-
Vuonna 2015 asennetut 60 000 lämpöpumppua lisäsivät lähes 1 TWh uusiutuvan energian käyttöä talojen lämmityksessä
Suomessa on jo 730 000 lämpöpumppua. Ne raastavat talojen ympäriltä energiaa yli 5 terawattituntia vuodessa. Lämpöpumppu on ylivoimaisesti suosituin lämmitysmuoto uusissa pientaloissa ja ne korvaavat vauhdilla vanhoissa taloissa öljy- ja sähkölämmitystä ja myös kaukolämpöä. Suomalaiset sijoittivat vuonna 2015 lämpöpumppuihin noin 350 miljoonaa euroa, omia rahojaan. Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n tilastojen mukaan lämpöpumppuja myytiin viime…
-
Lähienergialiitolle vuosi 2015 oli täyttä toimintaa
Lähienergialiiton vuoteen 2015 mahtui kannanottoja uusiutuvan energian käytön helpottamiseksi, lausuntoja lakiesityksistä, tilaisuuksia, keskustelua eri toimijoiden kanssa. Näiden saavutusten pohjalta on hyvä lisätä vauhtia ja tehdä vuodesta 2016 loistava vuosi uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden aloilla. Lähienergialiiton lausunnot tähtäävät lähienergian käyttöönoton helpottamiseen ja energiatehokkuuden kasvuun Tammikuun lopussa Lähienergialiitto antoi lausunnon TEM:lle heidän julkaisemastaan Pienimuotoisen energiatuotannon edistämistyöryhmän loppuraportista. Lausuntomme toimenpide-ehdotukset ovat:…
-
Kansanedustaja Hanna Kosonen vieraili Lähienergialiiton syyskokouksessa
Kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk.) vieraili Lähienergialiiton syyskokouksessa keskustelemassa ajatuksistaan suomalaisesta energiapolitiikasta. Hanna kertoi omia ajatuksiaan energiapolitiikasta ja mainitsi mm. eduskunnassa perustetun energiaremonttiryhmän, jossa hän toimii ryhmän varapuheenjohtana. Puheenjohtaja Lovio kiitti keskustelusta ja ehdotti, että Lähienergialiitto haluaisi järjestää keskustelutilaisuuden koko eduskunnan energiaremonttiryhmälle. ”Kiitos että kutsuitte käymään ja oli erittäin miellyttävä keskustelu. Sain teiltä paljon hyviä ajatuksia”, Hanna vastasi. Kirjoittaja: Tapio Tuomi Suomen Lähienergialiitto…
-
Osallistaminen luo uutta bisnestä
Joukkorahoittaminen ei ole ainoastaan vaihtoehtoinen keino hankkia pääomaa projektiin. Se on ennen kaikkea oiva tapa osallistaa ihmisiä: yhteisöllistää ja innostaa. Onko osallistaminen vain mukavaa ja hyvämielistä vai onko sillä myös taloudellinen arvo? Reykjavikin joukkorahoitusseminaariin valmistautuessani kahlasin läpi kahta Britanniassa tehtyä tutkimusta ihmisten osallistamisesta tuulivoimaprojekteihin. Ensimmäisessä tutkimuksessa Walker ja Devine-Wright (2008) pyrkivät selventämään yhteisöllisten energiaprojektien…
-
Unelma palvelusta, joka on tehty käyttäjien ehdoilla
Unelma käyttäjälähtöisistä, yhden luukun kautta saatavista palveluista on vielä kaukana ja siitä tuore esimerkki on Kiuruveden maaseutuasiamies Mari Tabellin kokoama yli 25-metrinen taideteos maatalousyrittäjän virallisista tukihakemuksista ja muista lomakkeista. Hyvällä tahdollakaan ei voi sanoa, että siinä on ajateltu käyttäjää, vaan virkakoneisto on rakentanut lupaviidakkoa ainoastaan omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan. Mutta unelma on saavutettavissa ja sen toteuttamiseen…
-
Hallinnon palvelut on saatava yhdestä luukusta puhtaan energian edistämiseksi
Kaikki yhteiskunnan toimijat voittavat aikaa ja rahaa, jos hallinnon byrokratian voisi hoitaa yhden luukun sähköisen asiointipalvelun kautta. Käyttäjälähtöisyys on taloudellisen kannattavuuden ohella tärkein keino, jolla voidaan vauhdittaa puhtaan energian käyttöönottoa. Uudet, hajautetut energiaratkaisut haastavat vanhentuneet toimintatavat Tähän mennessä Suomen energiapolitiikka on ollut pitkälti energiaintensiivisen teollisuuden tarpeista johdettua ja huomio on ollut keskitetyissä ratkaisuissa. Lähienergian…
-
Näillä keinoilla korvataan taloissa 433 miljoonaa euroa tuontiöljyä kotimaisella energialla
Suomessa 200 000 taloa lämpenee edelleen tuontiöljyllä, jota kuluu lämmitykseen noin 500 miljoonaa litraa vuodessa, tarkoittaen noin 443 miljoonan euron menoa[i]. Öljylämmityksen vaihtaminen lämpöpumppuihin, bioenergiaan ja aurinkolämpöön edistäisi työpaikkojen syntyä, suomalaista yritystoimintaa sekä kotimaisen puhtaan energian käyttöä. Taloudellisesti heikosta tilanteesta johtuen energiaremontit etenevät nyt rakennussektorilla hitaasti. Lähienergialiitto suosittelee hallitukselle seuraavia keinoja talojen energiaremonttien vauhdittamiseksi: ARA:n energia-avustuksen…
-
Tuulivoimaa Helsinkiin?
