Uusiutuva, energinen Suomi 100 vuotta

Lähienergialiitto on mukana Suomi 100 -juhlavuodessa.

 

Uusiutuva, energinen Suomi 100 vuotta -kampanja haastaa suomalaiset energian käyttäjät yrityksistä perheisiin ja taloyhtiöistä julkisiin toimijoihin lisäämään uusiutuvan energian käyttöä ja ottamaan käyttöön energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja.

Tavoitteena on, että Suomen 100-vuotispäivään mennessä uusiutuva energia ohittaa fossiilisen energian Suomen tärkeimpänä energialähteenä.

Lähienergialiitto ja sen jäsenet järjestävät tapahtumia, osallistuvat tilaisuuksiin, tuottavat materiaalia ja esittelevät esimerkkejä tarjolla olevista uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden ratkaisuista.

 

Kirjoittaja:

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Lisätietoja hankkeesta Suomi 100 -sivustolla

 

 

Tutustu myös tähän

Maarianhamina Ahvenanmaa Flexens

Energiajärjestelmiä maailmalle – Ahvenanmaa pilottina

Flexens Oy:n tavoitteena on tulla maailman johtavaksi kehittyneiden uusiutuvien ja joustavien energiajärjestelmien projektikehitysyhtiöksi. Vuosi sitten perustettu yhtiö voitti Business Finlandin kasvumoottorikilpailutuksessa seitsemän miljoonan euron pääomalainan liiketoimintansa rakentamiseen.   CLIC Innovation on avoin innovaatioklusteri, jonka missio on auttaa läpimurtoteknologioiden kehittämisessä biotalouden, kierrätyksen ja energiajärjestelmien alueilla. Yhtiön omistajina on yli 40 Suomessa toimivaa suuryritystä ja suomalaista tutkimusorganisaatiota. […]