-
Turku Energian suurin aurinkovoimala ruokkii Meyer Turun risteilylaivojen rakentamista
Turku Energia toimittaa yhteistyössä Finnwind Oy:n kanssa Meyer Turku Oy:lle 1584 aurinkopaneelin voimalan. Voimala tuottaa vuodessa yhteensä noin 483 megawattituntia (MWh) sähköä. Määrä vastaa lähes 200 kerrostaloasunnon vuotuista sähköntarvetta ja vähentää yli 100 tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa. Aurinkovoimala tukee sekä Meyer Turku Oy:n että Turku Energian ympäristötavoitteita. Kyseessä on Turku Energian toistaiseksi suurin aurinkovoimalahanke. Voimalan…
-
Gasumin kaasutankkausasemat leviävät yhä pohjoisemmaksi Suomessa. Kotitalouksien sekajätteestä biojäte hyötykäyttöön
Gasum avaa toukokuun loppupuolella kaksi uutta tankkausasemaa Ouluun. Uudet asemat täydentävät olemassa olevaa tankkausasemaverkostoa ja ovat myös Gasumin pohjoisimmat tankkausasemat. Lisäksi toukokuussa Lahden Kujalaan avattava uusi kaasutankkausasema tulee palvelemaan erityisesti raskasta liikennettä tarjoamalla polttoaineeksi raskaille ajoneuvoille soveltuvaa nesteytettyä maakaasua sekä nesteytettyä biokaasua. Aseman keskeinen sijainti palvelee erinomaisesti runkoliikennettä ja mahdollistaa raskaan kaluston jouhevan liikennöinnin eri…
-
Elenia perustaa toimipisteen Mikkeliin paikallisten energiayhtiöiden tueksi
Osa Suur-Savon Sähkö -konsernin sekä Etelä-Savon Energia -konsernin sähkönsiirto- ja kaukolämpötoimintojen palveluista siirtyy kesäkuussa toimialan suurimman palvelutuotantoyhtiön, Elenia Palveluiden tehtäviksi. Lumme Energia on tähän saakka tuottanut nämä palvelut. Järjestelyn yhteydessä Elenia Palveluiden palvelukseen siirtyy 17 energia-ammattilaista Lumme Energiasta. Järjestely tehostaa taustaprosesseja sekä liiketoimintatiedon hallintaa. Muutos ei edellytä toimenpiteitä asiakkailta. Lumme Energia on yksi Suomen…
-
Savosolarin Condatin toimitus luovutettu, maailman ensimmäinen seurantasysteemi suurilla tasokeräimillä
3,3 MW:n aurinkolämpölaitos Condat-sur-Vézèren kaupungissa Ranskassa otettiin käyttöön tammikuussa 2019 ja on luovutettu menestyksekkään testauskäytön jälkeen asiakkaalle NewHeat SAS:lle. Toimitettu aurinkolämpölaitos, joka on suurin teolliseen prosessilämpöön Euroopassa koskaan toimitettu aurinkolämpöjärjestelmä, tuottaa keskimäärin 4 000 MWh lämpöä vuosittain. Se kattaa paikallisessa paperitehtaassa 32% höyryntuotannon lämmitetyn veden tarpeesta. Aurinkolämpökentän tuotto on erittäin korkea, yli 1000 kWh/m2,…
-
Be part of something that will change the World
Flexens has identified the opportunity to develop and build a full society scale energy system based on renewables on Åland – an island with ideal wind and solar conditions, an ambitious climate- and energy strategy as well as a population dedicated to sustainability. Flexens aim to become a world leading project development company for…
-
Leanheat siirtyy Danfossin omistukseen
