Maahan, ilmaan tai veteen varastoitunutta lämpöä kerätään lämpöpumpuilla, joiden avulla voidaan lämmittää tai jäähdyttää omakotitaloja, suuria rakennuksia ja jopa asuinalueita. Lämpöpumput perustuvat saamaan tekniikkaan kuin jääkaapit ja pakastimet.
Maalämmössä hyödynnetään kallioperään tai vesistöjen pohjiin varastoitunutta lämpöä. Yleensä kiinteistöjen seiniin asennetut ilmalämpöpumput siirtävät lämpöä ulkoilmasta sisätiloihin kylmäaineen välityksellä, jäähdytyksessä suunta vaihtuu päinvastaiseksi. Vesistölämmössä keruuputkistot lähtevät lämpökeskuksesta vesistöön.
Hyvä katsaus erityyppisistä lämpöpumpuista löytyy jutusta Lämpöpumpputrendit 2019 – kodit ja kiinteistöt.
Tilanne
Lämpöpumput ovat maailmalla yleistyvä energiateknologia ja tärkeä osa uusiutuvan energian palettia. Kokoon suhteutettuna Euroopan johtavia lämpöpumppumaita ovat Ruotsi ja Suomi. Vuoden 2015 lopussa Suomessa oli asennettuna noin 730 000 lämpöpumppua, joista maa-, poistoilma- tai ilma/vesi-lämpöpumppuja oli noin 150 000 ja ilmalämpöpumppuja 680 000 (Kuva 10). Uusista pientaloista jo yli puoleen asennetaan maalämpö. Lämpöpumput yleistyvät myös suurissa kohteissa kuten ostoskeskuksissa, varastoissa, kerrostaloissa ja myös osana hukkalämpöjen hyödyntämistä sekä kaukolämpöjärjestelmien ulkopuolella että sen osana. (SULPU 2016)
Lämpöpumput tuottavat uusiutuvaa nettoenergiaa jo yli 5 TWh. Ala työllistää 2 000 henkilöä. Lämpöpumppujen avulla Suomen vaihtotasetta saadaan parannettua n. 200 miljoonalla eurolla vuodessa ja CO2-päästöjä vähennettyä runsas miljoona tonnia. Vuosina 2011 – 15 lämpöpumppuihin investointiin keskimäärin vuosittain 350 miljoonaa euroa. Investointeja ei ole juurikaan tuettu sijoitetun pääoman tuoton ollessa yleensä noin 10 % vuodessa.
Kehitysnäkymät
Lämpöpumppualan kasvunäkymät ovat hyvät, koska ne sopivat monenlaisiin kohteisiin. Lämpöpumput korvaavat öljylämmitystä, tehostavat sähkölämmitystä ja tuovat uusiutuvaa energiaa niin suuriin kuin pieniinkin kohteisiin ja tarvittaessa myös kaukolämpöjärjestelmiin. Lämpöpumput rakentavat siltaa sähkö- ja lämpöjärjestelmän välille sekä yhdistävät lämmitystä ja kasvavassa määrin tarvittavaa viilennystä.
Lämpöpumpuista yleistyvät tällä hetkellä nopeimmin ilma-vesipumput, pientalojen poistoilmalämpöpumput sekä isot kohteet ostoskeskuksissa ja kerrostaloissa. Lämpöpumppujen avulla voidaan säästää merkittävästi energiaa ja rahaa esimerkiksi niissä yli 30 000 vanhassa kerrostalossa, joissa poistoilman lämpöä ei vielä oteta talteen. Lämpöpumppuja käytetään jatkossa yhä enemmän myös hukkalämmön hyödyntämisessä modernien lämmönvaihdinratkaisujen tukena.
Määrällinen arvio tulevasta
Nykykehityksen jatkuessa vuonna 2020 lämpöpumppujen lukumäärä Suomessa on noin 1 miljoona ja niiden avulla aikaansaatu nettosäästö noin 8 TWh. Vuoteen 2030 mennessä pumppujen lukumäärä nousee yli 1,5 miljoonaan ja nettosäästö voi kohota jo 15 TWh:iin (Gaia Consulting 2014).
Haasteet
Lämpöpumppujen yhteydessä puhutaan toisinaan talvikauden tehopiikeistä sekä kulutuksen ja kuormituksen ohjauksesta. Vanhat on/off-pumput nostavat käynnistyessään tehon tarvetta. Niidenkin osalta saadaan kuitenkin aina merkittävä osa lämmöstä talon ulkopuolelta eikä sähköverkosta. Lisäksi lämpöpumpputeknologia on menossa kohti invertterisäätöisiä täystehoisia pumppuja, ja mahdolliset muutokset esimerkiksi sähkö- ja siirtotariffeissa nopeuttavat tällaista teknistä kehitystä. Uusien laitteiden maksimitehon tarve kovimmilla pakkasilla jää jo 3-4 kW:iin.
Valtaosa Suomen lämpöpumpuista käytetään kohteissa, jotka eivät ole kaukolämpöverkon piirissä. Lämpöpumppujen edullisuuden vuoksi kaukolämpöala on kuitenkin kokenut lämpöpumput kilpailijoikseen, kun lämpöpumppuja on asennettu kaukolämpöverkon piirissä oleviin kiinteistöihin. Lähienergialiiton näkemyksen mukaan ratkaisevaa on taloudellinen kannattavuus asiakkaan kannalta ja saavutettavat päästövähennykset. Jos kiinteistökohtaisella maalämpöjärjestelmällä tai poistoilmalämpöpumpulla säästetään rahaa ja vähennetään päästöjä, tällaisia ratkaisuja tulee suosia. Kaukolämpöyhtiöt voivat myös kehittää uusia liiketoimintamalleja, joiden avulla ne voivat osallistua tähän kasvavaan markkinaan.
