Guangzhou Power Supply:n (virallinen nimi Guangzhou Power Supply Bureau, Guangdong Power Grid Co., Ltd) tarjouskilpailun voittamisesta.…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 4/2021: uusiutuva energia nousi fossiilisten ja turpeen ohi energian kokonaiskulutuksessa vuonna 2020
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Huhtikuu tarjosi mm. sähköautojen latausalustayritys Virta keräsi 30 M€ kasvurahoitusta – vauhdittaa globaalia siirtymistä kestävään liikkumiseen. Energiahaaste 2021 -kilpailun voitti helsinkiläinen kerrostalo, jossa säästöprosentit yllättivät asukkaatkin. Gasum ja Rajavartiolaitos varmistavat testitoimitusten avulla biokaasun toimivuuden aluspolttoaineena sekä logistiikassa että käytännössä ulkovartioaluksella. Tulevia tapahtumia Vauhtia kansalaisten energiayhteisöihin 13.7.2021 SuomiAreena…
-
Savosolar on voittanut tarjouskilpailun Kiinassa aurinkolämpöjärjestelmästä Guangzhou Power Supply Bureau, Guangdong Power Grid Co., Ltd:lle
Savosolar Oyj on valittu neuvottelemaan sopimuksesta aurinkolämpöjärjestelmän toimittamisesta Guangzhou Power Supply Bureau, Guangdong Power Grid Co., Ltd:lle (myöhemmin Guangzhou Power Supply) Kiinassa. Toimituksen arvo on noin 500 000 euroa. (Päivitys 18.5.2021 Savosolar on allekirjoittanut Kiinassa sopimuksen aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta Guangzhou Power Supply kanssa) Osapuolet pyrkivät saattamaan sopimusneuvottelut päätökseen tulevan neljän viikon aikana. Sopimuksen tultua allekirjoitetuksi, toimitus…
-
Seepsula Oy toteuttaa teollisen mittakaavan aurinkosähköpuiston Tuusulaan
Seepsula, Solarigo ja Lumme Energia ovat tehneet yhteistyösopimuksen aurinkosähköpuiston rakentamisesta sekä sähkön toimituksesta. Seepsulan aurinkosähköpuisto tullaan rakentamaan Tuusulaan Senkkerin kiviainestehtaan yhteyteen. Hanke on yksi Suomen suurimmista aurinkosähköpuistoista ja se tulee tuottamaan puhdasta, uusiutuvaa energiaa Seepsulan kiviainesvalmistuksen tarpeisiin. Kyse on mineraalipohjaisen rakennusmateriaalituoteteollisuuden suurimmasta aurinkosähköpuistosta. Hankkeen on määrä valmistua kesän 2021 aikana ja Seepsula pääsee hyödyntämään vielä…
-
Savosolar on voittanut tarjouskilpailun aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta Stadtwerke Lemgo GmbH:lle Saksassa
Savosolar Oyj on valittu neuvottelemaan aurinkolämmitysjärjestelmän toimitusta koskevasta sopimuksesta Stadtwerke Lemgo GmbH:lle Saksassa. Toimituksen kokonaisarvo on yli 2,1 miljoonaa euroa. Sopimusneuvottelut ovat käynnistyneet, ja osapuolet pyrkivät saattamaan ne päätökseen muutaman viikon aikana. Toimitussopimuksen valmistuttua järjestelmän toimitus alkaa kesän 2021 jälkeen. Savosolarin toimitusjohtaja Jari Varjotie: ”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Lemgo näki ratkaisumme vastaavan parhaiten heidän…
-
Scanofficen jäsenyys pohjustettiin Lähienergialiiton avoimella ja näkyvällä toiminnalla