Danfoss on lisännyt omistuksensa suomalaisen kasvuyrityksen Leanheatin osakkeista 100 prosenttiin. Leanheat on erikoistunut kaukolämmitteisten rakennusten lämmityksen valvontaan, ohjaamiseen ja optimointiin tekoälyn sekä antureiden avulla. Danfoss ja Leanheat aloittivat yhteistyön vuonna 2016, jolloin Danfoss myös sijoitti Leanheatiin. Danfoss on vähitellen kasvattanut omistusosuuttaan, ja nyt allekirjoitetulla sopimuksella loputkin Leanheatin osakkeet siirtyvät Danfossin omistukseen. Danfossin syvällisen järjestelmä-…
-
Lämpöpumppumyynnissä hurjat, lähes 50 % kasvuluvut
Lämpöpumppujen myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 47 %. Eniten rynnivät ilmalämpöpumput lähes 70 %:n kasvulla, mutta myös maalämpöpumppujen, ilma-vesilämpöpumppujen ja poistoilmalämpöpumppujen myyntiluvut nousivat 10-15 %. Suomeen myytyjen lämpöpumppujen määrä lähentelee jo miljoonaa ja niillä tuotetaan jo 15 %, 10 TWh/a, Suomen rakennusten lämmityksestä. Tämän valtavan kuluttajien tekemän ilmastomuutoksen torjuntainvestoinnin suuruus on jo huikea 4 miljardia.…
-
OptiWatti lanseeraa älykkään lämmityksen ohjauksen vesikiertoisiin kiinteistöihin
Kiinteistöjen ylilämmittäminen on tavallinen, mutta tarpeeton energiasyöppö, jolla on iso vaikutus CO2-päästöihin. Älykkääseen energianhallintaan keskittyvä kotimainen OptiWatti Oy tuo markkinoille automaatiojärjestelmän vesikiertoisen lämmityksen ohjaukseen. Älykkäällä ohjauksella lämmitys saadaan päivitettyä energiatehokkaaksi ilman suuria remontteja. Sähkölämmitystä huonekohtaisesti käyttötarpeen mukaan optimoiva OptiWatti-ohjaus on ollut markkinoilla viiden vuoden ajan. Nyt palvelu laajennetaan kattamaan myös vesikiertoisen lämmityksen kohteet, ensi…
-
Parkkisähkö jaetulle toiselle sijalle kansainvälisessä Start Up Energy Transition -kilpailussa
Maaliskuun lopulla uutisoitiin Parkkisähkön finaalipaikasta Start Up Energy Transition -kilpailussa. 450 energia-alan yrityksen joukosta finaalin valittu Parkkisähkö sijoittui kilpailussa jaetulle toiselle sijalle. Kilpailun finaalin järjestettiin Berliinissä 9.4. Järjestäjinä toimivat World Energy Council ja Saksan energiavirasto DENA. Finaalissa esiteltiin 15 energia-alan ja ilmastonsuojelun innovaatiota ja bisnesmallia. Parkkisähkö oli kisassa ehdolla innovatiivisen liikkumisen kategoriassa, jossa voiton…
-
Gasum ja Pirkanmaan Jätehuolto yhteistyöhön uuden biokaasulaitoksen tuotannon jakelusta liikenteen polttoaineeksi
Gasum ja Pirkanmaan Jätehuolto ovat allekirjoittaneet sopimuksen Nokian Koukkujärvelle rakennettavan uuden biokaasulaitoksen tuottaman biokaasun myymisestä Gasumille. Kauppa vahvistaa biokaasun käyttöä liikenteessä ja on hyvä esimerkki alueellisesta kiertotaloudesta. Vuonna 2020 käyttöön otettava Pirkanmaan Jätehuollon uusi biokaasulaitos käsittelee 17 kunnan biojätteet ja Nokian jätevesilietteet. Laitoksella tuotetaan uusiutuvaa biokaasua ja luomulannoitteita. Biokaasulaitos tuottaa vuosittain noin 25 GWh…
-
Suomalaisten on vähennettävä liikenteen päästöjen määrää – kiinteähintainen biokaasu tarjoaa edullisen ratkaisun