Lisäksi suomalaisten kaukolämpöyhtiöiden kannattaisi investoida vielä nykyistä enemmän suuriin lämpöpumppuihin osana omia kaukolämpöjärjestelmiään. Ruotsissa suurten lämpöpumppujen osuus kaukolämmön kokonaistuotannosta on yli 7 %, kun se Suomessa on alle 2 % (Energiateollisuus ry 2016).
Lämpöpumppuliiketoiminnan mahdollisuudet
Suomen Lämpöpumppuyhdistyksessä on noin 180 jäsentä, ja se kattaa noin 90 % lämpöpumppujen maahantuojista ja valmistajista sekä 25 % suunnittelijoista ja asentajista. Ala työllistää jo 2 000 henkilöä.
Ala on toistaiseksi ollut pääasiassa keskittynyt maahantuontiin ja Suomen markkinoihin, mutta jatkossa jotkin kotimaiset valmistajat ja porausyritykset tulevat lisäämään myös vientiä (esimerkiksi Oilon, Gebwell, Lämpöässä). Suomalaisilla on mahdollisuuksia myös järjestelmäosaamisen vientiin. Lisäksi järjestelmien rakentaminen voitaisiin sitoa osaksi suomalaista kansainvälistä rakennustoimintaa esimerkiksi Pietarin seudulla.
Tärkeimmät poliittiset kysymykset
Lämpöpumpputekniikan edelleen yleistymisen kannalta kolme keskeisintä asiaa ovat:
- Taloudellinen ohjaus: Öljylämmityksen alasajoa voidaan nopeuttaa kiristämällä asteittain lämmitykseen käytettävän kevyen polttoöljyn verotusta ja tukemalla pienin avustuksin korvausinvestointeja. Aikaisempien kokemusten mukaan näin saadaan aikaan budjettineutraalisti paljon uudistusinvestointeja ja päästövähennyksiä taakanjakosektoriin kuuluvassa erillislämmityksessä.
- Laatu, koulutus ja lupakäytännöt: Järjestelmäasennusten laatu taataan parhaiten siten, että asentajakoulutuksen määrä ja laatu on riittävän hyvällä tasolla ammatillisessa koulutuksessa. Niiden kehittäminen onkin tärkeämpää kuin muodollisten sertifikaattijärjestelmien luominen sinänsä. Lämpöpumppujenkaivojen lupakäytännöt tulisi olla yhtenäiset ja joustavat koko maassa riippuen luonnollisesti olosuhteista.
- Teknologian kehittäminen: Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen suurissa kohteissa ja myös kaukolämpöjärjestelmässä sekä erilaiset korkealaatuisiin lämmönvaihtimiin perustuvien ratkaisujen tutkiminen ja demonstraatiolaitosten rakentaminen (Tekes, TEM:n investointi- ja kärkihanketuet).
Lisätietoja
Lähienergia – rakennamme puhtaan energian Suomea
Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU tarjoaa perusteellista tietoa kaiken tyyppisisistä lämpöpumpuista.
Artikkeleita lämpöpumpuista
Oletko vaihtamassa öljylämmityksen fossiilittomaan vaihtoehtoon? Vielä vuosi aikaa toteuttaa remontti ELY-keskuksen avustuksella
ELY-keskus myöntää edelleen omakoti- ja paritalojen omistajille avustuksia öljylämmityksestä luopumiseen. Avustusta on myönnetty vuodesta 2020 lähtien yli 28 000 kotitaloudelle, ja tukea riittää vielä tuhansille. Viimeistenkin remonttien on oltava kokonaan valmiita elokuun 2025 loppuun mennessä, joten hankkeen suunnittelu ja avustuksen hakeminen kannattaa käynnistää jo nyt, jos haluaa varmistua avustuksen saamisesta.… Lue lisää…
Lähienergialiiton uutiskirje 6/2024: Aurinkosähkön tuotantokapasiteetti nousi 1 000 megawattiin
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Kesäkuu 2024 tarjosi mm. seuraavaa: kuluttajan ei tarvitse huolestua kylmä- ja lämpöpumppualan lakimuutoksista, Merus Powerille lähes 20 miljoonan euron sähkövarastotilaus Alpiqilta, EIR ja kahdeksan kumppanuuspankkia tarjoavat miljardin euron lainaohjelman suomalaisten pk-yritysten ja asunto-osakeyhtiöiden kestäviin investointeihin, merituulivoiman nykytilaa ja kehityskuvia selvitetty.… Lue lisää…
Kuluttajan ei tarvitse huolestua kylmä- ja lämpöpumppualan lakimuutoksista
Maaliskuun alussa kaikissa EU-maissa voimaan tullut uusi F-kaasuasetus tuo paljon muutoksia kylmäaineisiin ja -laitteisiin, mutta kuluttajien ja laitteiden käyttäjien ei tarvitse olla huolissaan. Uusia laitteita tulee olemaan saatavilla ja vanhoja laitteita saa käyttää ja huoltaa. Ilmastoa voimakkaasti lämmittävien fluorattujen kasvihuonekaasujen eli niin sanottujen F-kaasujen päästöjä vähennetään merkittävästi uudella F-kaasuasetuksella, joka… Lue lisää…
Turku Energian ja TSE:n tuottama kaukolämpö tuotettiin yhtenä viikonloppuna pääosin sähköisellä tuotannolla
Kaukolämmön tuotannossa otettiin Turun seudulla viikonloppuna historiallinen askel, kun lähes koko Turku Energian myymä kaukolämpö tuotettiin sähköisellä tuotannolla. Kaukolämpö tuotettiin viikonloppuna pääosin Kakolan lämpöpumpuilla, Naantalin voimalaitoksella sijaitsevalla sähkökattilalla, Naantalin kaukolämpöakulla ja Turun kaukolämpöakulla. Yhteensä kaukolämmön tuotanto oli 6 200 MWh viikonlopun aikana. Tulevaisuudessa ei-polttavaan teknologiaan perustuva kaukolämmön tuotanto tulee kasvamaan… Lue lisää…
Onko 600 € vuodessa vähän vai paljon?
