Vuoden 2016 aikana Lähienergialiitto tarjosi monipuolista ja ajantasaista tietoa lähienergiasta. Lähienergialiiton jäsenyrityksille vuosi toi menestystä. Energiamurros uudistaa energiajärjestelmää ja puhdas energia nähtiin uusien liiketoimintamahdollisuuksien luojana. Lainsäädännön muutosehdotuksien lausunnoissa painoimme vaivattomuutta, yhteisöllisyyttä ja kuluttajien roolia, koska aktiiviset kuluttajat ovat tulevaisuuden energiajärjestelmän tärkeä osa.

Lähienergialiiton jäsenyrityksille vuosi toi menestystä

Uusiutuvan energian juhlapuheissa lupaavat usein lisää työpaikkoja. Suomessa uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden pk-yritykset työllistävät yhä kasvavan joukon ihmisiä ympäri maatamme.

Lämpöpumppujen myyntitilastot vuodelta 2015: vuoden aikana myytiin 60 000 lämpöpumppua ja yhteensä niitä on jo 730 000 kappaletta.

Savo-Solarin vienti veti: keräinkenttä Søllestedin aurinkolämpöprojektiin, keräinkenttä Jyderupin kaukolämpölaitokselle ja ensimmäinen kokonaistoimitus Ruotsiin, joka on Ystad Arena -hallin katolle rakennettava aurinkokeräinkenttä. Lisäksi Savo-Solarin aurinkokeräimet tekivät Tanskan ennätyksen tuottamalla 4,97 kWh/m2. Ennätys tehtiin Jelling Varmeværkin aurinkokeräinkentällä.

Vuoden ilmastoteko 2016 voittajaksi nousi Nivos Oy:n hukkalämmön talteenotto datakeskuksesta. Lähienergialiiton jäsenistä voittaja löytyi myös 2014, jolloin voittajaksi julistettiin Oulun Sähkönmyynti Oy:n Farmivirta. Oulun energia tarjoaa ensimmäisenä Suomessa aurinkosähköä kuluttajien ostettavaksi. Aurinkovirta on Suomen ensimmäinen pelkkää aurinkoenergiaa tarjoava sähkösopimus.

Solnet Green Energy ja Solarigo Systems toimittavat K-ryhmälle aurinkosähköjärjestelmiä, jotka tekevät K-ryhmästä Suomen suurimman aurinkosähkön tuottajan. Kesään 2017 mennessä K-ruokakauppojen yhteydessä toimii jo 15 aurinkovoimalaa. Uusien investointien myötä K-ryhmästä tulee Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja ja käyttäjä.

Sähkölämmityksen älykkään ohjauksen palveluita tarjoava OptiWatti vietti vauhdikasta vuotta, se valittiin globaalin cleantech -kilpailun Suomen ehdokaslistalle ja  voitti Kasvu open -kilpailun.

Virta ja suomalainen Chago tekivät merkittävän sopimuksen ranskalaisen energiasyndikaatin EneRSIEILin kanssa sähköautojen latauspalveluratkaisun toimittamisesta.

GreenEnergy Finland (GEF) toimittaa suuren aurinkosähkövoimalaitoksen Egyptiin. GreenEnergy Finland ja Egyptian Technical Projects Company tekivät sopimuksen 1,051 megawatin aurinkosähkövoimalaitoksen toimituksesta. Avaimet käteen -toimituksen hinta on noin miljoona euroa. Lisäksi GEF voitti tarjouskilpailun, joka koskee Suomen suurinta valtakunnallista aurinkovoimaloiden yhteishankintaa. Tilaus kattaa tällä hetkellä 82 aurinkovoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 1,2 MWp. GEF on valittu kansalliseksi voittajaksi edustamaan Suomea European Business Awards -kilpailussa (EBA). Valinnassa korostettiin GEF:in innovatiivisuutta, menestystä ja yritysetiikkaa.

Habitare-messuilla Helsingin messukeskuksessa pääsi tutustumaan Tulikiven uusiin vuolukivitakkoihin ja design-kiukaisiin.

Energia 2016 -tapahtuman yhteydessä järjestetyn energia-alan startup-kilpailun voitti uusiutuvan energian joukkorahoitusyritys Joukon voima.

