-
EU-tason koalitio edistämään energiatehokkuuden rahoitusta – Motiva Suomen kansallisen keskuksen puheenjohtajaksi
Euroopan komissio on käynnistänyt tänä vuonna energiatehokkuuden rahoitusta edistävän aloitteen, jonka tavoitteena on luoda suotuisa markkinaympäristö energiatehokkuusinvestoinneille ja lisätä energiatehokkuuden yksityistä rahoitusta EU:n energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi vuosille 2030 ja 2050. Koalitio koostuu EU-tason ja kansallisen tason toiminnoista. Koalitio (EEEFC, European Energy Efficiency Financing Coalition, Euroopan energiatehokkuuden rahoituskoalition -teemasivu komission verkkopalvelussa) on komission aloite, joka…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 9/2024: Oodi lämmitykselle ja jäähdytykselle
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Lokakuu 2024 tarjosi mm. seuraavaa: Meriaura Energy toimittaa aurinkolämpölaitoksen Steyerbergin kuntaan Saksaan, itsenäiset aggregaattorit sähkömarkkinoilla – kuluttajan asema vahvistuu, uusiutuvan energian kasvu vuoteen 2030 mennessä vastaa nykyisten suurten talouksien koko sähköntuotantokapasiteettia, tuoden maailman lähemmäksi tavoitetta kolminkertaistaa uusiutuvan energian määrä. Tulevia tapahtumia Biokaasuteemaisen opintomatka Italiaan 5.-9.11.2024.…
-
Puhtaan energian ratkaisuja edistäville 13 hankkeelle yhteensä 72,6 miljoonaa euroa investointitukea
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt 12 hankkeelle kansallisen elpymis- ja palautumissuunnitelman (RRP) mukaista investointitukea yhteensä 44 564 484 euroa. Lisäksi tukea myönnettiin 28 048 200 euroa Nordic Ren-Gas Oy:lle uuden energiateknologian suurelle demonstraatiohankkeelle. ”On hienoa, että puhtaan energian hankkeet etenevät eri puolilla Suomea, ja voimme näiden tukien avulla vauhdittaa siirtymistä puhtaampiin ratkaisuihin yhä ripeämmin ja…
-
Yritysten ja kuntien vuotuinen energiankäyttö tehostunut 15 TWh
Energiatehokkuussopimuksiin liittyneet yritykset, kunnat ja kuntayhtymät ovat vuosina 2017–2023 tehneet yhteensä yli 27 000 toimenpidettä, jotka tehostavat vuosittaista energiankäyttöä noin 14,8 terawattituntia (TWh). Tehdyt energiatehokkuustoimet leikkaavat Suomen vuotuisia hiilidioksidipäästöjä yhteensä yli kolmella miljoonalla tonnilla. ”On hienoa, että sopimusten avulla on edelleen pystytty tehostamaan menestyksekkäästi energian käyttöä”, toteaa ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen. Vuosille 2017–2025 solmittuihin…
-
Valtioneuvostolta periaatepäätös fossiilisesta lämmitysöljystä luopumisesta 2030 loppuun mennessä
Pääministeri Orpon hallitusohjelma kannustaa korvaamaan öljykattiloita kestävillä lämmitysmuodoilla. Suomen tavoitteena on saavuttaa vuositason nettopäästöjä koskevat tavoitteet vuoteen 2030 mennessä. Fossiilisesta lämmitysöljystä luopuminen auttaa merkittävästi taakanjakosektorille vuodelle 2030 asetettujen EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamista kansallisesti. Valtioneuvosto teki 11.4.2024 periaatepäätöksen fossiilisesta lämmitysöljystä luopumisesta. Periaatepäätöksen taustalla on Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelma (RRP), joka on Suomen kansallinen suunnitelma EU:n elpymis- ja…
