Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Toukokuu tarjosi mm. Fourdeg ja Parkkisähkö palkittiin WWF:n Climate Solver -kilpailussa, Maamme energia -ooppera sai loistavat arvostelut, ajankohtainen raportti ”Akkujen merkitys kasvaa: milloin, miten ja millä edellytyksillä? –suomalaisten toimijoiden näkemyksiä vuoden 2018 alussa” julkaistiin.
Tulevia tapahtumia
Vuoden 2020 asuntomessut ovat Tuusulan Rykmentinpuistossa. 7.6.2018 on Energiaa asuntomessualueelle -ilta. Tuusulan kunta toivottaa tervetulleeksi Rykmentinpuiston tulevat toimijat, asukkaat ja alueesta kiinnostuneet energia-aiheiseen tilaisuuteen, jossa kerrotaan älykkäistä, kustannustehokkaista ja ilmastoystävällisistä energiaratkaisuista asumiseen ja elämiseen.
Vuoden lähienergiaratkaisu 2018 -kilpailu käynnistyi kesäkuun alussa. Vuoden 2018 kilpailuehdotukset on jätettävä 31.10.2018 mennessä. Palkinnon jakamisen tavoitteena on tuoda julkisuuteen uusia, puhtaaseen energiaan liittyviä lähienergiaratkaisuja, jotka lisäävät puhtaan energian hyödyntämistä, työllisyyttä ja taloudellista toimintaa. Tänä vuonna kilpailusarjoja on kaksi:
- “Vuoden lähienergiaratkaisu 2018” (palvelun tarjoajat) ja
- ”Vuoden lähienergiaratkaisija 2018″ (hankkeet, kampanjat ja palvelun ostajat/käyttäjät).
Lähienergialiitto järjestää aamiaistilaisuuksia, jotka keskittyvät lähienergiaan liittyviin teemoihin (tilaisuudet edellyttävät ilmoittautumisen):
Poimintoja Lähienergialiiton viimeaikaisesta toiminnasta
Savosolar ja tanskalainen Grenaa Varmevaerk A.m.b.a. ovat solmineet lopullisen sopimuksen suuren aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta. Sopimuksen lopullinen arvo on noin 3,5 miljoonaa euroa sisältäen aurinkokentän, jonka koko on lähes 21 000 m2. Projekti on sekä arvoltaan että kooltaan Savosolarin tähänastisen historian suurin. Savosolar kertoi tarjouskilpailun voittamisesta 9.5.2018.
Peräti kolme suomalaista yritystä on palkittu WWF:n Climate Solver -kilpailussa. Kisassa palkittiin yhteensä viisi yritystä, joiden innovaatioilla voi olla merkittävä vaikutus ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Palkitut kotimaiset yritykset ovat Lähienergialiiton jäsenyritykset Fourdeg ja Parking Energy (Parkkisähkö) sekä Norsepower. Kaksi muuta yritystä on Ruotsista.
”Maamme energia -ooppera räväyttää asenteella ja on samalla häikäilemätöntä lobbausta”. Maamme energia -oopperan kantaesitys nähtiin 17.5.2018 Savoy-teatterissa ja toinen esitys 18.5.2018 . Helsingin Sanomien arvostelun otsikko on nostettu myös tämän kirjoituksen otsikoksi, koska se on osuva ja tyhjentävä: juuri noita kahta asiaa esityksellä tavoiteltiin.
Lähienergialiitto ympäristövaliokunnassa: tavoitteet pitää olla kunnianhimoisia ja kuluttajille tarjottava mahdollisuus osallistua energiamurrokseen. EU Puhtaan energian paketin käsittely lähestyy EU:ssa maalia. Lähienergialiitto oli kuultavana ympäristövaliokunnassa 31.5.2018, jossa toiminnanjohtaja Tapio Tuomi nosti Lähienergialiiton lausunnoista esille tavoitteiden kunnianhimon merkityksen ja kuluttajien uuden roolin energiamurroksessa.