Puhdas energia nähdään uusien liiketoimintamahdollisuuksien luojana

Vuoden aikana julkaistiin monta kirjoitusta ilmastonmuutoksen hillitsemisen tarjoamista liiketoimintamahdollisuuksista.  Ilmasto-, energia- ja innovaatiopolitiikan tutkija Hanna-Liisa Kangas kirjoitti uusista liiketoimintamahdollisuuksista, joita energiamarkkinoiden murros synnyttää. Smart Energy Transition -hankkeen Kimmo Ollikka kirjoitti Pariisin ilmastosopimuksen tarjoamista mahdollisuuksista Suomen taloudelle ja Jukka Kajan kertoi joukkorahoitusmarkkinoiden kasvusta.

Tanskan kauko- ja aluelämpöverkkoihin rakennetaan vauhdilla uusiutuvan energian hybridilämpölaitoksia.  Karoliina Auvinen kertoi miten investoinnit uusiutuvaan energiaan etenevät Tanskassa. Hybridivoimaloiden energialähteinä käytetään yleensä puuhaketta tai pellettejä, aurinkolämpöä, maalämpöä, lämpövarastoja sekä olemassa olevia kaasu- ja biokaasulaitoksia.

Jukka-Pekka Bergman Lappeenrannan teknisestä yliopistosta kirjoitti tutkimuksesta, jonka mukaan  kestävät arvot eivät näy cleantech-yritysten päätöksenteossa.

Lähienergialiitto toimi yhdessä muiden kanssa

Kestävän kehityksen toimikunta aloitti kauden 2016 – 2019 ja tällä kaudella Lähienergialiitto on mukana kestävän kehityksen toimikunnassa. Lähienergialiitto on mukana Työ- ja elinkeinoministeriö asettamassa työryhmässä, joka selvittää älyverkkojen mahdollisuuksia sähkömarkkinoille. Työryhmän tehtävänä on luoda yhtenäinen näkemys tulevaisuuden älyverkoista ja selvittää ja esittää konkreettisia toimia, joilla älyverkot voivat palvella asiakkaiden mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti sähkömarkkinoille ja edistää yleisesti toimitusvarmuuden ylläpitoa.

Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston BCDC Energia ja Smart Energy Transition -hankkeiden kanssa yhteistyö näkyi runsaana blogikirjoitusten julkaisutoimintana.

Kesäkuussa Lähienergialiiton jäseneksi liittyi Tuusulan Rykmentipuisto -projekti, joka järjestää 50. asuntomessut vuonna 2020. Tuusulan kunnan ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen tavoitteena on kehittää vuoden 2020 Rykmentinpuiston asuntomessualueesta nollaenergia-alue.

Vuoden aikana järjestettiin monipuolisia tapahtumia

Smart solar growth -seminaari järjestettiin 18.2.2016 Helsingissä. Tapahtumassa julkistettiin helmikuun lopussa päättyneen Finsolar-hankkeen politiikkasuositukset aurinkoenergiamarkkinoiden kasvattamiseksi.

Maaliskuun puolessa välissä järjestettiin Vaasassa EnergyWeek, jonka energisyys viehätti ja innosti Jouko Lampilaa.

Huhtikuun alussa järjestettiin tilaisuus, jonka aiheena oli ”Miten hallita säätövoimatarve polttamalla tuotetun energian osuuden pienentyessä koko Pohjoismaisessa järjestelmässä nopeasti?”. OptiWatti esitteli ratkaisuaan, jolla vähennetään sähkölämmityksen käyttämää sähköä.

Lähienergialiitto ja kansanedustajat Harri JaskariJari MyllykoskiJohanna Karimäki järjestivät Aurinkoenergia nyt -tapahtuman Eduskunnan kansalaisinfossa. Paneelikeskustelun tärkeimmät aiheet olivat yhteisölliset ratkaisut ja kuluttajakeskeisyys.

