-
Energiatiedon lukutaidon 5 A:ta – Harppauksilla myönteisiin energia-arjen muutoksiin
Vaikka Euroopan komission ilmastotyöstään palkitseman Iin kunnan asukkaat ovat valveutuneita energia-asioissa, on yllättävää, ettei heidän ja muiden suomalaisten energiatiedon lukutaidossa ilmene huomattavia eroja. Lukutaidon yhteneväisyyksiä ja pienempiäkin eroja on kuitenkin silmiä avaavaa tarkastella arjen informaatioympäristön näkökulmasta. Huomioni perustuvat hiilineutraali- eli Hinku-kunta Iin sekä muiden suomalaisten kotitalouksien energiatiedon lukutaitoa vertailevaan kyselytutkimukseen, jonka toteutin Iisisti Energinen…
-
Kansalaislähtöisen lähienergian haasteet Suomessa
Vuosi 2016 oli maapallon mittaushistorian lämpimin. Maailman Ilmatieteen järjestö raportoi maapallon keskilämpötilan olleen 1,1°C korkeampi esiteolliseen aikaan verrattuna. Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on aikamme suurimpia kriisejä ja sen hillitseminen vaatii meiltä puheiden sijaan konkreettisia tekoja. Nyt onkin tärkeämpää kuin koskaan tehdä energiapolitiikkaa, joka auttaa saavuttamaan Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet, ei jarruta niitä. Kansalaislähtöinen lähienergia olisikin erinomainen keino…
-
Pappa ja modernit sähkömarkkinat
Esiymmärrykseni energia-asioista perustuu sähkölaskun maksamiseen, kodin sähkön kulutuksen seuraamiseen sekä sähköyhtiöiden kilpailuttamiseen vuosien saatossa. Vaikka siis olen hyvinkin noviisi tutkimusympäristössämme, väitän, että ymmärrykseni energia-asioista on kuluneen puolen vuoden aikana vahvistunut. Lähestymme energiantuotantoa yhteiskunnallisena teknologisena murroksena. Kun juurrutan käsitystäni sukuni perinnetietoon siitä, miten Suomen maaseudulle syntyi sähköenergian tuotantoa noin sata vuotta sitten, löydän yllättäen yhtäläisyyksiä.…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 4/2016: Nivos Oy:n hukkalämmön talteenotto on vuoden ilmastoteko
Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Huhtikuu tarjosi vuoden ilmastoteko 2016 -kilpailun voiton Nivos Oy:lle ja raportteja Pohjois-Karjalasta Tanskaan. Tulevia tapahtumia Smart Energy Transition -hanke järjestää Electricity markets in Disruption -seminaarin 11.5.2016 Helsingissä, yhdessä EL-TRAN, BCDC Energia ja Neo-Carbon Energy -hankkeiden kanssa. Lähienergialiiton sääntömääräinen kevätkokous 24.5.2016 (Metropolia AMK, Leppävaara), jossa vieraana mm. Fortumin…
-
Pohjois-Karjala hiilineutraalin kehityksen veturina
Hinku-kunnat, vakuuttava joukko ilmastonmuutoksen asiantuntijoita ja asian eteen työskenteleviä yrityksiä kohtasi huhtikuun alussa Joensuussa. Paikka oli osuva, koska suurin osa Pohjois-Karjalan kunnista on sitoutunut vastuullisiin kasvihuonekaasujen päästövähennyksiin. Hinku-foorumi on verkosto, joka kokoaa yhteen päästövähennyksiin sitoutuneet kunnat, ilmastonmuutonmuutosta hillitseviä tuotteita ja palveluita tarjoavat yritykset sekä energia- ja ilmastoalan asiantuntijat. Pohjois-Karjala on erityisesti biotalouden edelläkävijä ja…