-
Suomen päästökauppasektorin päästöt pienenivät yli 3,6 miljoonaa tonnia vuonna 2023 – Päästöt puolittuneet kymmenessä vuodessa
EU:n päästökauppasektorin todennetut päästöt vuonna 2023 ovat puolittuneet vuoteen 2013 verrattuna. Määrällisesti eniten päästöt vähenivät vuonna 2023 edelliseen vuoteen verrattuna polttolaitoksilla, massan ja paperin valmistuksessa ja sementtiklinkkeriä tuottavilla laitoksilla. Energiavirasto julkaisi 3.4.2024 EU:n päästökauppasektorin laitoskohtaiset tiedot todennetuista päästöistä 506:ssa suomalaisessa laitoksessa vuonna 2023. EU:n päästökauppaan kuuluvien suomalaisen laitosten yhteispäästöt olivat viime vuonna 15,4 miljoonaa tonnia…
-
Vantaan Energia aloittaa maailman suurimman lämmön kausivaraston ”Varannon” rakentamistyöt Vantaalla
Varannoksi nimetty lämmön kausivarasto toteutetaan louhimalla 1 100 000 m3 vesisäiliö tunneli- ja prosessitiloineen syvälle peruskallioon Vantaan Kuusikonmäkeen. Samaan yhteyteen rakennetaan myös kaksi 60 MW sähkökattilaa. Varaston toimintaperiaatteena on, että varastossa oleva vesi lämmitetään jopa 140-asteiseksi, jolloin se kykenee varastoimaan 90 GWh lämpöenergiaa. 90 GWh lämpöenergiaa vastaa suomalaisen keskikokoisen kaupungin koko vuoden lämmöntarvetta tai 1,3 miljoonan…
-
Uudet hankkeet kehittävät ympäristöön liittyvien lupamenettelyjen digitalisaatiota
Ympäristöministeriö on asettanut kaksi digitalisaatiohanketta, joilla pyritään edistämään hallitusohjelman mukaisesti ympäristöön liittyvien lupamenettelyjen sujuvoittamista. Tavoitteena on edesauttaa sitä, että asiointi ja lupien haku ympäristöasioissa toimisi ensisijaisesti digitaalisesti 1.1.2026 alkaen, kun uusi valtakunnallinen lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa valtion aluehallinnon uudistuksen myötä. ”Yhden luukun palvelujen digitalisaation koordinointi -hanke” (YLP Digi) ja ”Ympäristönsuojelun tietorakenteiden ja yhteentoimivuuden kehittäminen”…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 2/2024: Vantaan Aviapolikseen innovatiivinen hiilineutraali energiaratkaisu
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Helmikuu 2024 tarjosi mm. seuraavaa: Ilmoittaudu Lähienergialiiton kaikille avoimeen webinaariin Onko sähkömarkkina rikki? Gasum aloittaa laajennushankkeen Riihimäen biokaasulaitoksella, Solarigo alkaa rakentaa 70 MWp aurinkopuistoa Exilionille Simoon kevään aikana, Merus Powerille noin 15 miljoonan euron sähkövarastotilaus,Työ- ja elinkeinoministeriö linjasi energiatuen painopisteet vuodelle 2024. Tulevia tapahtumia Suomen…
-
Työ- ja elinkeinoministeriö linjasi energiatuen painopisteet vuodelle 2024
Työ- ja elinkeinoministeriö on tehnyt linjaukset vuoden 2024 energiatuen painopisteistä. Energiatuella edistetään uusiutuvan energian tuotantoa, uusiutuva vedyn ja siitä jalostettujen polttoaineiden tuotantoa, energiansäästöä tai energian tuotannon tai käytön tehostamista, hukkalämmön hyödyntämistä tai muutoin energiajärjestelmän muuttumista vähähiiliseksi. Valtuusmäärä on huomattavasti aiempia vuosia vähäisempi, ja siten tukilinjauksia on tiukennettu edellisvuodesta merkittävästi Vuoden 2024 talousarvioon on varattu näihin…