Lähienergialiitto oli mukana SuomiAreenalla Porissa 11-13. heinäkuuta. Kolmen päivän ajan keskustelimme SuomiAreenan kävijöiden kanssa uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen liittyvistä kysymyksistä.  Tämän lisäksi kävijät pääsivät mittelemään voimiaan kahvinkeittimen kanssa, lataamaan akkujaan, testaamaan tietojaan tuulivoimasta ja kokeilemaan onneaan.

Lähienergialiitto ja Suomen tuulivoimayhdistys järjestivät keskustelutilaisuuden uusiutuvan energian myyteistä SuomiAreenan yhteydessä heinäkuussa 2016. Keskustelut julkaistiin videoina. Myytinmurtajina toimivat kansanedustaja Touko Aalto (vihr), kansanedustaja Jari Myllykoski (vas), Anni Mikkonen (Suomen tuulivoimayhdistys), Jussi Hirvonen (Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPU) ja Tapio Tuomi (Lähienergialiitto). Keskustelun moderoi ja puhetta johti Marja Kaitaniemi (Nordisk Vindkraft).

Lähienergialiiton järjesti työpajan ja koulutustilaisuuden Fingridin keskustelupaperista Sähkömarkkinat korjauksen tarpeessa – mitä voimme tehdä? Työpajassa alukset esittivät professori Jarmo Partanen LUT:sta, Risto Lindroos Fingridistä, Pia Oesch Energiateollisuus ry:stä, kansanedustaja Harri Jaskari ja toimitusjohtaja Juha Marjeta OptiWatista.

Maaria Laukkanen oli paikalla, kun kolmatta kertaa FINVACin järjestämässä rakennusten energiaseminaarissa Helsingin Finlandia-talossa annettiin energiatehokkaan rakentamisen ammattilaisille jälleen paljon uutta ajateltavaa. Tällä kertaa teemana olivat erityisesti kotimaan ja muiden pohjoismaiden eteneminen kohti lähes nollaenergiarakentamista.

Energia 2016 -messujen yhteydessä järjestetyssä Tampereen oopperajuhlissa muodostui harmoninen kokonaisuus energiamurroksesta, Tampereen seudun liikenteestä ja Maamme energia -oopperan kantaesityksestä. Ooppera päättyi onnellisesti: taiteen ja järjen välille syttyi poliittinen rakkaus. Antti Pitkänen teki kirjoitussarjan Tampereen oopperajuhlistaEnergiaoopperaa, mitä se on?. Vastaukseksi selvisi pian kyllä, energiaooppera on Tampereella ajankohtainen, miksi käyttää taidetta ja miksi juuri ooppera? Juuri ennen Tampereen oopperajuhlia Tampereen kaupungin valtuuston keskustelu raitiotiestä jäi kesken, joten keskustelun jatkolle oli tarjota luonteva paikka ja lopuksi energiaooppera kajahti komeasti

Lähienergialiitto järjesti yhdessä muiden toimijoiden kanssa SLUSH oheistapahtuman EU:n H2020 SME rahoitusinstrumentista.

Lähienergialiitto järjesti työpajan, jossa käsiteltiin sähkön siirtohinnoittelua. Työpajassa kuulimme kaksi loistokasta alustusta (videot löytyvät jutusta) Karoliina Auviselta ja Samuli Honkapurolta. Alustusten pohjalta käytiin vilkas keskustelu siitä, miten sähkön siirtohinnoittelun muutos vaikuttaa kuluttajan ja pientuottajan asemaan.

Energiamurros uudistaa energiajärjestelmää

Vuonna 2016 runsaasti käytetty energia-alan sana oli energiamurros. Aiheesta kirjoittamisen aloitti Matti Perkkiö ennustaessaan, että vuodesta 2016 suuren energiamurroksen alkua.

Professori Jero Ahola puolestaan muistutti, että nykyinen energiamurroksen nopeus vaatii ketteryyttä, ettei päätöksiä tehdä alkujaan vanhentuneen tiedon pohjalta.

BCDC Energia hankkeen Anna-Maija Juuso kirjoitti energiamurroksesta, teknologiasta ja tietoturvasta: Miksi sähkölampun pitää olla tietoturvallinen?, Rauli Svento kysyi mikset käyttäisi naapurisi sähköä? ja Florian Kühnlenz vastaa 5 myths about renewable energyBCDC Energia -hanke julkaisi energiasääennusteen kertovan palvelun. Palvelun avulla voidaan tarkemmin ennustaa aurinko- ja tuulivoiman tuottama energian määrä. Energiasääennusteesta Herman Böök kirjoitti, miten aurinkoenergian tuotantoennustetta kehitetään.

