-
Karjasillalle ainutlaatuinen ja energiatehokas alue-energiajärjestelmä ensimmäisenä Suomessa
Oulun Energia Oy ja Hartela Oy ovat allekirjoittaneet hankesopimuksen Oulun Karjasillan alueen alue-energiajärjestelmästä, joka tuottaa lämpö- ja viilennysenergiaa alueen asukkaiden käyttöön. Hanke vastaa Oulun kaupungin asettamiin ilmastostrategian tavoitteisiin. Hartela Oy rakentaa Oulun Karjasillalle seuraavien 8-10 vuoden kuluessa nykyaikaisen kerrostaloalueen Karjasillan Verstaan, jonka lämmitys ja viilennys toteutetaan älykkäällä energiajärjestelmällä. Karjasillan Verstas -alue koostuu 11 kerrostalosta,…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 3/2020: Hallitukselta mittava tukipaketti yritysten, yrittäjien ja työntekijöiden tueksi koronavirusepidemian haittojen torjumiseksi
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Maaliskuu tarjosi mm. Siemens toimittaa virtuaalivoimalaitospalvelun Lidlille ja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle. St1 suunnittelee Inkooseen terminaalia uusiutuvien polttonesteiden jakelun kasvattamiseksi. Tuulivoimavuosi 2019 oli tuulivoima-alalle merkittävä vuosi, sillä kaikki vuoden aikana valmistuneet tuulivoimalat rakennettiin markkinaehtoisesti, ilman valtion tukea. Gasum toimittaa biokaasua cleantech-yritys Forchemille. Tulevia tapahtumia Laita kalenteriin 21.4.2020…
-
S-market tuottaa lämpöä Oulun energian kaukolämpöverkkoon Kaukovainiolla
Oulussa tehdään edistyksellistä työtä vähähiilisyystavoitteiden toteuttamiseksi. Kaukovainion kaupunginosassa toteutettiin maaliskuussa kaupan ylijäämäenergiaa kaukolämpöverkossa hyödyntävä ratkaisu. Vastaavaa ei ole aiemmin toteutettu Suomessa. Osuuskauppa Arinan Kaukovainion S-market liitettiin lämmöntuottajaksi Oulun Energian kaukolämpöverkkoon. Liittymän kautta kaupan CO2-kylmälaitteiston tuottamaa ylijäämäenergiaa syötetään kaukolämpöverkon menolinjaan. Tämän myötä kaupan ylijäämälämpöä voidaan hyödyntää kaukolämpöverkkoon liitetyissä asuinalueen rakennuksissa. Toteutus on osa Making…
-
Uusi valtakunnallinen sähkönmyyntiyhtiö Oomi Energia aloittaa huhtikuussa
Asiakaskokemukseen ja vetovoimaisiin hintoihin satsaavan Oomi Energian voimavarana ovat sen yhdentoista perustajayrityksen mukanaan tuoma vankka kokemus niin energia-alasta kuin asiakkaiden arjesta kautta Suomen. 1.4.2020 toimintansa aloittava uusi yritys on alallaan yksi Suomen suurimmista. Huhtikuun 2020 alussa toimintansa aloittaa uusi, valtakunnallinen sähkönmyyntiyhtiö, Oomi Energia. Sen perustajayritykset, yksitoista paikallista alan toimijaa eri puolilta Suomea, yhdistävät Oomi…
-
Oulun Energia asentaa OP Kiinteistösijoitus Oy:n hallinnoimiin kiinteistöihin 12 uutta aurinkovoimalaa