-
REPowerEU-investointituki puhtaan siirtymän hankkeille haettavissa 29.2. asti
Suomen kestävän kasvun ohjelman (RRP) REPowerEU haku on avattu ja käynnissä 29.2.2024 saakka. Yritykset ja yhteisöt voivat hakea tukea puhtaan siirtymän energiainvestointeihin. Nyt haussa oleviin investointitukiin on varattu noin 54,5 miljoonaa euroa. Tuki on tarkoitettu hankkeisiin, joiden hyväksyttävät kustannukset ovat yli viisi miljoonaa euroa. Haussa oleva rahoitus kohdistetaan Suomen kestävän kasvun ohjelmaan lisätyn viidennen pilarin…
-
Yhteenveto tarjolla olevista vihreän siirtymän investointituesta vuonna 2024
Tässä kirjoituksessa on yhteenveto TEM:n energiatuen uusista ehdoista, YM:n rakennetun ympäristön vihreään siirtymän valtionavustuksesta, LVM:n Liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien hankintatuen muutoksista ja TEM:n myöntämistä energia-alan investointituesta. Muutoksia energiatuen myöntämisen ehtoihin vuosina 2023-2027 Valtioneuvosto antoi 14.12.2023 asetuksen, jolla muutetaan energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina 2023–2027 annettua asetusta.. Asetus tulee voimaan 1.1.2024. Hallitusohjelman mukaan energiatuen myöntövaltuus olisi vuodesta…
-
IEA arvioi jälleen myönteisesti Suomen energiapolitiikkaa – haasteita silti riittää
Kansainvälinen energiajärjestö IEA julkaisi toukokuussa 2023 Suomen energiapolitiikan maatutkinnan tulokset. IEA:n mukaan Suomen ydinenergian ja uusiutuvan energian vahvuudet antavat vankan pohjan kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttamiselle. Viiden vuoden välein toteutettava maatutkinta arvioi kohdemaansa energiapolitiikkaa ja antaa suosituksia uusista politiikkatoimista. Lähienergialiitto oli myös tällä kertaa yksi haastatteluissa sidosryhmistä. IEA arvioi myönteisesti Suomen energiapolitiikkaa, ja pitää viime vuosien saavutuksina…
-
Fingridin ja Gasgrid Finlandin yhteishankkeen skenaariotyö valmistunut – Suomen ensimmäinen vedyn siirtoverkkohanke etenee
Fingrid ja Gasgrid Finland selvittävät yhteishankkeessaan vetytalouden mahdollisuuksia ja vaikutuksia Suomen energiajärjestelmään. Yhteishankkeen skenaariot ovat valmistuneet ja niiden mukaan vedyn tuotannosta tulee suurin sähkön käyttökohde ja tuulivoimasta suurin sähkön tuotantomuoto. Gasgrid Finland Oy:n vedyn siirtoinfrastruktuurin demonstraatiohankkeessa on tarkoituksena rakentaa vedyn siirtoputki, jossa Kemira Oyj:n Joutsenon tehtaalla syntyvää vetyä siirretään Ovako Imatra Oy Ab:n Imatran terästehtaalle…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 4/2023: Paljon onnea Lähienergialiitto, olette ollut tosi tärkeässä roolissa tässä muutoksessa
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Huhtikuu 2023 tarjosi mm. seuraavaa: työryhmä selvitti energiayhteisöjen käytön edistämistä sähkömarkkinoilla, energiateknologian suurten demonstraatiohankkeiden investointitukien haku avattu, Oulun Energia rakentaa Nokian tarpeisiin älykkään energiakeskuksen – tuottaa jäähdytyksen ja hyödyntää hukkalämmöt, kysyntäjouston kolme ulottuvuutta, energia-alan osaajapulaa ratkaistaan monesta kulmasta – haastattelussa Metropolian yliopettaja Antti Tohka. Tulevia…