Markus Andersen on toiminut aurinkosähköbusineksessa yli 20 vuotta, on Suomen Aurinkoenergiayhdistyksen puheenjohtaja ja Lähienergialiiton hallituksen jäsen. Löytyykö tuolla taustalla osaaminen selvittää kaukolämmöllä lämpiävän rivitalon järkevin energiaremontti. Lähienergialiiton Tapio Tuomi vei Markuksen lounaalle, jotta otsikon kysymykseen löytyisi vastaus. Kaikki alkoi, kun Markus oli juuri muuttanut sähkölämmitteisestä rivitalosta kaukolämmöllä lämpiävään. “Olin asunut… Lue lisää…
Lähienergialiiton uutiskirje 1/2024: Lämpöpumppumyynti normalisoitui huippuvuoden jälkeen edellisten vuosien tasolle
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Tammikuu 2024 tarjosi mm. seuraavaa: kotitalouksien sähkön hinta laski vuonna 2023 – uusien sähkösopimusten hinta putosi, vuonna 2023 juhlittiin Lähienergialiiton kymmenvuotista taivalta, kaksi uutta kirjoitusta aiheesta miten EU:n päästökauppa on toiminut, energian kokonaiskulutus pysyi vuonna 2023 vuoden 2022 kulutuksen tasolla,… Lue lisää…
Lämpöpumppumyynti normalisoitui huippuvuoden jälkeen edellisten vuosien tasolle
Vuonna 2023 myytiin vähän vajaat 120 000 lämpöpumppua. Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPUn tilastojen mukaan Lämpöpumppujen myynti laski 40 % huippuvuoden 2022 yli 50 % nousun jälkeen. Vuonna 2023 myynnin normalisoitumiseen vuoden 2021 tasolle vaikutti edellisen todellisen huippuvuoden lisäksi rakentamisen hiipuminen, korkojen nousu ja talouden ja kotitalouksien investointi-ilmapiirin synkistyminen. Ilmalämpöpumppuja myytiin 90… Lue lisää…
Energian kokonaiskulutus pysyi vuonna 2023 vuoden 2022 kulutuksen tasolla
Fossiilisten polttoaineiden käyttö jatkoi laskuaan, mutta myös uusiutuvan energian käyttö väheni, vaikka tuulisähköä tuotettiin noin neljännes enemmän kuin vuotta aiemmin. Ydinvoimalla tuotettu sähkö lisääntyi kolmanneksella ja sähkön nettotuonti väheni merkittävästi. Uusiutuvista eniten vähenivät puupolttoaineiden ja muiden uusiutuvien käyttö. Suomessa kulutettiin energiaa viime vuonna arviolta 360 terawattituntia, josta sähköä oli noin… Lue lisää…
Energiaverotusohje päivitetty
Energiaverotusohje on päivitetty 19.6.2023 ja se tulee voimaan 1.7.2023 alkaen. Pääosa muutoksista on biokaasun verotuksesta kertovassa luvussa, lisäksi pientä tarkennusta on nestemäisten polttoaineiden verotusmenettelyissä ja lämpöpumppujen sähköverossa. Ohjeessa käsitellään nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain ja sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain soveltamiseen liittyviä kysymyksiä. Ohjeeseen on tehty tarkennuksia ja… Lue lisää…
Lämpöpumppualan suurin asennus- ja huoltopalvelujen tarjoaja LämpöYkkönen tuo nyt kuluttajille ratkaisut myös aurinkosähköön ja energian varastointiin
LämpöYkkönen tuo aurinkosähköpaneeleihin ja energian varastointiin liittyvät palvelut myös kuluttajien saataville. Yli 90 000 kotitalouden energiaremontista kokemusta kartuttanut yhtiö ja Suomen johtava lämpöpumppuja ja niiden asennus- ja elinkaaripalveluja tarjoaja haluaa, että suomalaiset kotitaloudet saavat aurinkosähköstä mahdollisimman suuren hyödyn irti. Kuluttajien kasvava kiinnostus sähkölaskujen pienentämiseen on kasvattanut lämpöpumppujen lisäksi aurinkosähkö-ratkaisujen kysyntää.… Lue lisää…
Oulun Energia rakentaa Nokian tarpeisiin älykkään energiakeskuksen – tuottaa jäähdytyksen ja hyödyntää hukkalämmöt
Oulun Energia ja Nokia ovat solmineet sopimuksen energiakeskuksen rakentamisesta Nokian vuonna 2025 valmistuvien toimi- ja tuotantotilojen yhteyteen Oulun Linnanmaalle. Energiakeskus tuottaa Nokian toimintojen tarvitseman jäähdytyksen. Jäähdytyksen yhteydessä syntyvä hukkalämpö puolestaan hyödynnetään Oulun Energian kaukolämpöverkossa. Hanke on kokoluokaltaan merkittävä Oulun Energialle ja koko Oulun alueelle. Tilojen hukkalämmöstä kaukolämpöä tuottavia ja… Lue lisää…
Suomen ensimmäinen geotermistä lämpöä kaukolämpöverkkoon tuottava laitos käynnistyi Vantaalla
Vantaan Energian geoterminen lämpölaitos Vantaan Varistossa on valmis. Laitos on valmistumishetkellään Suomen ensimmäinen geoterminen lämpölaitos, jossa syntyvä puhdas ja täysin uusiutuva maalämpö ohjataan kaukolämpöverkkoon ja myydään sieltä maalämmöstä kiinnostuneille asiakkaille. Kyseessä on pilottilaitos, jossa tutkitaan maalämmöllä tuotetun lämmön mahdollisuuksia kaukolämmön tuotannossa. Laitoksen rakentamisesta on vastannut Quantitative Heat. Variston lämpökeskuksen… Lue lisää…