Liikenne tuottaa tällä hetkellä viidenneksen kasvihuonepäästöistä Suomessa ja puhtaammat liikkumisen ratkaisut ovat edellytys ilmastohaasteisiin vastaamiselle. Suomessa on asetettu tavoitteeksi vähentää liikennesektorilla päästöjä 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Energiayhtiö Gasum haluaa vuonna 2019 omalta osaltaan edistää liikennesektorin päästöjen alentamista tarjoamalla puhtaampia ajokilometrejä uusiutuvalla biokaasulla kiinteään kuukausihintaa. Lokakuussa 2018 julkaistun, YK:n alaisen IPCC:n raportin mukaan on…
-
Tarjouskilpailu liikenteen infrastruktuurituesta 2019
Energiaviraston järjestää syyskuussa 2019 sähkö- ja kaasuajoneuvojen lataus- ja tankkausverkoston laajenemista edistävän tukikilpailutuksen. Tarjousten jättöaika on 1.9.2019 – 30.9.2019. Tarjouskilpailussa kilpaillaan neljässä ryhmässä: kaasutankkausasemat, paikallisen joukkoliikenteen latausjärjestelmät, ajoneuvojen suuritehoiset latausjärjestelmät ja ajoneuvojen peruslatausjärjestelmät. Tukea on tarjolla yhteensä 3 miljoonaa euroa tälle vuodelle. Tukea myönnetään osaan hankkeen investointikustannuksista. Saadut tarjoukset pisteytetään ja kullekin hankkeelle lasketaan…
-
Valio ja Gasum haluavat muuttaa tiloilla muhivan lannan energiaksi
Ruoan ja liikenteen hiilijalanjälki on kuuma puheenaihe, joka koskettaa jokaista suomalaista. Liikenne tuottaa viidenneksen Suomen kasvihuonepäästöistä, ja maidon osuus päästöistä on neljän prosentin luokkaa. Ilmastonmuutoksen hidastamiseen tarvitaan uusia keinoja. Ruokatalo Valio ja energiayhtiö Gasum lähtevät ratkomaan ilmastohaastetta yhdessä: lehmän lannasta voidaan tuottaa biokaasua, joka korvaa liikenteen fossiilisia polttoaineita. Tuore aiesopimus käynnistää selvitykset, joiden tavoitteena on…
-
Uusiutuvan energian tuotantoon 1,36 TWh vuosittainen lisäys – hyväksyttyjen tarjousten keskihinta 2,5 euroa/MWh
Energiavirasto on tehnyt päätökset uusiutuvan energian tuen teknologianeutraaliin tarjouskilpailuun jätetyistä tarjouksista. Kaikki virastoon saapuneet 26 tarjousta koskivat tuulivoiman tuotantoa. Myönteinen päätös annettiin seitsemälle ja kielteinen 19:lle hankkeelle. Hankkeet hyväksyttiin edullisuusjärjestyksessä. Kaikki hyväksytyt hankkeet täyttivät tarjouskilpailun osallistumisen ennakkoedellytykset. Myönteisen päätöksen saivat: Kestilän Kokkonevan Tuulivoima Oy:n Kestilän Kokkonevan Tuulivoima (Kestilä), CPC Finland Oy:n Lakiakangas 3 (Isojoki…
-
Kotimainen keksintö automatisoi takan ilmanoton ja estää tahattoman ylilämmittämisen
Tulikiven uusi älysovellus auttaa takkapuita palamaan puhtaammin. Puun pienpolton päästöistä on käyty vilkasta keskustelua. Takan puhtaaseen palamiseen voi vaikuttaa sillä, miten ilmaa päästetään tulipesään palamisen eri vaiheissa. Harva kuitenkaan jaksaa tai osaa vahtia ilmansäädintä riittävän tarkkaan. Tulikivi on kehittänyt ratkaisuksi Senso-takkaohjaimen, joka automatisoi takan ilmanohjauksen. Ilmansäädin liikkuu automaattisesti palovaiheiden mukaan ja varmistaa sopivan ilmamäärän.…
-