Scanoffice liittyi syksyllä 2020 Lähienergialiiton jäseneksi. Toiminnanjohtaja Tapio Tuomi keskusteli Scanofficen toiminnan periaatteista ja jäsenyyden taustoista Scanofficen kehitysjohtaja Atte Kallion kanssa. Scanoffice Group muodostuu vuonna 1984 perustetun Pohjoismaiden suurimman lämpöpumppujen, aurinkosähkötuotteiden ja ilmankäsittelylaitteiden maahantuonti- ja tukkuliikkeen Scanoffice Oy:n ympärille. Scanoffice Oy sekä Scanvarm Oy Ab ovat alan johtavia liikkeitä Suomen markkinoilla. ScanMont Ab palvelee…
-
Savosolar Oyj:n tilinpäätöstiedote 2020: liikevaihto kasvoi ja tulos kehittyi myönteisesti
Toimitusjohtaja Jari Varjotie ”Savosolarin liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät vuonna 2020 myönteisesti. Yhtiön kilpailukyky parani kehitys- ja tehostamistoimien myötä. Covid-19 pandemia viivästytti sovittujen järjestelmien toimituksia sekä asiakkaiden päätöksentekoa ja sopimusneuvotteluja, mutta vuoden poikkeuksellisuus huomioon ottaen olen suoritukseemme tyytyväinen.” Toimitusjohtaja Jari Varjotien tilannekatsaus ”Savosolarin liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät vuonna 2020 myönteisesti. Yhtiön kilpailukyky parani kehitys- ja tehostamistoimien myötä.…
-
Savosolar on allekirjoittanut toimitussopimuksen aurinkolämpöjärjestelmästä AbSOLARille Cadaujaciin, Ranskaan
Savosolar on allekirjoittanut toimitussopimuksen AbSOLAR SAS:n kanssa aurinkolämpölaitoksen toimituksesta Cadaujaciin, Ranskaan. Toimitus on arvoltaan noin 300 tuhatta euroa. Järjestelmän toimitus tapahtuu vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla. Savosolar tiedotti 23. huhtikuuta 2020 voittaneensa pilottihankkeen AbSOLARille ja yksinoikeussopimuksesta AbSOLARin kanssa koskien kasvihuoneen lämmitykseen suunniteltua suurempaa projektia, jonka budjettiarvo on noin 2,5 miljoonaa euroa. Nyt allekirjoitettu toimitussopimus koskee…
-
Uusiutuva energia kirii eroa fossiiliseen tuontienergiaan
Vuonna 2019 uusiutuvan energian käytön osuus kokonaisenergiankulutuksesta oli 37 prosenttia, kun taas fossiilisen tuontienergian osuus oli 34 prosenttia. Päästöoikeuden hinta on vuonna 2020 koronapandemian aiheuttaman hetkellisen alkulaskun jälkeen jatkanut nousuaan, mikä edistää uusiutuvan energian investointeja ja käyttöä. Teknologinen kehitys parantaa puolestaan tuulivoimainvestointien kannattavuutta. Tiedot käyvät ilmi uusiutuvan energian toimialaraportista Uusiutuva energia – kohti hiilineutraalia…
-
Savosolar toimittaa Etelä-Savon Energialle Mikkeliin Suomen suurimman aurinkolämpöjärjestelmän
Savosolar Oyj on saanut tilauksen Etelä-Savon Energia Oy:ltä aurinkolämpöjärjestelmästä, jonka arvo on noin 200 tuhatta euroa. Järjestelmän toimitus ja käyttöönotto on suunniteltu tapahtuvaksi keväällä 2021. Keräinjärjestelmä asennetaan Mikkelin Tuskun biokaasuaseman yhteyteen ja sen tuottama lämpö ajetaan Mikkelin kaukolämpöverkkoon. Järjestelmä on yhtiön toinen Etelä-Savon Energialle toimittama kaukolämpöverkkoon liitettävä aurinkokeräinjärjestelmä. Järjestelmän keräinpinta-ala on 415 m2. Rakenteilla…
-
Savosolar on allekirjoittanut sopimuksen newHeatin kanssa aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta Ponsiin, Ranskaan