Yli 27 800 pientalon omistajaa on hakenut avustusta fossiilisesta öljy- tai maakaasulämmityksestä luopumiseksi
Jo yli 27 800 pientalon omistajaa on hakenut ELY-keskukselta avustusta fossiilisen öljy- tai maakaasulämmityksen vaihtamiseen kestävämpään energiaan perustuvaan lämmitykseen viimeisen 2,5 vuoden aikana. Kaikista öljylämmitteisistä kotitalouksista avustusta on hakenut nyt noin viidennes ja kaasulämmitteisistä noin neljännes. ”Venäjän hyökkäyssodan käynnistämän energiakriisin keskellä on monen suomalaisen tilannetta helpottanut se, että heillä on… Lue lisää…
Lähienergialiiton uutiskirje 1/2023: Sähkön pientuotannon netotus ja hyvityslaskenta tarjolla kaikkialla Suomessa
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Tammikuu 2023 tarjosi mm. seuraavaa: lämpöpumppuja myytiin vuonna 2022 lähes 200 000 kappaletta: kasvu 50 %, St1:n Otaniemen geotermisen pilottiprojektin syvät lämpökaivot tutkimuskäyttöön, Flexensin spin-off HydRe saa Energiavirastolta 800 000 euron investointituen vedyn tankkausaseman rakentamiseen Lietoon, Kiinnostaako sinua kaupallistaa uusiutuvan… Lue lisää…
Uusiutuvan energian käyttö kiihtyi, ero fossiiliseen energiaan jo 8 prosenttiyksikköä
Vuonna 2021 uusiutuvan energian käyttöosuus kasvoi kokonaisenergiankulutuksesta kahdeksan prosenttiyksikköä suuremmaksi kuin fossiilisen energian osuus. Puun energiakäytössä tehtiin ennätys vuonna 2021 ja tuulivoimarakentamisessa puolestaan vuonna 2022. Aurinkoenergian käyttö ja aurinkosähköinvestointien koko kasvavat lähivuosina merkittävästi. Tiedot käyvät ilmi Uusiutuvan energian toimialaraportista, joka julkistettiin 31.1.2023. Uusiutuvien energialähteiden käyttö kasvoi 13,4 prosenttia vuonna… Lue lisää…
Kiinnostaako sinua kaupallistaa uusiutuvan energian patentteja?
Lähienergialiiton jäsen Roland Gabriel-Robez (RGR Partners Finland Oy) on kiinnostunut tahoista, jotka ovat kiinnostuneita kaupallistamaan hänen patentteja. Kyseessä on kolme patenttia ja yksi mallisuoja, jotka kaikki ovat voimassa. Kaikki liittyvät uusiutuvan energian hyödyntämiseen lämmityksessä ja jäähdytyksessä. Lisätietoja löydät seuraavista dokumenteista: Patenttivaatimukset: Energiapaneeli, järjestelmä ja menetelmä paneelirakennetta käyttäen Hyödyllisyyskuvaus: lämmön hyödyntäminen… Lue lisää…
Lämpöpumppuja myytiin vuonna 2022 lähes 200 000 kappaletta: kasvu 50 %
Lämpöpumppumyynti on hurjassa vauhdissa. Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPUn tilastojen mukaan lämpöpumppujen myynti kasvoi vuonna 2022 yli 50 %. Vuonna 2022 myytiin 196 000 lämpöpumppua. Ilmalämpöpumppuja myytiin 160 000 pumppua kasvun ollessa lähes 60 %. Ilmavesilämpöpumppujen kasvuvauhti oli 60 % ja asennusmäärä 19 000 kappaletta. Maalämpöpumppuja myytiin 12 000 kappaletta parikymmenen prosentin… Lue lisää…
Pumput lämmittävät tehokkaasti
Lähienergialiiton kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi luotiin blogikirjoitusten sarja “10 vuotta lähienergiaa”. Tällä kertaa pitkäaikainen puheenjohtajamme, professori emeritus Raimo Lovio kirjoittaa lämpöpumppujen roolista vihreässä siirtymässä. Ne ovat olleet Suomessa poikkeuksellisen kiinnostava ja tärkeä menestystarina. Ensinnäkin alan yritystoiminta on ollut pienyritysvaltaista ja yliopistollisen teknisen tutkimuksen tuki tähän asti vähäistä. Toiseksi valtaosan investoinneista… Lue lisää…
Lähienergialiiton uutiskirje 9/2022: Lämpöpumppujen myyntiluvut hurjia – kolmen kvartaalin kasvu 80 %
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Lokakuu 2022 tarjosi mm. seuraavaa: Flexens ja HydRe aloittavat yhteistyön vedyn käytössä liikenteessä Suomessa, tuulivoimahankkeiden toteutumattomuudelle monia syitä – elinkeinot ja olemassa oleva infra selittävät eri alueiden tilannetta, Vantaan Energian suunnittelema aktiivihiililaitos avaisi uuden arvoketjun materiaalikierrätykseen ja tuottaisi hiilineutraalia lämpöä ja… Lue lisää…
Maakaasulämmityksen vaihtajia tuetaan uudella avustuksella – fossiilisesta lämmityksestä luopuville tarjolla useita eri tilanteisiin sopivia tukimuotoja
Kaasulämmitteisten pientalojen omistajille tarjotaan nyt samankaltaista avustusta, jota öljylämmityksen vaihtajat ovat voineet hakea ELY-keskuksesta kahden vuoden ajan. Avustuksen jatkuva haku on avattu 18.10.2022, ja sitä voi hakea 7.4.2022 jälkeen syntyneisiin kustannuksiin. Uutta avustusta voidaan myöntää pientaloille, jotka on liitetty maakaasua kuljettavaan siirtoverkostoon. Suomessa arvioidaan olevan noin 4 000 avustuskelpoista… Lue lisää…