Savosolarin suurin aurinkolämpöjärjestelmä Grenaa Varmevaerkille otettu käyttöön kokonaan
Savosolarin tähän asti suurin aurinkolämpöjärjestelmä, joka toimitettiin Grenaa Varmevaerkille Tanskassa, otettiin täysin käyttöön maanantaina 11. maaliskuuta. Aurinkolämpökenttä, joka on kooltaan lähes 21 000 m2, tuottaa nyt puhdasta lämpöä Grenaan kaupungin kaukolämpöverkkoon. Osa aurinkokeräinkentästä on toiminut jo joitain viikkoja, ja käynnistysvaiheen aikana (edelliset 3 viikkoa) se on tuottanut riittävästi energiaa 22 normaalin omakotitalon lämmittämiseksi vuodeksi.…
-
Gasumin ja IKEA Suomen yhteistyö laajenee – uudet kaasutankkausasemat Raisioon, Kuopioon ja Tampereelle
Gasum ja IKEA Suomi tiivistävät vuoden 2019 aikana entisestään yhteistyötään: Gasum avaa tankkausaseman Raision IKEA-tavaratalon yhteyteen. Lisäksi tavoitteena on avata asemat Kuopion ja Tampereen yhteyteen myöhemmin kuluvan vuoden aikana. Jo IKEA-tavaratalojen yhteyteen avatut kaasutankkausasemat Espoon Lommilassa ja Vantaan Porttipuistossa ovat olleet erittäin suosittuja kuluttajien keskuudessa. Uudet asemat ovat tuoneet auki ollessaan liikenteeseen yli neljän miljoonan…
-
Järjestöt: Uusiutuva energia takaa Suomen kestävän kasvun
Suomi on matkalla pois fossiilitaloudesta, ja kaikilla uusiutuvan energian muodoilla on siinä oma roolinsa. Kotimaisella uusiutuvalla energialla tulisi olla merkittävä rooli sähkön- ja lämmön tuotannossa, liikenteessä ja työkoneissa. Uusiutuvan energian lisääminen vaikuttaa positiivisesti Suomen työllisyyteen, talouteen, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja energiaomavaraisuuteen. Pitkäjänteinen energia- ja ilmastopolitiikka tukee taloutta, työllisyyttä ja yrittäjyyttä painottavat uusiutuvan energian järjestöt Helsingissä 14.3.2019 järjestetyssä…
-
76 % suomalaisista pitää ilmastonmuutosta vakavana uhkana – vaikuttaa myös äänestyskäyttäytymiseen
Yli kaksi kolmasosaa suomalaisista on muuttanut kulutus- tai käyttäytymistottumuksiaan ilmastonmuutoksen vuoksi. Tulevissa eduskuntavaaleissa 40 prosenttia äänestäjistä sanoo valitsevansa ehdokkaan, joka toimii ilmastonmuutoksen torjumiseksi, tuore tutkimus kertoo [i]. 41 % suomalaisista on vähentänyt punaisen lihan syömistä, 32 % vähentänyt oman auton käyttöä, 25 % vähentänyt lentomatkustamista, 16 % jättänyt lapset hankkimatta ja 1 % hankkinut…
-
Oilon Group Oy on ostanut Lapualaisen Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy:n (SLP) osake-enemmistön
SLP on merkittävä maalämpöpumpputuotteiden valmistaja ja alan uranuurtaja jo vuodesta 1983 lähtien. Oilonin juuret teollisuuslämpöpumpuista ulottuvat vuoteen 1984 ja kiinteistömaalämpöpumpuissa vuoteen 2002. Yritysjärjestely tukee Oilonin lämpöpumppuliiketoiminnan voimakasta kasvua. Suomessa maalämpö on suosituin ja ekologisin uusien omakotitalojen ja pienkiinteistöjen lämmitysmuoto. Maalämmön suosio tulee kasvamaan merkittävästi tulevaisuudessa myös saneerauskohteissa, koska se on käyttökustannuksiltaan selvästi edullisin energiamuoto…