Aurinkoa seuraaville telineille asennettu aurinkolämpöjärjestelmä Ponsin kaupungin kaukolämpöön arvoltaan noin 700 tuhatta euroa Savosolar Oyj on allekirjoittanut sopimuksen newHeat SAS:n kanssa aurinkolämpökentän toimituksesta Ponsin kaupunkiin, Ranskassa. Toimituksen jälkeen newHeat omistaa ja käyttää järjestelmää sekä myy lämpöä Ponsin kaukolämpöyhtiölle. Työt toimitusta varten alkavat loppuvuodesta 2020, ja luovutus tapahtuu keväällä 2021, Ponsin aurinkolämpölaitoksen koko on noin…
-
Savosolar ja Citrinsolar myynti- ja toimitusyhteistyöhön Saksassa
Savosolar Oyj on allekirjoittanut sopimuksen saksalaisen Citrinsolar GmbH:n kanssa koskien myyntiä, markkinointia sekä projektitoimituksia Saksan markkinoilla. Savosolar ja Citrinsolar tekevät yhteistyötä suurten aurinkolämpöjärjestelmien myynnissä ja toimituksissa. Keskisuurissa ja pienemmissä aurinkolämpöjärjestelmissä niin kaukolämmössä kuin teollisuuspuolella, Citrinsolar toimii itsenäisesti käyttäen Savosolarin keräinteknologiaa tarjoustensa ytimenä. Citrinsolar GmbH on perustettu 2002 ja sen kotipaikka on Moosburg an der…
-
Savosolar luovutti aurinkokaukolämpölaitoksen Saksan Ettenheimissä
Savosolar on luovuttanut 1 700 m² aurinkokeräinkentän ja 200 m³ lämpövaraston Fernwärme Ettenheim GmbH:lle. Alun perin syyskuussa 2019 julkaistu hanke kohtasi viivästyksiä Covid-19 -pandemian vuoksi. 1,2 MW:n aurinkolämpölaitos korvaa hakkeen ja öljyn paikallisen kaukolämpöverkon lämmönlähteenä, mikä säästää noin 150 tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa ilman, että energiakustannus nousee lämmönkäyttäjille. Nyt luovutettu avaimet käteen -toimitus on Savosolarille…
-
Savosolar on allekirjoittanut Eko Ekon kanssa sopimuksen suurien aurinkolämpöjärjestelmien myynnistä ja toimituksista Puolassa
Savosolar on allekirjoittanut sopimuksen puolalaisen Eko Ekon kanssa koskien suurten aurinkolämpöjärjestelmien myyntiä, markkinointia ja toimitusta Puolaan. Oleckossa Puolassa sijaitseva Eko Ekon pääfokus Puolan markkinoilla on myynti ja yhteistyökumppaneiden johtaminen toimitusprojekteissa. Jan Kowejszan johtama Eko Ekon on ollut aktiivinen uusiutuvan puhtaan lämpöenergiantuotannon markkinoilla Puolassa vuodesta 2015 lähtien ja heillä on hyvä näkemys etenkin aurinkokaukolämmityksestä. Eko…
-
Vantaan Energia luopuu fossiilisista polttoaineista jo vuonna 2026
Vantaan Energia ottaa jälleen harppauksen ilmastotavoitteissaan ja luopuu fossiilisista polttoaineista vuonna 2026. Ripeän aikataulun mahdollistavat jätteiden käsittelystä syntyvän energian hyödyntäminen, lämmön kausivarastointi sekä geotermisen maalämmön ja aurinkoenergian käyttö. Vantaan Energia teki viime syksynä päätöksen luopua kivihiilestä vuonna 2022. Nyt yhtiö ottaa seuraavan harppauksen: Fossiiliton 2026 -hankkeen myötä Vantaan Energia luopuu kokonaan fossiilisista polttoaineista Vantaan…
-
Premium Pet Foodin aurinkovoimala valmistui Lietoon
Solarigon toimittama aurinkovoimala otettiin käyttöön Liedossa 31.8.2020. Voimala toteutettiin Premium Pet Foodin kiinteistön katolle Sopimus-ratkaisulla. Aurinkopaneeleita katolla on yhteensä 720 kpl ja voimalan koko on 241 kWp. Premium Pet Food liittyi näin niiden yritysten joukkoon jotka saavat ilmastoystävällistä sähköä oman kiinteistönsä katolta. Paloturvallisuus on tärkeä osa voimalan suunnitteluprosessia ja jokaiselle voimalalle tehdään pelastuslaitoskortti hätätilanteita…