OP Kiinteistösijoitus Oy rakentaa miljoona kilowattituntia lisää aurinkoenergiaa tänä vuonna. Aurinkoenergia tuotetaan 12:ssa uudessa aurinkovoimalassa. Aurinkovoimalat tehdään yhteistyössä Oulun Energian kanssa, joka on toteuttanut aikaisemminkin aurinkovoimalaratkaisuja OP Kiinteistösijoitukselle. Oulun Energian toimittamat aurinkovoimalat edustavat alansa parasta teknistä kehitystä. ”Kartoitimme kiinteistöjä mihin olisi mahdollista asentaa aurinkovoimaloita ja nämä 12 kattoa vielä katsottiin asennuskelpoisiksi. Tulevat aurinkovoimalat hyödyntävät…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 12/2019: Uusiutuvan energian kulutus ohittanut fossiilisen tuontienergian määrän
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Joulukuu tarjosi mm. Kaasumarkkinan avautuminen vuoden 2020 alussa muuttaa energia-alaa. Savosolar aiesopimukseen Uniperin kanssa yhteistyöstä suurissa aurinkolämpöprojekteissa. Biokaasun käyttö liikenteessä jatkaa kasvuaan: 10 000 kaasuajoneuvon raja ylittyi Suomessa ja Hämeenlinnan joukkoliikenne vahvistuu kuudella biokaasubussilla. Tulevia tapahtumia Puulämmityspäivä 2020 – Tulisijaa vaihtamalla päästöt pieniksi 5.2.2020 Helsingissä. Tilaisuus…
-
Uusi toimitusjohtaja Juha Juntunen vie 130-vuotiasta Oulun energiaa vastuullisesti uuteen aikaan
Oulun Energian uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Juha Juntunen tarttuu vuoden vaihteessa työhönsä positiivisella innolla. ”Tähän tehtävään on hieno tulla. Yhtiö on hyvässä kunnossa ja voimme lähteä uuteen aikaan myönteisellä tekemisen meiningillä”, 46-vuotias Juha Juntunen sanoo. Vaikka Juntunen onkin tekijämiehiä, hänet tunnetaan asioihin huolellisesti perehtyvänä. ”Mietimme yhtiössä huolellisesti uutta strategiaa vuoden 2020 aikana, sillä energia-ala on…
-
Suomen suurimpiin kuuluvan sähkönmyyntiyhtiön perustaminen etenee
Lahti Energia Oy, Oulun Energia Oy, Oulun Seudun Sähkö, Pori Energia Oy ja Vantaan Energia Oy sekä nykyisen Oulun Sähkönmyynnin osakkaat Tornion Energia Oy, Haukiputaan sähköosuuskunta, Raahen Energia Oy, Rantakairan Sähkö Oy ja Tenergia Oy ovat allekirjoittaneet perustamissopimuksen sähkönmyynti- ja asiakaspalveluliiketoimintojensa yhdistämisestä. Osapuolet olivat jo aiemmin kesäkuussa tehneet esisopimuksen uusien yhtiöiden perustamisesta. Yhteisyritysten perustaminen…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 7/2019: Oulun energia toimittaa miljoonan watin aurinkovoimalan. Syyskuussa tarjouskilpailu sähköisen ja biokaasuliikenteen infratuesta
Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Heinäkuu tarjosi mm. Onninen hakee vahvempaa roolia puhtaan energian käytön lisäämisessä – liittyi Suomen Lähienergialiiton jäseneksi, Savosolarille menestystä sekä Suomessa että Saksassa, Lähienergialiitto ja MTK edistivät hajautettua energiatuotantoa OKRA maatalousnäyttelyssä. Tulevia tapahtumia Kesälomien jälkeen jatkuvat suositut aamiaistilaisuudet, joihin ilmoittautuminen on avattu. 27.8.2019 aiheena on Näin…
-
Miljoona wattia Keskisen Kyläkaupan katosta