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto käynnisti kyselyn, jolla kartoitetaan helsinkiläisten suhtautumista tuulivoimaan. Kaupunkilaisten vastauksilla on merkittävä vaikutus vuoden 2015 aikana Kaupunkisuunnitteluvirastossa laadittaviin tuulivoiman sijoittamisperiaatteisiin. Vaikuta ja vastaa kyselyyn 31.8.2015 mennessä.
-
Making of the Lähienergiatori
Ihmisissä on sisäänrakennettu halu tietää, miten menestystarina syntyy. Tässä on yksi tarina, joka paljastaa Lähienergiatorin järjestämisen taustoja ja sen tekijöiden ajatuksia. Toivottavasti se auttaa sinua unelmiesi tavoittelussa ja niiden toteuttamisessa. Alkuvuodesta 2015 Lähienergialiitto päätti, että Lähienergiatorin järjestelyt voi aloittaa. Talven ja kevään aikana tapahtuman järjestäjät kokivat ylä- ja alamäkiä, myötä- ja vastoinkäymisiä, mutta sinnikkyys…
-
Ensimmäinen Lähienergiatori oli menestys
Lähienergialiiton 22.5. Narinkkatorilla järjestämä Lähienergiatori keräsi lähes 4 000 kävijää nauttimaan lähienergiaratkaisuista, mielenkiintoisista paneelikeskusteluista, auringonpaisteesta ja Jukka Pojan & DJ Stormyn musiikista. Tapahtuman sisällöstä vastasi lähes 50 lähienergia-alan toimijaa. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri avasi tapahtuman. Avauspuheessaan Sauri painotti energiatehokkuuden tärkeyttä ja kertoi Helsingin kaupungin toimenpiteistä, joilla Helsinki tavoittelee ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Sauri kiitti Lähienergialiitto tapahtuman järjestämisestä, koska…
-
Lähienergialiitto järjesti Lähienergiatori-tapahtuman 22.5. Helsingin Narinkkatorilla
Lähienergiatori-tapahtuma: Uusiutuvan energian alalla tehdään nyt ennätyksiä Uusiutuva energia on nousemassa Suomen tärkeimmäksi energian lähteeksi uusien innovaatioiden ja investointien ansiosta. Konkreettisia esimerkkejä viimeaikaisista ennätyksistä on kaikissa uusiutuvan energian muodoissa. Lämpöpumput ja aurinkoenergia ovat yhä yleisemmin osa rakennusten energiajärjestelmiä. Lämpöpumppuinvestoinnit ovat pysyneet yli 400 miljoonan euron tasolla. Suomen suurimman aurinkovoimalan kokoennätys kolminkertaistuu, kun Helen rakentaa…
-
Lehdistötiedote: Lähienergialiitto järjestää Lähienergiatori-tapahtuman 22.5. Helsingin Narinkkatorilla
Tuuleeko? Paistaako? Tarvitsenko lämpöpumpun? Miten saan pienennettyä lämpölaskuani? Helsingin vilkkaasta Narinkkatorista tulee perjantaina 22.5. uusiutuvan energian näyttämö jossa kaikki kysymykset ovat sallittuja. Lähes 50 yrityksen, oppilaitoksen ja yhdistyksen voimin tapahtuman tarkoituksena on lisätä lähienergian tunnettavuutta ja tarjota tietoa uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden ratkaisuista. Maksuton tapahtuma on tarkoitettu kotitalouksille, taloyhtiöille, rakennuttajille, kunnille ja ammattilaisille. …
-
Lähienergialiitto tuo uusiutuvat energiat ihmisen lähelle
Lähienergia on paikallisesti, lähellä kuluttajia tuotettua uusiutuvaa energiaa, jonka muotoja ovat aurinkoenergia, bioenergia, maa-, ilma- ja vesilämpö, tuulivoima, vesivoima ja älykkäät energiaratkaisut. Lähienergialiitto kokoaa näiden energiaratkaisujen edistäjät yhteistyöhön näkyvyyden ja vaikuttavuuden parantamiseksi. ”Tavoitteenamme on tehdä uusiutuvan energian hyödyntämisestä suomalaisille mahdollisimman vaivatonta”, puolitoista vuotta sitten perustetun Lähienergialiiton tuotantoryhmän toinen puheenjohtaja, Karoliina Auvinen täydentää ingressiä ja…
-
Elämä 100% uusiutuvaa energiaa käyttäen: unta vai todellisuutta?