Lämpöpumppujen myyntiluvut hurjia. Kolmen kvartaalin kasvu 80 %
Vuoden 2022 kolmen neljänneksen lämpöpumppumyynti on hurjassa vauhdissa. Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPUn tilastojen mukaan ilmalämpöpumppujen myynti kasvoi alkuvuonna yli 100 %. Ilmalämpöpumppuja on myyty jo nyt enemmän kuin viime vuonna, reilusti yli 100 000 pumppua. Ilmavesilämpöpumppujen kasvuvauhti on noin 30 % ja maalämpöpumppumyynnin yli 20 %. Pientalojen poistoilmalämpöpumppujen myyntimäärä oli ainoana… Lue lisää…
Lähienergialiiton uutiskirje 7/2022: Lämpöpumppumyynnissä hurja 80 % kasvu. Budjettiehdotus 2023 kompensoi sähkön hinnan nousua ja vahvistaa kestävän kasvun edellytyksiä
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Heinä- ja elokuu 2022 tarjosi mm. seuraavaa: EAB Private Equity ja Tesi sijoittavat 15 miljoonaa euroa Solnet Green Energyyn vauhdittaakseen energiaomavaraisen Euroopan rakentamista, Merus Power valloittaa maailmaa, Savosolar Oyj ja Meriaura Oy yhdistyvät osakevaihdolla, vuoden 2023 budjettiehdotuksessa monipuolisia tukia energiamurroksen kiihdyttämiseen.… Lue lisää…
Lämpöpumput ja sähkökattilat alempaan sähköveroluokkaan 1.7.2022
Kaukolämpöverkkoon lämpöä tuottavat lämpöpumput ja sähkökattilat sekä muut vähintään 0,5 MW lämpötehoiset lämpöpumput tai lämpöpumppujen muodostama toiminnallinen kokonaisuus ovat heinäkuun 2022 alusta lähtien oikeutettuja alempaan veroluokan II sähköveroon. Sähköveron alennus koskee myös geotermisten lämpölaitosten kiertovesipumppujen kuluttamaa sähköä. Energiaverotusta uudistetaan ympäristöohjaavammaksi. Muutos tuli voimaan 1.7.2022 valtioneuvoston asetuksella 468/2022. Verohallinto järjesti aiheesta… Lue lisää…
Lämpöpumppumyynnissä hurja 80 % kasvu
Vuoden 2022 ensimmäisen vuosipuoliskon lämpöpumppumyynti on hurjassa vauhdissa. Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPUn tilastojen mukaan ilmalämpöpumppujen myynti kasvoi alkuvuonna peräti 105 %. Maalämpöpumppumyynnin kasvuvauhti oli yli 20 % ja ilmavesilämpöpumppujenkin lähes 20 %. Pientalojen poistoilmalämpöpumppujen myyntimäärä oli ainoana sektorina reilun 15 % laskussa. Vuoden 2022 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana myytiin 75.000 lämpöpumppua.… Lue lisää…
Lähienergialiiton uutiskirje 1/2022: Uusiutuva energia ohitti fossiilisen energian käytön ja biokaasu liitettiin osaksi jakeluvelvoitetta
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Tammikuu 2022 tarjosi mm. seuraavaa: Uusiutuva energia ohitti fossiilisen energian käytön ja biokaasu liitettiin osaksi jakeluvelvoitetta, Tekoäly siirtää Vantaan energiaa kohti fossiilitonta energian tuotantoa, Vantaan Kuusikkomäkeen maailman suurin lämmön kausivarsto, Merus Power toimittaa Yhdysvaltoihin kaksi teollisuuskompensaattoria, Voimatel osti Datasilta Oy:n,… Lue lisää…
Lämpöpumppujen ja konesalien käyttämä sähkö sähköveron alempaan veroluokkaan
Verohallinto järjesti 9.12.2021 infotilaisuuden energiaverotuksen muutoksista. Tämän kirjoituksen pohjana on tilaisuudessa käytetyt esitykset. Tausta lakimuutoksille löytyy Marinin hallituksen hallitusohjelman kirjauksista ja kehysriihessä 2021 sovitut asiat. Lakimuutokset ovat: Laki sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta (1260/2021) muuttuu 1.1.2022 lukien ja muutoksista annettu hallituksen esitys 212/2021 vp (biokaasu, lämpöpumput ja konesalit). Verohallinnon 20.11.2024… Lue lisää…
Lähienergialiiton uutiskirje 10/2021: Vuonna 2020 uusiutuvat energialähteet ohittivat ensimmäistä kertaa fossiiliset polttoaineet EU:n tärkeimpänä energianlähteenä
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Lokakuu tarjosi mm. seuraavaa: Uusiutuvan energian lupaneuvonta ja yhteyspisteviranomainen aloittanut toimintansa, Älylämmitys yli 100 vuotta vanhalle talolle, Isku investoi vastuulliseen kalustetuotantoon, Savolar luovutti Ranskan Ponsissa asiakkaalle aurinkokaukolämpökeräinkentän, Maksimihyödyt irti älykkäällä ohjauksella, Kaksisuuntainen matalalämpöverkko Skanssiin, Autotalliin ilmalämpöpumppu, Valmet Automotive rakentaa biokaasuterminaalin… Lue lisää…
Lähienergialiiton uutiskirje 9/2021: SCA ja St1 ovat perustaneet biopolttoaineiden tuotantoon ja myyntiin keskittyvän yhteisyrityksen