Oulun Energia toimittaa jättimäisen 3 500 aurinkopaneelin aurinkovoimalan tuottamaan uusiutuvaa sähköenergiaa Tuurin Kyläkaupan tarpeisiin. Aurinkovoimala on paitsi Suomen suurin yksittäinen tavarataloon asennettu, myös suurin katolle asennettu aurinkosähköjärjestelmä. Se kattaa 65 000 m2 kattopinta-alasta noin 12 000 m2. Alalle mahtuisi peräti 240 kerrostalokaksiota. Aurinkovoimalan teho on miljoona wattia ja määrä vastaa puolestaan lähes 400 kerrostalokaksion vuotuista…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 6/2019: Energia-alan yritysjärjestelyt jatkuivat. Aurinkosähkökapasiteetti jatkoi nopeaa kasvuaan
Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Kesäkuu tarjosi mm. Lumme Energia hankki pääomistuksen Solarigo-konsernista; Lahti Energia Oy, Oulun Energia Oy, Oulun Seudun Sähkö, Oulun Sähkönmyynti Oy:n osakkaat, Pori Energia Oy ja Vantaan Energia Oy ovat solmineet esisopimuksen sähkönmyynti- ja asiakaspalveluliiketoimintojensa yhdistämisestä; valtioneuvoston ilmastovuosikertomuksen perusteella Suomi näyttää saavuttavan vuosille 2020 ja 2030…
-
Sekajätteen joukkoon päätyvä biohajoava jäte biokaasuksi – Oulun Energia ja Gasum valmistelevat uudenlaista investointia
Oulun Energia ja Energiayhtiö Gasum valmistelevat yhteistyössä paikallista investointia, joka mahdollistaisi biokaasun tuotannon kasvattamisen ja jalostamisen liikennebiokaasuksi. Suunniteltu biokaasulaitos sijoittuisi Oulun Energian Laanilan ekovoimalaitoksen yhteyteen ja olisi toteutuessaan ensimmäinen biokaasulaitos, jossa käytetään raaka-aineena yhdyskuntien sekajätteen joukossa olevaa biohajoavaa materiaalia. Laanilan ekovoimalaitoksella tuotetaan prosessihöyryä, sähköä ja lämpöä koko Pohjois-Suomesta toimitettavista yhdyskunta- ja teollisuusjätteistä. Oulun Energia valmistelee…
-
Biogas from biodegradable waste ending up in general waste – Oulun Energia and Gasum gearing up for new type of investment
Oulun Energia and the energy company Gasum are working together on a local investment in Finland that would allow increased biogas production and processing into a road fuel biogas. The planned biogas plant would be located in conjunction with Oulun Energia’s Laanila eco power plant and, when completed, would be the first biogas plant to…
-
Oulun Energia ja Osuuskauppa Arina yhteisvoimin ilmastotalkoisiin
Oulun Energia Oy ja Osuuskauppa Arina syventävät energiayhteistyötä ilmastonmuutoksen hillinnän puolesta. Tavoitteena on kehittää ja rakentaa yhteistyössä Ouluun ja myöhemmin Pohjois-Suomeen ja muualle Suomeen energiatehokkaita teknisiä järjestelmiä kauppakiinteistöjen hukkalämmön entistä parempaan hyötykäyttöön. Yhteistyön kautta edistetään Oulun Energia Oy:n ja Osuuskauppa Arinan hiilineutraalisuustavoitteita. Oulun Energia Oy ja Osuuskauppa Arinan kiinteistöyhtiö ovat kehittäneet yhteistyössä Oulun Kaukovainiolla…
-
Uusi Suomen toiseksi suurin sähkönmyyntiyhtiö hakee valtakunnallista kasvua!