Juuri nyt käydään keskustelua Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmästä ja sen rakenteesta. Yksimielisyys tuntuu löytyvän tavoitteesta hiilineutraali Suomi 2050 mennessä, mutta keinoissa on suuri ero. Toiset väittävät nykyisen, fossiilisiin polttoaineisiin ja ydinvoimaan perustuvan järjestelmän toimivan mainiosti, toiset taas vaativat energiaremonttia, joka perustuu täysin uusiutuvan energian varaan. Kumpikin osapuoli julkaisee omaa väitettään tukevia tutkimustuloksia ja torpedoi vastapuolen…
-
Uutiskirjeet
Haluatko kuukausittaisen uutiskirjeen suoraan sähköpostiisi? Liity postituslistalle. Vuoden 2025 uutiskirjeet 1/2025: Sisältää mm. Leppäkoski Group Oy ja sveitsiläinen MW Storage: 20 MW sähkövarasto Nokialle, KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille, Meriaura Group Oyj ja Summa Defence Oy yhdistyvät uudeksi puolustusalan konserniksi, lämpöpumppujen myynnissä pudotusta 14 % : kasvu-uralle palaamisen merkit jo nähtävissä. 2/2025:…
-
Milloin Suomi ohittaa Kreikan ja Romanian uusiutuvan energian sijoituskohteena?
Suomi sijoittui Ernst & Youngin kansainvälisessä ”Renewable Energy Country Attractiveness Indices” indeksivertailussa häntäpäähän sijalle 36/40. Energiaremontti tarvitaan, jotta Suomen uskottavuus uusiutuvan energian toimijana ja sijoituskohteena saadaan kansainväliselle tasolle. Juhlapuheissa kuullaan paljon biotalouden ja cleantechin mahdollisuuksista Suomen taloustilanteen kohentajana ja uusien työpaikkojen synnyttäjänä. Samaan aikaan alan yritykset harmittelevat, miten Suomessa kotimarkkinoiden ja pääoman puute tekevät liiketoiminnan…
-
Tervetuloa näytteilleasettajaksi Lähienergiatorille!
Lähienergiatori Paikka: Kampin Narinkkatori Ajankohta: Perjantai 22.5.2015 klo 10-19 Tapahtuman tarkoitus Tapahtuman tarkoituksena on lisätä lähienergian tunnettuutta sekä tarjota kävijöille uutta tietoa ja elämyksiä keskellä vilkkainta Helsinkiä. Torilla opastetaan niin tavallisia kuluttajia, remontoijia, rakennuttajia, taloyhtiöitä kuin yrityksiäkin erilaisiin lähienergiaratkaisuihin. Näkyvä tapahtuma keskellä pääkaupunkia viestii myös päättäjille ammattilaisten ja kävijöiden tahtotilaa. Näytteilleasettajien esittelypisteissä kävijät voivat…
-
Lähienergialiiton hallituksen vieraana kansanedustaja Mauri Pekkarinen
Lähienergialiiton uusi hallitus sai vauhdikkaan lähdön vuodelle 2015, kun kokouksessa vieraili kansanedustaja, talousvaliokunnan pj Mauri Pekkarinen. Kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) osallistui Lähienergialiiton hallituksen kokoukseen 4.2. Hän alusti keskustelua kertomalla omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan Suomen energiajärjestelmästä ja erityisesti mikä on uusiutuvien energiamuotojen rooli energian- ja sähköntuotannossa. Reilun tunnin keskustelun aikana käsiteltiin mm. että tavoite kivihiilestä…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 2/2015
Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Nyt on tarjolla mahdollisuus tilata kuukausittainen uutiskirje Lähienergialiiton toiminnasta. Toivottavasti sisältö tyydyttää ja tilaat uutiskirjeen. Kaikki Lähienergialiiton uutiskirjeet löytyvät tämän linkin avulla. Tulevia tapahtumia Maaliskuussa 16. – 19.3. järjestetään Vaasassa Energy Week -tapahtuma. 16.3. järjestetään paneelikeskustelussa, jossa mukana DI Karoliina Auvinen Lähienergialiitosta. Hän tuo esiin…
-
Italian lomalta napattu idea aurinkopaneeleista toi mukanaan byrokratiaviidakon
Matkasin talvisena maanantaiaamuna Helsingistä Vaasaan junalla. Maatila maatilan jälkeen vilahti ikkunasta ja peltoa riitti silmänkantamattomiin. En nähnyt koko junamatkani aikana ensimmäistäkään tuulimyllyä tai aurinkopaneelia. Tuuliatlaksen mukaan matkareittini varrella olisi oivat olosuhteet tuulivoimatuotannolle ja aurinkoakin pitäisi riittää. Saattaa tietenkin olla, että torkahdin kriittisellä hetkellä. Joka tapauksessa näky oli hyvin erilainen kuin kymmenillä vastaavilla junamatkoillani Keski-Euroopassa.…