Johanna Kirkinen muistutti, että energiajärjestelmä pitää olla myös resurssitehokas. Resurssien käytön näkökulma energiajärjestelmän uudistamisessa on hyvin tärkeä.

Lausunnoissa painotimme vaivattomuutta, yhteisöllisyyttä ja kuluttajien roolia

Vuoden 2016 aikana oli käynnissä monia lainsäädännön kehittämishankkeita, joihin Lähienergialiitto osallistui lausunnoillaan.

Lähienergialiitto antoi lausunnon valtioneuvoston asetukseen uusiutuvan energian ja uuden energiateknologian investointituesta. Uusiutuvan energian edistäminen on kannatettavaa, mutta tälläkin kertaa asukkaat jätettiin tuen saajien ulkopuolelle. Työ- ja elinkeinoministeriön asettaman uusiutuvan energian tukijärjestelmän kehittämistyöryhmän loppuraporttiin Lähienergialiiton lausunnon sisältö oli: kannattamme tarjouskilpailuun perustuvaa tuotantotukijärjestelmää teollisen mittakaavan osaltaTuotantotuen kilpailutus olisi kustannustehokas tapa tukea uusiutuvan, päästöttömän energian rakentamista Suomeen.

Lähienergialiitto antoi lausunnon maankäyttö- ja rakennuslain muutosesitykseen. Lähienergialiiton mielestä Suomen on kannustettava pientuottajien yhteistä ja alueellista energiantuotantoa.

Lähienergialiitto antoi lausunnon lakimuutoksesta, joka toteutuessaan helpottaa aurinkopaneelien ja -keräimien lupakäsittelyä kunnissa. Ehdotettu lakimuutos yhtenäistää lupakäsittelyn kunnissa niin, että valtaosa aurinkopaneelien ja -keräimien asennuksesta voidaan tehdä ilman lupaa. Kriteerinä on ”ettei asennus aiheuta merkittävää vaikutusta ympäristöön tai kaupunkikuvaan”.

Marraskuussa päättyi lausuntokierros lähes nollaenergiarakentamisen asetuksista. Lähienergialiiton lausunto kiteytyy kahteen pääkohtaan: “Lähes nollaenergiarakennus” -termin käyttö on harhaanjohtavaa ja uusiutuvan energian tuotantoon ei kannusteta.

Lähienergialiiton kannanotto Fingridin keskustelupaperin ehdotuksiin: Sähköjärjestelmän tarvitsema jousto synnytetään kuluttajia kannustavalla ja hyödyttävällä hinnoittelulla.

Lähienergialiitto otti kantaa energia- ja ilmastostrategiaanEnergia- ja ilmastostrategia on oikeansuuntainen, mutta tarpeettoman pessimistinen energiatehokkuuden ja uusiutuvan energiamuotojen kehityksen suhteen. Samalla julkistettiin Lähienergia – rakennamme puhtaan energian Suomea -raportti, jonka tarkoituksena on muodostaa kokonaiskuvaa lähienergian kehityksestä, nykytilanteesta ja tulevista mahdollisuuksista. Toivomme sen herättävän keskustelua ja kommentit ovat tervetulleita. Niitä voi lähettää osoitteeseen info@lahienergia.org.

Aktiiviset kuluttajat ovat tulevaisuuden energiajärjestelmän tärkeä osa

Lähienergialiiton toiminnan keskiössä on tehdä puhtaan energian käyttö mahdollisimman vaivattomaksi. Vuoden aikana julkaistiin monta aihetta käsittelevää kirjoistusta. Karoliina Auvinen kirjoitti valtiovallan energiatehottomuudesta, joka jättää hyödyntämättä suuren voimavaran: asukkaat,

Smart Energy Transition -hankkeen Jouni Juntunen kirjoitti energian kuluttajien muuttuvista toimintatavoista ja aktiivisuuden kasvusta, Mikko Jalas miten omakotitalon omistajan vaihtuminen vauhdittaa energiaremontteja ja BCDC Energia -hankkeen Pedro Nardelli (englanniksi) pohtii kysymyksiä, joiden vastauksien avulla saadaan hajautettu sähköntuotanto vastaamaan kysyntää.