Lahti Energia Oy, Oulun Energia Oy, Oulun Seudun Sähkö, Oulun Sähkönmyynti Oy:n osakkaat, Pori Energia Oy ja Vantaan Energia Oy ovat solmineet esisopimuksen sähkönmyynti- ja asiakaspalveluliiketoimintojensa yhdistämisestä. Yhteisyritys koostuisi kahdesta yhtiöstä. Sähkönmyyntiyhtiöstä tulisi asiakasmäärältään Suomen toiseksi suurin yli 400 000 asiakkaallaan. Asiakaspalveluun ja laskutukseen keskittyvästä palveluyhtiöstä muodostuisi heti alkuvaiheessa yksi Suomen suurimmista energia- ja…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 3/2018: TEM katsaus arvioi, että uusiutuvan energian käyttö kasvaa uuteen ennätykseen tänä vuonna. Fortum avaa ensimmäisenä Suomessa kaukolämpöverkkonsa kaikille puhtaan energian tuottajille
Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Maaliskuu tarjosi mm. Savo-solarin vientiin vauhtia Kiinassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, Energiayhteisöjen pioneeri Lumituuli Oy täytti 20 vuotta, Oulun Energia toimittaa 1,1 MW aurinkosähkövoimalan, Loimaan Aurinkopuisto rikkoi miljoonan tuotetun aurinkosähkö kWh:n rajan. Tulevia tapahtumia Taistelu Suomen energiajärjestelmän tulevaisuudesta on ollut käynnissä pitkään. Maailma on uusiutuvan energian tuotannon…
-
Oulun energian aurinkovoimaloilla uusiutuvaa energiaa Technopoliksen kiinteistöihin
Technopolis on tehnyt mittavan sopimuksen aurinkosähköjärjestelmien toimituksesta kiinteistöihinsä. Voimaloiden yhteisteho on 1,1 megawattia ja järjestelmät toimittaa Oulun Energia pitkällä palvelusopimuksella. Aurinkosähköjärjestelmät rakennetaan seitsemään Technopoliksen kiinteistöön, jotka sijaitsevat Linnanmaan, Kontinkankaan ja Peltolan kampuksilla Oulussa. Aurinkovoimaloiden koko on optimoitu vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla jokaisen kiinteistön sähkönkulutusprofiilia. Oma tuotanto leikkaa kovimpia kulutuspiikkejä: vuositasolla verkosta ostettavan sähkön määrä…
-
Tänä vuonna uusiutuvan energian käyttö mitä luultavammin ohittaa pysyvästi fossiiliset polttoaineet
Työ- ja elinkeinoministeriön toimialapalveluiden katsaus arvioi, että uusiutuvan energian käyttö näyttäisi kasvavan uuteen ennätykseen tänä vuonna. Historiallinen taitekohta on käsillä tänä vuonna, jolloin uusiutuvan energian käyttöosuus mitä luultavammin ohittaa pysyvästi fossiilisten polttoaineiden vastaavan osuuden. Uusiutuvan energian käyttö näyttäisi kasvavan uuteen ennätykseen vuonna 2018. Eniten lisääntyy metsäteollisuuden sivutuotteilla tuotettu energia, joka edustaa yli 60 prosenttia…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 7/2017: Jorma Uotisen ohjeet energialoikan tekemiseen, suomalaisista 80 % suhtautuu aurinkopaneeleihin myönteisesti
Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Heinäkuu tarjosi mm. Jorma Uotisen ohjeet energialoikan tekemiseen, kyselyn tuloksien mukaan suomalaiset suhtautuvat myönteisesti aurinkoenergiaan ja suuria aurinkovoimaloita käynnistyi kesän aikana. Tulevia tapahtumia Maamme energia -ooppera toukokuussa 2018 – loistava mahdollisuuden tarjota omille sidosryhmille ainutlaatuinen kokemus. Maamme energia -ooppera käy energiakeskustelua musiikin ja huumorin avulla. Ole mukana kehittämässä uutta, innovatiivista ja…
-
Helsingin yliopisto rakentaa Suomen suurimpiin kuuluvan aurinkosähkövoimalan Viikkiin
Ensi kesänä valmistuva laitos on nimellisteholtaan 1,2 megawattia. Aurinkopaneelit sijoitetaan Viikin kampuksen rakennusten katoille ja hankkeen toteuttaa Oulun Energia Oy. Helsingin yliopiston Viikin kampukselle nousee Suomen mittakaavassa merkittävän kokoinen aurinkovoimala. Yliopiston voimalan nimellisteho on 1,2 megawattia, mikä on lähes 0,4 megawattia enemmän kuin Suomen tällä hetkellä suurimmassa käytössä olevassa aurinkovoimalassa Helsingin Kivikossa. Rakennustyöt aloitetaan…