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Syyskuu tarjosi mm. seuraavaa: Vantaan Energia, YIT ja AFRY suunnittelevat maailman suurimman lämmön kausivaraston rakentamista allianssimallilla. TSE:n Naantalin voimalaitoksen alueelle kaavaillaan rakennettavaksi vedyn tuotantolaitosta. CapMan Infra ja St1 ovat sopineet yhteistyöstä maalämpöinvestointien vauhdittamiseksi Suomessa. Tulevia tapahtumia Vuoden lähienergia 2021 -kilpailun… Lue lisää…
CapMan Infra ja St1 sopivat yhteistyöstä maalämpölaitosten rakentamiseksi
CapMan Infra ja St1 ovat sopineet yhteistyöstä maalämpöinvestointien vauhdittamiseksi Suomessa. Osana järjestelyä CapMan Nordic Infrastructure I -rahasto hankkii St1 Lähienergia Oy:n omistaman maalämpölaitosportfolion, ja rahoittaa uusien kestävällä tavalla energiaa tuottavien maalämpölaitosten investointeja maanlaajuisesti. CapMan Infra ja St1 lanseeraavat kumppanuuden, jossa CapMan Infra rahoittaa St1:n myymiä ja rakentamia uusia maalämpölaitoksia… Lue lisää…
Öljylämmityksen vaihtajille tarjottavaa avustusta hakenut vuodessa 15 500 pientalon omistajaa – avustukseen voidaan käyttää jatkossa myös EU:n elvytysrahaa
Valtioneuvosto antoi 26.8.2021 asetuksen öljylämmityksestä luopumisen avustuksista pientaloissa. Avustus täyttää jatkossa EU:n elpymisvälineen kriteerit, ja siihen voidaan hakea lisärahaa EU:lta vuoden 2022 talousarviolla. Asetuksen myötä jaettavaksi vapautuvat nyt myös vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa avustukseen osoitetut 9,4 miljoonaa euroa. Avustus on saavuttanut suuren suosion. Sitä on hakenut vuodessa jo 15 475… Lue lisää…
Jussi Hirvoselle lämpöpumpualan korkein kansainvälinen palkinto
IEA:n lämpöpumppukonferenssi Koreassa myönsi arvostetun Peter Ritter von Rittingerin lämpöpumppupalkinnon Suomen lämpöpumppuliitto SULPU ry:n toiminnanjohtaja Jussi Hirvoselle. Peter Ritter von Rittingerin kansainvälinen lämpöpumppupalkinto on lämpöpumpualan korkein kansainvälinen palkinto. Palkinto korostaa merkittävää panosta kansainvälisen toiminnan edistämisessä; yhteistyötä tutkimus, politiikan ja markkinoiden kehittämisessä sekä lämpöpumpputekniikoiden käytön lisäämisessä energiatehokkuuden parantamisessa. Se myönnetään… Lue lisää…
Yritykset investoivat lähivuosina aurinkosähköön ja lämpöpumppuihin
Suomalaisyritysten lähitulevaisuuden energiainvestoinnit kohdistuvat aurinkosähköön, lämpöpumppuihin sekä hiilineutraaliutta ja kysyntäjoustoa edistäviin ratkaisuihin, selviää Motivan ja Energiaviraston tuoreesta kyselystä. Eniten on kasvanut kiinnostus suurten hukkalämpöä hyödyntävien lämpöpumppujen käyttöön. Yritysten energiatulevaisuuden näkymät 2021 -kysely selvitti, miten vastuullisuuteen sitoutuneet suomalaisyritykset aikovat ratkoa toiminnassaan ilmastonmuutoksen hillintään liittyviä energiahaasteita sekä millaisiin energiatehokkaisiin ja vähäpäästöisiin… Lue lisää…
Lähienergialiiton uutiskirje 2/2021: Ostosähkön määrän voi puolittaa kahdeksassa vuodessa
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Helmikuu tarjosi mm. Parkkisähkö keräsi kolme miljoonaa euroa kasvun rahoittamiseen. Scanofficen jäsenyys pohjustettiin Lähienergialiiton avoimella ja näkyvällä toiminnalla. Pohjois-Pohjanmaa pysyy Suomen tuulivoimakeskittymänä – kiinteistöverotulot lähes 6 miljoonaa. Gasum vahvistaa pääkaupunkiseudun ja Etelä-Suomen kaasutankkausasemaverkostoa. Öljylämmityksen vaihtajille tarjottavaan avustukseen 10 miljoonan euron lisäpotti… Lue lisää…
Scanofficen jäsenyys pohjustettiin Lähienergialiiton avoimella ja näkyvällä toiminnalla
Scanoffice liittyi syksyllä 2020 Lähienergialiiton jäseneksi. Toiminnanjohtaja Tapio Tuomi keskusteli Scanofficen toiminnan periaatteista ja jäsenyyden taustoista Scanofficen kehitysjohtaja Atte Kallion kanssa. Scanoffice Group muodostuu vuonna 1984 perustetun Pohjoismaiden suurimman lämpöpumppujen, aurinkosähkötuotteiden ja ilmankäsittelylaitteiden maahantuonti- ja tukkuliikkeen Scanoffice Oy:n ympärille. Scanoffice Oy sekä Scanvarm Oy Ab ovat alan johtavia liikkeitä… Lue lisää…
Mies ja puolittuneen sähkölaskun arvoitus
Olen sähkön pientuottaja ja energiajärjestelmän aktiivinen toimija ensimmäisessä polvessa. Kuudennen vuoden saavutuksista merkittävin oli ostosähkön määrän puolittaminen kahdeksassa vuodessa, pieni takaisku tapahtui aurinkosähkön ylijäämän hyödyntämisessä sähköauton lataukseen. Aikaisemmin olen kirjoittanut miksi tähän ryhdyin, miten ensimmäinen vuosi sujui, mitä toisena vuotena tapahtui, miten kolmas vuosi meni , mitä neljäntenä vuonna tapahtui ja miten viides vuosi… Lue lisää…
Lähienergialiiton uutiskirje 1/2021: Lämpöpumpuilla taas huippuvuosi, myynti ylitti 100 000 pumppua.