Maija-Leena Huotari halusi parantaa energialukutaitoa vertailemalla aikoja jolloin vaari lampun osti nykysähkömarkkinoiden murrokseenTapio Tuomi kirjoitti ”Lähienergialiitossa toivomme tasa-arvoisuutta energiantuotannon mahdollisuuksiin ja oikeaa tietoa päätösten taustalle niin politiikassa kuin energia-asioita pohtivissa kotitalouksissakin” ja jatkoi pientuottajan kokemuksista kertovia kirjoituksiaan Pientuottajan paluu: toinen vuosi sähkön pientuottajana.

Energiatehokkuuden parantamiseen on monia keinoja

Energiatehokkuus ja sähkön kulutuksen joustaminen perinteisen tuotannon joustamisen sijaan oli monen kirjoituksen aiheena.

Matti Perkkiö ennusti energianhintojen nousua, joten siihen kannatti varautua hankkimalla lämpöpumppu. Lämpöpumppujen teknisiä ominaisuuksia testataan ja verrataan, mutta syntyvät kustannussäästöt jäävät usein vaille huomiota. Matti Perkkiö kertoo viidestä kohteesta, joissa lämpöpumpuilla saavutetaan yli 100 000 euron säästö.

Åsa Hedman kirjoitti kaavoituksen käyttämisestä energiatehokkuuden parantamiskeinona ja uusiutuvan energian käytön tukemisessa ja Miimu Airaksinen korjasi yleisen harhaluulon: energiatehokkuus ei aiheuta homeongelmiaTimo Huomo: automaatio ohjaa energian säästössä kotitalouksissa informaatiota paremmin ja Suzan Bayhan kertoo miten tietoverkkojen energiatehokkuutta voidaan kehittää (in english)

Smart Energy Transition -hankkeen professori Samuli Honkapuro kirjoitti kolmen kirjoituksen sarjan: Kysyntäjouston avulla tuuli- ja aurinkovoimaa voidaan lisätä voimakkaastiKysyntäjousto hyödyttää kaikkia sähkön käyttäjiä ja laskee sähkön hintaa ja Suomi on globaalisti kysyntäjoustoteknologian johtava maa.

Tuulivoima on merkittävä uusiutuvan energian lähde

Tuulivoimakeskusteluun toimme lisää asiapitoisia kirjoituksia. Suomen tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen kysyi onko kaikkien pakko tykätä tuulivoimasta ja 1000 MW tuulivoimatehoa on hyvä alku, joka tarvitsee jatkoaAnna Tiihonen kertoi, kuinka tuulivoimaloiden äänen vaikutuksia ja suhtautumista on tutkittu laajasti Suomessa.

Suomen tuulivoimayhdistyksen Anna Tiihonen peräänkuuluttaa faktojen käyttöön, kun tuulivoimasta keskustellaan. Monipuolisen tiedon tarjoaminen aiheesta on tärkeää, eikä pitää rajoittua pelkästään paikallislehdessä nähtyyn kirjoitukseen tai useamman suun kautta kulkeneeseen tarinaan. Tuomas Vanhanen kysyi Mikä on tuulivoiman vaihtoehto?

Youtube-opetusvideo -hanke käynnistyi

Lähienergialiiton käynnisti hankkeen Youtube opetusvideoiden tekemiseksi ja sen tavoitteena on laittaa lähienergiaan liitettävät myytit kuriin.  Hankkeessa tuotetaan monikäyttöinen, yhteensä noin kymmenen videon opetusvideoperhe YouTubeen.

Ensimmäisenä julkaistiin videot, joiden aiheina ovat aurinkolämpö ja -sähkö. Seuraavaksi julkaistaan  älykkääseen lämmönohjaukseen liittyvä opetusvideo sekä geoenergiaan liittyvä opetusvideo.