GreenEnergy Finlandin Oy:n vt. toimitusjohtajaksi on nimetty Henrik Gayer, joka on toiminut myös yhtiön hallituksen jäsenenä. Gayer keskittyy vahvistamaan kasvua entisestään sekä jakamaan henkilöstölle vankkaa kokemustaan kehitys-, muutos- ja kasvujohtamisessa.
Toukokuun lopussa julkaistiin raportti Akkujen merkitys kasvaa: milloin, miten ja millä edellytyksillä? –suomalaisten toimijoiden näkemyksiä vuoden 2018 alussa. Raportti toteutettiin Smart Energy Transition-hankkeessa, johon resurssit saatiin osana Aalto-yliopiston rahoittamaa poikkitieteellistä HEBSTO-hanketta (High-energy batteries for grid-scale storage). Raportin tekijät ovat Raimo Lovio ja Tapio Tuomi.
Seaside Industry Park ja sitä hallinnoiva Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy ottavat askeleen kohti entistä ympäristöystävällisempää toimintatapaa hankkimalla aurinkovoimalan alueelleen. Hanke toteutetaan yhteistyössä Rauman Energia Oy:n kanssa. Alueen suurimman rakennuksen, lohkotehtaan, katolle rakennetaan 1800 aurinkopaneelin voimala, joka kattaa noin 5000 neliömetrin suuruisen alueen katon pinta-alasta.
Lähienergialiiton kevätkokous palkitsi ansioituneita Lähienergian edistäjiä ja kutsui kunniapuheenjohtajaksi Raimo Lovion. Lähienergialiitto täytti keväällä 5 vuotta ja sitä juhlistettiin pitämällä sääntömääräinen kokous 18.5.2018 Savoy-teatterissa Helsingissä ja sen jälkeen nauttimalla Maamme energia -oopperan näytöksestä.
Toukokuussa annoimme lisäksi kolme lausuntoa: Valtioneuvoston asetukseen sähköisen liikenteen ja biokaasun liikennekäytön infrastruktuurituen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina 2018–2021, hallituksen esitykseen laiksi sähkömarkkinalain muuttamisesta (Ns. Datahubia koskevat lainsäädännön muutokset) ja hallituksen esitykseen laiksi maankäyttö- ja rakennuslain 57 a §:n kumoamisesta.
Vierasblogi-sarja sai kuukauden aikana uutta sisältöä. Aalto-yliopiston Karoliina Auvinen kirjoittaa Co2mmunity-hankkeen opintomatkasta Tanskassa asutaan omien tuulivoimaloiden lähellä ja ennakoidaan lämpöpumppubuumia. Jos olet kiinnostunut julkaisemaan kirjoituksia lahienergia.org -sivustolla, ota yhteys minuun.
Uutiskirjeen tavoite
Lähienergialiiton tavoite on edistää suomalaista uusiutuvan energian käyttöä ja siihen liittyvää teknologiaa ja liiketoimintaa. Yksi tärkeä osa liiton toiminnasta on myöskin Lähienergialiiton ja sen jäsenten toiminnasta tiedottaminen. Nykymaailmassa viestintäkanavia on monia ja me pyrimme palvelemaan jäsenistöämme ja sidosryhmiämme mahdollisimman monessa kanavassa. Siksi tämä kerran kuukaudessa sähköpostilla lähetettävä uutiskirje. Kaikki Lähienergialiiton uutiskirjeet löytyvät tämän linkin avulla.
Tilaa kuukausittainen uutiskirje Lähienergialiiton toiminnasta.
Muita Lähienergialiiton uutisia ja vilkasta blogausta pääset seuraamaan tämän linkin avulla. Kaikki Lähienergialiiton viralliset julkaisut taas löytyvät tämän linkin avulla.
Kirjoittaja:
Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org