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Tammikuu tarjosi mm. EU haluaa edistää lämmönvarastointia – Vantaalle rakenteilla maailman suurin lämmön kausivarasto. Gasumin myymällä liikennekaasulla vähennettiin liikenteen hiilidioksidipäästöjä Suomessa vuonna 2020 peräti 26 000 tonnia. Turku Energia ja Turun Seudun Vesi aiesopimukseen juomaveden lämmöntalteenoton pilottihankkeesta. Tulevia tapahtumia Helsingin,… Lue lisää…
Lämpöpumpuilla taas huippuvuosi: myynti ylitti 100 000 pumppua
Lämpöpumppujen myynti vuonna 2020 kasvoi edelleen edellisen vuoden hurjista myyntiluvuista ja koronapandemiasta huolimatta. Viime vuonna asennettuun 100 000 lämpöpumppuun investoitiin yli 600 miljoonaa. Pääasiassa suomalaisten talojen omistajat ovat investoineet jo yli miljoonaan lämpöpumppuun 6 miljardia euroa tehden näin valtavan ympäristöteon. Lämpöpumppujen lämmöntuotanto on jo 12 TWh/a. Tämä vastaa yli… Lue lisää…
Vuonna 2020 Lähienergialiiton vaikuttamistoiminta otti vauhdikkaan digiloikan Zoom- ja Teams-alustoille
Vuosi 2020 piti sisällään mm. älykkäät ohjausjärjestelmät takaavat energiatehokkuuden kasvun ja päästöjen vähentymisen asumismukavuuden kärsimättä, valtiolta suuri panostus tukien muodossa päästövähennyksiin asumisessa ja energiantuotannossa, hukkalämpöjen hyödyntäminen kaukolämpöverkoissa yleistyi, korona-vuosi ei hidastanut energia-alan yritysjärjestelyitä, kiinteistöjen hyödyntäminen kulutusjoustona vähentää varavoiman tarvetta ja hiilidioksidipäästöjä Suomessa, biokaasun jakeluverkko laajeni ja biokaasun käyttö joukko- ja raskaan liikenteen kalustossa lisääntyi. Lähienergialiiton vaikuttamistoiminta otti… Lue lisää…
Turku Energia ja Turun Seudun Vesi aiesopimukseen juomaveden lämmöntalteenoton pilottihankkeesta
Turku Energia ja Turun Seudun Vesi Oy ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen koskien juomaveden lämmöntalteenottohanketta, jossa pilotoidaan lämmöntalteenottojärjestelmän käyttömahdollisuutta osana juomavedentuotanto- ja jakelujärjestelmää. Hanke käynnistyy hankeselvityksellä, jonka tulosten perusteella tehdään päätös jatkosta. Hukkalämmön hyödyntäminen ja lämmön talteenotto ovat Turku Energian strategisten tavoitteiden keskiössä yhtiön selvittäessä fossiilisia polttoaineita korvaavia energiantuotantomahdollisuuksia, jotka eivät… Lue lisää…
Uusiutuva energia kirii eroa fossiiliseen tuontienergiaan
Vuonna 2019 uusiutuvan energian käytön osuus kokonaisenergiankulutuksesta oli 37 prosenttia, kun taas fossiilisen tuontienergian osuus oli 34 prosenttia. Päästöoikeuden hinta on vuonna 2020 koronapandemian aiheuttaman hetkellisen alkulaskun jälkeen jatkanut nousuaan, mikä edistää uusiutuvan energian investointeja ja käyttöä. Teknologinen kehitys parantaa puolestaan tuulivoimainvestointien kannattavuutta. Tiedot käyvät ilmi uusiutuvan energian toimialaraportista… Lue lisää…
Kuntia avustetaan vaihtamaan pois öljylämmityksestä – valtio kuittaa jopa 25 prosenttia kustannuksista
Kunnille tarjotaan 5.10.2020 alkaen uutta avustusta öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja lämmitysmuodon muuttamiseen kestävämmäksi niiden omistamissa kiinteistöissä. Avustuksen määrä on 25 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista, kun kunta on liittynyt vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen. Muutoin avustus on 20 prosenttia. Yhteensä kuntien lämmitysremonttiavustukseen on varattu noin 15 miljoonaa euroa. ”Lämmitysremonteilla elvytämme taloutta kestävästi ja otamme konkreettisia… Lue lisää…
Vantaan Energia luopuu fossiilisista polttoaineista jo vuonna 2026
Vantaan Energia ottaa jälleen harppauksen ilmastotavoitteissaan ja luopuu fossiilisista polttoaineista vuonna 2026. Ripeän aikataulun mahdollistavat jätteiden käsittelystä syntyvän energian hyödyntäminen, lämmön kausivarastointi sekä geotermisen maalämmön ja aurinkoenergian käyttö. Vantaan Energia teki viime syksynä päätöksen luopua kivihiilestä vuonna 2022. Nyt yhtiö ottaa seuraavan harppauksen: Fossiiliton 2026 -hankkeen myötä Vantaan Energia… Lue lisää…
Vantaan Energian geotermisen lämpölaitoksen rakentaminen käynnistyi