Vuodelle 2017 opetusvideoihin etsitään lämpöpumppu- tuulivoima- ja bioenergia-alan yrityksiä.

Tarjosimme monipuolisesti ajantasaista tietoa lähienergiasta

Smart Energy Transition -hanke on koonnut tietopankin suomalaisista uuden energiajärjestelmän mukaisista kokeiluista. Lähienergialiiton sivujen sisältöä on rikastettu esimerkeillä lähienergiaratkaisuista. Ensimmäiset julkaistiin nyt ja jatkossa julkaistaan runsaasti uusia esimerkkejä.

Nyt voit päivittää tietosi sähkön pientuotannon osalta, mm. näihin kysymyksiin löytyy vastaus Miten kannattavuutta voi arvioida? Pitääkö pientuottajan maksaa veroa verkkoon myytävästä sähköstä myynnistä? Uusimman tiedon levittämiseksi tarvitaan helppokäyttöiset verkkosivut, josta löytyy kaikki olennainen tieto energiatehokkaasta rakentamisesta. Maaria Laukkanen kirjoittaa rakennusalan ”wikipediasta”, Eksergia.fi -sivustosta.

Vuoden lopussa Valot päälle! -kirjan julkaissut Tuomas Vanhanen toimi vuoden mittaan ahkerana kirjoittajana. Hän mm. analysoi kärkihankkeita,  jotka hakivat TEM investointitukea ja julkaisi pienen oppaan, jonka avulla energiakeskustelun seuraaminen ja osallistuminen on helpompaakuinka biotaloudessa suunnitelmat ja teot eivät kohtaa ja arvioi, ettei Suomen puu ei riitä kaikille suunnitelluille biotaloushankkeille.

Kaisa Kosonen kohotti maljan ministeri Rehnille ja Jouko Lampila raportoi miten Pohjois-Karjalan kunnat vähentävät kasvihuonekaasujen päästöjä ja Tanskassa tuotetaan kaukolämpöä useasta energialähteestä, joista yksi on suomalainen.

EKOenergian Riku Eskelisen haastattelusta selviää, että EKOenergia on yksi ympäristömerkeistä sähkösopimuksille. Tavoitteena on laajentaa sen kansainvälistä käyttöä ja kehittää ympäristömerkintää kaukolämmölle, biokaasulle ja nestemäisille biopolttoaineille.

Euroopan komissio esitti marraskuun lopusssa toimenpidepaketin, jolla EU:n kilpailukyky säilytetään puhtaaseen energiaan siirtymisen muuttaessa maailman energiamarkkinoita. Ehdotuksilla on kolme päätavoitetta: energiatehokkuus etusijalle, EU maailmanlaajuiseen johtoasemaan uusiutuvan energian alalla ja kohtuulliset sopimusehdot kuluttajille.

Lähienergialiiton hallinto

Lähienergialiiton kevätkokous pidettiin 24.5.2016, jossa vieraili Fortumin teknologiajohtaja Heli Antila.

Lähienergialiiton sääntömääräinen syyskokous pidettiin 17.11.2016, jossa valittiin Lähienergialiiton hallitus vuodelle 2017. Puheenjohtajana jatkaa professori Raimo Lovio Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulusta.

Entä seuraava ja edellinen vuosi?

Vuonna 2017 Lähienergialiiton toiminta keskittyi edistämään kuluttajien osallistumista energiamurrokseen

Lähienergialiitolle myös vuosi 2015 oli täyttä toimintaa.

 

Kirjoittaja:

Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org

 

 

Ajankohtaista

oppiminen lukeminen

Energiaverotusohje päivitetty

Energiaverotusohje on päivitetty 19.6.2023 ja se tulee voimaan 1.7.2023 alkaen. Pääosa muutoksista on biokaasun verotuksesta kertovassa luvussa, lisäksi pientä tarkennusta on nestemäisten polttoaineiden verotusmenettelyissä ja lämpöpumppujen sähköverossa. Ohjeessa käsitellään nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain  ja sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain soveltamiseen liittyviä kysymyksiä. Ohjeeseen on tehty tarkennuksia ja korjauksia koskien lämpöpumppujen sähköverotusta (luku […]