Lähienergialiiton uutiskirje 4/2019: Parkkisähkö jaetulle toiselle sijalle kansainvälisessä Start Up Energy Transition -kilpailussa. Jäähdytys muokkaa Suomen lämmitysmarkkinaa

Liikenne

Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Huhtikuu tarjosi mm. Energiayhtiö Gasum haluaa vuonna 2019 omalta osaltaan edistää liikennesektorin päästöjen alentamista tarjoamalla puhtaampia ajokilometrejä uusiutuvalla biokaasulla kiinteään kuukausihintaa. OptiWatti lanseeraa älykkään lämmityksen ohjauksen vesikiertoisiin kiinteistöihin. Ruokatalo Valio ja energiayhtiö Gasum lähtevät ratkomaan ilmastohaastetta yhdessä: lehmän lannasta voidaan tuottaa biokaasua, joka korvaa liikenteen fossiilisia polttoaineita.

Tulevia tapahtumia

Lähienergialiitto jatkaa suosittuja aamiaistilaisuuksia syksyllä 2019. Teemoina tulevat olemaan mm. 27.8.2019 Näin Ahvenanmaasta tulee omavarainen ja täysin uusiutuvalle energialla toimiva yhteiskunta, 17.9.2018 Suomen sähkösiirtojärjestelmä: kanta- ja jakeluverkko.

Energiavirasto järjestää 13.6.2019 infotilaisuuden syyskuussa 2019 lataus- ja tankkausverkoston laajenemista edistävän infrastruktuurituen kilpailutuksesta.

Poimintoja Lähienergialiiton viimeaikaisesta toiminnasta

Suomalaisten on vähennettävä liikenteen päästöjen määrää – kiinteähintainen biokaasu tarjoaa edullisen ratkaisun. Suomessa on asetettu tavoitteeksi vähentää liikennesektorilla päästöjä 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Energiayhtiö Gasum haluaa vuonna 2019 omalta osaltaan edistää liikennesektorin päästöjen alentamista tarjoamalla puhtaampia ajokilometrejä uusiutuvalla biokaasulla kiinteään kuukausihintaa.

Liikenne koskettaa meitä kaikkia ja siihen ehdotetut muutokset koetaan hyvin henkilökohtaisesti ja voimakkaasti. Koska liikenne tuottaa noin viidenneksen Suomen päästöistä, niin liikenteen päästövähennykset vaativat laajoja ja rankkoja toimenpiteitä – joiden toteutuksen hyväksyttävyyden hankkiminen on elintärkeää. Lähienergialiiton kevätkokouksessa keskusteltiin LVM:n johtaman työryhmän ehdottamasta toimenpideohjelmasta hiilettömään liikenteeseen 2045 mennessä. Laaja-alainen käsittely varmistettiin hyvillä alustajilla – liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, tutkimusjohtaja Johanna Särkijärvi ja teologian tohtori Panu Pihkala – ja monipuolisella osallistujajoukolla

OptiWatti lanseeraa älykkään lämmityksen ohjauksen vesikiertoisiin kiinteistöihin. Älykkääseen energianhallintaan keskittyvä kotimainen OptiWatti Oy tuo markkinoille automaatiojärjestelmän vesikiertoisen lämmityksen ohjaukseen. Älykkäällä ohjauksella lämmitys saadaan päivitettyä energiatehokkaaksi ilman suuria remontteja.

Toimisto- ja palvelurakennuksia ei enää tänä päivänäkään voi rakentaa ilman miellyttävää jäähdytystä. Ja jos sellaista ei ole, sen joutuu ennemmin tai myöhemmin hankkimaan. Jäähdytys muokkaa Suomen lämmitysmarkkinaa: Lämpöpumput jäähdytysominaisuuksineen mahdollistavat fossiilisista polttoaineista, ja polttamisesta yleensäkin, siirtymisen energiatehokkaisiin, sähköpohjaisiin lämmitysjärjestelmiin.