Vantaan Energian geotermisen lämpölaitoksen rakentaminen Vantaan Varistoon käynnistyi syyskuun alussa. Lämpölaitos on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2020 lopussa. Sen rakentamisesta vastaa Quantitative Heat Oy. Hanke on yksi Vantaan Energian kivihiilestä luopumisen mahdollistajista jo vuonna 2022. Vantaalla saadaan vielä tämän vuoden puolella puhdasta geotermistä lämpöä syvältä maaperästä. Quantitative Heat rakentaa… Lue lisää…
Avustusta tarjolla asuinrakennuksen öljylämmityksestä luopumiseksi
Ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien pientalojen omistajille on tarjolla valtionavustusta öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja öljylämmitysjärjestelmän korvaamiseen muilla lämmitysmuodoilla. Avustushaku avautui syyskuun 2020 alussa, mutta avustusta voidaan myöntää kustannuksiin, jotka ovat syntyneet 1.6.2020 jälkeen. Avustusta voi hakea niin kauan kuin määrärahaa riittää, kuitenkin enintään syksyyn 2022 asti. Hankkeen on oltava valmis, laskun on… Lue lisää…
Masalan Ekoälykylän energiasopimus solmittu Kirkkonummella
Päästötön asuminen ja liikkuminen on lähienergian tuotannon avulla mahdollista. Masalan ekolälykylän hankeyhtiö Innodriver Oy on solminut esisopimuksen Suomen johtavan aurinkosähköpuistoja tuottavan Solarigo Systems Oy:n, energiayhtiö Lumme Energia Oy:n, lämpöenergian kausivarastoimiseen erikoistuneen Heliostorage Oy:n sekä energiajärjestelmiä toteuttavan Holda Energy Solutions Oy:n kanssa. Hajautettu lähienergian tuottaminen mahdollistaa päästöttömän asumisen ja liikkumisen. Tähän… Lue lisää…
Vantaan Energia rakentaa geotermisen maalämpölaitoksen
Vantaan Energia rakentaa geotermisen maalämpölaitoksen Vantaan Varistoon. Laitoksessa syntyvä puhdas ja täysin uusiutuva lämpö ohjataan Vantaan kaukolämpöverkkoon ja myydään maalämmöstä kiinnostuneille asiakkaille. Laitoksen rakentamisesta vastaa Quantitative Heat, ja se otetaan käyttöön vuoden 2021 alussa. Variston lämpökeskuksen tontille Vantaalle rakennettavan laitoksen ansiosta Vantaan Energia pystyy tuottamaan kaukolämpöä täysin uudella tavalla.… Lue lisää…
Lämpöpumppuvuosi alkoi hyvin. Kasvua viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna oli 13%.
Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n tilastojen mukaan suurimmat 60% kasvuluvut saavutettiin ilma-vesi lämpöpumpuilla. Ilahduttavaa oli myös maalämpöpumppujen myynnin kasvun jatkuminen. 27% kasvu näkyi erityisesti isoissa kohteissa. Moni kerrostalon tai muun ison kiinteistön kaukolämpö- tai öljylämmitys on saanut väistyä lämpöpumppujen tieltä. Myös ilmalämpöpumppujen myynti lisääntyi 8% huolimatta viime vuoden kovista kasvuluvuista. Pientalojen… Lue lisää…
S-market tuottaa lämpöä Oulun energian kaukolämpöverkkoon Kaukovainiolla
Oulussa tehdään edistyksellistä työtä vähähiilisyystavoitteiden toteuttamiseksi. Kaukovainion kaupunginosassa toteutettiin maaliskuussa kaupan ylijäämäenergiaa kaukolämpöverkossa hyödyntävä ratkaisu. Vastaavaa ei ole aiemmin toteutettu Suomessa. Osuuskauppa Arinan Kaukovainion S-market liitettiin lämmöntuottajaksi Oulun Energian kaukolämpöverkkoon. Liittymän kautta kaupan CO2-kylmälaitteiston tuottamaa ylijäämäenergiaa syötetään kaukolämpöverkon menolinjaan. Tämän myötä kaupan ylijäämälämpöä voidaan hyödyntää kaukolämpöverkkoon liitetyissä asuinalueen rakennuksissa.… Lue lisää…
Tehokkuus ja luotettavuus teollisuuslämpöpumppujen yksilöllisen sarjatuotannon keskiössä
Oilon Oy on kehittänyt teollisuuslämpöpumppujen tuoteperheen, jossa laitekohtaisten optioiden avulla jokainen pumppuyksilö valmistetaan toimimaan parhaalla tavalla juuri asiakkaan olosuhteissa. Voidaan puhua lämpöpumppujen massaräätälöinnistä. Teollisuus ja energia-ala tarvitsevat lämpöpumppuja. Lämpötilatasot, energiamäärät ja muut olosuhteet ovat kuitenkin hyvin vaihtelevia ja edellyttävät olosuhteiden mukaisia laitteita. Samaan aikaan laitteiden hyötysuhteen pitää olla korkea,… Lue lisää…
Puhdas ja energiatehokas puulämmitys tekee tuloaan
Puun pienpoltto tulee olemaan aina osa suomalaista kulttuuria. Lämmityskauden aikana Suomessa tuotetaan tulisijoilla 775 GWh energiaa, joka vastaa lähes yhden ydinvoimalan tuottamaa energiamäärää. Nyt keskitytään entistä enemmän siihen, kuinka puun pienpolton aiheuttamiin pienhiukkaspäästöihin vaikutetaan. Tutkimustulosten perusteella tulisijakannan uusimisella on merkittäviä vaikutuksia pienhiukkaspäästöihin. Nykypäivän energiatehokas tulisija säästää myös selvää rahaa sähkönkulutuksessa… Lue lisää…