Älykkäiden energiaratkaisujen edistäminen luo uutta liiketoimintaa ja työllistää

Suomalaisen energiakeskustelun painopiste on jälleen kerran nyrjähtänyt keskusteluksi uuteen energiatuotantoon investoimisesta. Suurelle yleisölle saattaa tästä syntyä vaikutelma, että energiankulutus olisi Suomessa kasvamassa ja että energiatuotannon kasvattaminen olisi hyvä keino lisätä uutta liiketoimintaa ja työllisyyttä.

Tosiasiassa energiankulutus ei ole kasvanut Suomessa yli 10 vuoteen. Juuri ilmestyneiden Tilastokeskuksen uusimpien tilastojen mukaan energian kokonaiskulutus laski alkuvuonna Suomessa 7 %. Koko vuoden tasolla päädyttäneen noin 3–5 %:n pudotukseen. Tällöin Suomen kokonaisenergiankulutus vuonna 2014 tulee olemaan hieman alle vuoden 2001 kulutustason!

Myöskään sähkön kulutus ei ole kasvanut Suomessa yli 10 vuoteen. Energiateollisuuden sähkötilastojen mukaan Suomen lämpötilakorjattu sähkön kokonaiskulutus oli vuonna 2013 hieman alhaisempi kuin vuonna 2003 ja tammi-elokuussa tänä vuonna laskua edelliseen vuoteen on tullut 1,7 %.

Energiankulutuksen lasku ei johdu pelkästään taantumasta, vaan talouden rakennemuutoksista ja energiatehokkuuden parannuksista energian tuotannossa ja kulutuksessa. Niiden seurauksena kansantaloutemme energia- ja sähköintensiteetti on ollut jo pitkään laskussa. Uusi Suomeen syntyvä taloudellinen toimeliaisuus on vähemmän energiaa kuluttavaa kuin aikaisempi teollisuus tai joskus se voi olla jopa energiaa tuottavaa. Esimerkiksi Metsä Groupin Äänekoskelle suunnittelema uusi biotehdas on tällainen hanke.

Suomen cleantech-teollisuuden kärkituote on ollut jo pitkään energiatehokkuus. Vacon Oy:n myyminen tanskalaiselle Danfossille tarjoaa ajankohtaisen esimerkin siitä kuinka korkeaksi suomalainen osaaminen tällä alueella arvostetaan. Tämä vaasalainen energiatehokkaita taajuusmuuttajia valmistava yritys myytiin yhdellä miljardilla eurolla! Onneksi energiatehokkaita älykkäitä ratkaisuja kehittäviä yrityksiä on edelleen paljon myös suomalaisessa omistuksessa.

Energiatehokkuuden parantamiselle Suomen teollisuudessa, liikenteessä ja rakentamisessa on edelleen suuret mahdollisuudet. Vuodesta 2006 lähtien Suomen kokonaisenergiankulutus on jo laskenut keskimäärin yli prosentin vuodessa. Noin 1 %:n keskimääräinen vuosivähennystavoite ei ole mahdoton tästä eteenpäinkään. Kunnianhimoisella politiikalla tällainen tavoite on hyvinkin saavutettavissa ja se synnyttäisi paljon uutta liiketoimintaa ja vientituotteita oli sitten kysymys rakennusten, liikenteen tai teollisuuden sovelluksista.

Lähienergialiittoon kuuluva Suomen lämpöpumppuala jo pitkään edistänyt energiatehokkuutta ja nyt laajennamme toimintaamme myös muun viisaan energiakäytön edistämiseen. Uudet jäsenemme There Corporation ja OptiWatti ovat yrityksiä, joiden esimerkkiä kannattaa seurata.  Aloitetaan tästä todellinen kampanja energiatehokkuuden, uuden liiketoiminnan ja työllisyyden parantamiseksi!

 

Raimo Lovio
Suomen Lähienergialiiton hallituksen puheenjohtaja

Ajankohtaista

kaasuasema kaasuauto tankkaus

Lappeenrannan toinen kaasutankkausasema on avattu – Gasum vahvistaa Kaakkois-Suomen asemaverkostoa

Gasum on avannut uuden kaasutankkausaseman Lappeenrantaan osoitteeseen Hirsimäenkatu 4. Kyseessä on Gasumin toinen tankkausasema Lappeenrannassa ja Kaakkois-Suomen kolmas yhtiön tankkausasema. Asema täydentää kasvaa asemaverkostoa alueella palvellen sekä raskasta liikennettä että henkilöautoja ja tukee näin runkoliikenteen siirtymistä kaasuun Kaakkois-Suomessa.   Gasum vahvistaa Kaakkois-Suomen asemaverkostoaan avaamalla toisen kaasutankkausaseman Lappeenrantaan. Vilkkaan kuutostien varteen 12. maaliskuuta avautunut asema palvelee […]