Valio ja Gasum haluavat muuttaa tiloilla muhivan lannan energiaksi. Liikenne tuottaa viidenneksen Suomen kasvihuonepäästöistä, ja maidon osuus päästöistä on neljän prosentin luokkaa. Ilmastonmuutoksen hidastamiseen tarvitaan uusia keinoja. Ruokatalo Valio ja energiayhtiö Gasum lähtevät ratkomaan ilmastohaastetta yhdessä: lehmän lannasta voidaan tuottaa biokaasua, joka korvaa liikenteen fossiilisia polttoaineita. Gasum ja Pirkanmaan Jätehuolto yhteistyöhön uuden biokaasulaitoksen tuotannon jakelusta liikenteen polttoaineeksi. Gasum ja Pirkanmaan Jätehuolto ovat allekirjoittaneet sopimuksen Nokian Koukkujärvelle rakennettavan uuden biokaasulaitoksen tuottaman biokaasun myymisestä Gasumille. Kauppa vahvistaa biokaasun käyttöä liikenteessä ja on hyvä esimerkki alueellisesta kiertotaloudesta.

Parkkisähkö jaetulle toiselle sijalle kansainvälisessä Start Up Energy Transition -kilpailussa. 450 energia-alan yrityksen joukosta finaalin valittu Parkkisähkö sijoittui kilpailussa jaetulle toiselle sijalle.

SALO -aurinkopaneelien ja Areva Solar Maamekaniikan edustustukset PlayGreen Finland:lle PlayGreen Finland laajentaa aurinkoenergialaitteiden valikoimaansa. Yrityksen kautta saataville tulevat Areva Solar Oy:n toimittamat kotimaiset korkealaatuiset SALO -aurinkopaneelit sekä aurinkopaneelien maakenttäasennuksiin kehitetty Areva Solar Maamekaniikka.

Lähienergialiiton suositut aamiaistilaisuudet jatkuivat 16.4.2019 EU:n puhtaan energian paketin sisällöstä käydyllä keskustelulla. Vilkkaan keskustelun aiheina olivat erityisesti erityyppiset energiayhteisöt, hajautettu tuotanto ja pientuottajat, itsenäiset aggregaattorit ja sähkön varastointi.

Tarjouskilpailu liikenteen infrastruktuurituesta 2019. Energiaviraston järjestää syyskuussa 2019 sähkö- ja kaasuajoneuvojen lataus- ja tankkausverkoston laajenemista edistävän tukikilpailutuksen. Tarjousten jättöaika on 1.9.2019 – 30.9.2019.

Vierasblogi-sarja sai kuukauden aikana uutta sisältöä. Maaria Laukkanen kirjoitti Kyproksen energiahaasteista saadut kokemukset. Uutena kirjoittajana aloitti Motivan Milja Aarni kirjoittamalla Mistä löytyy ammattitaitoinen asentaja?. Jos olet kiinnostunut julkaisemaan kirjoituksia lahienergia.org -sivustolla, ota yhteys minuun.

Uutiskirjeen tavoite

Lähienergialiiton tavoite on edistää suomalaista uusiutuvan energian käyttöä ja siihen liittyvää teknologiaa ja liiketoimintaa. Yksi tärkeä osa liiton toiminnasta on myöskin Lähienergialiiton ja sen jäsenten toiminnasta tiedottaminen. Nykymaailmassa viestintäkanavia on monia ja me pyrimme palvelemaan jäsenistöämme ja sidosryhmiämme mahdollisimman monessa kanavassa. Siksi tämä kerran kuukaudessa sähköpostilla lähetettävä uutiskirje. Kaikki Lähienergialiiton uutiskirjeet löytyvät tämän linkin avulla.

Tilaa kuukausittainen uutiskirje Lähienergialiiton toiminnasta.

Muita Lähienergialiiton uutisia ja vilkasta blogausta pääset seuraamaan tämän linkin avulla. Kaikki Lähienergialiiton viralliset lausunnot ja kannanotot taas löytyvät tämän linkin avulla.

 

Kirjoittaja

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

Ajankohtaista

Öljylämmistyksestä pois

Valtioneuvostolta periaatepäätös fossiilisesta lämmitysöljystä luopumisesta 2030 loppuun mennessä

Pääministeri Orpon hallitusohjelma kannustaa korvaamaan öljykattiloita kestävillä lämmitysmuodoilla. Suomen tavoitteena on saavuttaa vuositason nettopäästöjä koskevat tavoitteet vuoteen 2030 mennessä. Fossiilisesta lämmitysöljystä luopuminen auttaa merkittävästi taakanjakosektorille vuodelle 2030 asetettujen EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamista kansallisesti. Valtioneuvosto teki 11.4.2024 periaatepäätöksen fossiilisesta lämmitysöljystä luopumisesta. Periaatepäätöksen taustalla on Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelma (RRP), joka on Suomen kansallinen suunnitelma EU:n elpymis- ja […]