-
Työryhmä selvitti energiayhteisöjen käytön edistämistä sähkömarkkinoilla
Sähkönkäyttäjien rooli sähköjärjestelmässä korostuu vihreän siirtymän myötä. Lähienergialiitto oli mukana TEM:n työryhmässä, joka selvitti mahdolliset sääntelyn jatkokehitystarpeet energiayhteisömääritelmän laajentamiseksi ja erillisten linjojen hyödyntämisen osalta. Erilaiset energiayhteisöt ovat suunniteltu helpottamaan sähkön loppukäyttäjien investointeja uusiutuvaan energiaan sekä edistämään uusien toimintatapojen käyttöönottoa kuten kulutusjoustoon osallistumasta. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) asetti syksyllä 2022 työryhmän selvittämään mahdolliset sääntelyn jatkokehitystarpeet energiayhteisömääritelmän…
-
Energiateknologian suurten demonstraatiohankkeiden investointitukien haku avattu
Työ- ja elinkeinoministeriö ja Business Finland ovat avanneet uuden energiateknologian suurten demonstraatiohankkeiden investointitukien haun vuodelle 2023. Haun tavoitteena on edistää uuteen energiateknologiaan perustuvia kansallisesti ja kansainvälisesti monistettavia ratkaisuja. Suurilla demonstraatiohankkeilla tarkoitetaan sellaisia energiatukihankkeita, joiden investointikustannukset ovat yli 5 miljoonaa euroa. Investointituki on tarkoitettu tulevaisuuden energiaratkaisuihin vuoteen 2035 tähtäävien kansallisten ja vuoden 2030 EU-tavoitteiden saavuttamiseksi. …
-
Uusiutuvan energian rahoitusmekanismin haku aurinkosähköhankkeille avattu
Luxemburg rahoittaa EU:n uuden uusiutuvan energian rahoitusmekanismin kautta 40 miljoonalla eurolla Suomeen sijoittuvia aurinkosähköhankkeita. Tuettavat hankkeet valitaan kilpailutuksen kautta, jonka hoitavat Euroopan komissio ja Euroopan ilmasto-, infrastruktuuri- ja ympäristöasioiden toimeenpanovirasto CINEA. Suomen ja Luxemburgin välinen sopimus rahoituksesta on ensimmäinen EU:n jäsenvaltioiden välinen sopimus rahoitusmekanismin hyödyntämisestä. Rahoitusmekanismin mukainen haku on avattu 18.4.2023. Hankkeiden tulee sijaita Suomessa,…
-
Aurinkosähkön hankehaku käynnistymässä – komissio järjestää rahoitusmekanismin infopäivän Helsingissä 25. huhtikuuta
Luxemburg rahoittaa EU:n uuden uusiutuvan energian rahoitusmekanismin kautta 40 miljoonalla eurolla Suomeen sijoittuvia uusia aurinkosähköhankkeita. Hakuun voivat osallistua 5-100 MW kokoiset aurinkosähköhankkeet, kuitenkin enintään 400 MW verran. Suomen ja Luxemburgin välinen sopimus rahoituksesta on ensimmäinen EU:n jäsenvaltioiden välinen sopimus rahoitusmekanismin hyödyntämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää yhteistyössä komission ja CINEA:n kanssa infopäivän uusiutuvan energian rahoitusmekanismista.…
-
Ilmatar Energy Oy:lle merituulivoiman tutkimuslupa Selkämerelle
Valtioneuvosto on myöntänyt 30.3.2023 Ilmatar Energy Oy:lle ehdollisen suostumuksen suorittaa merituulivoimapuistohankkeeseen liittyviä merialueen ja merenpohjan tutkimuksia Suomen talousvyöhykkeellä. Valtioneuvoston suostumus on voimassa 31.12.2024 saakka. Tutkimusalue Vågskär sijaitsee Selkämerellä Ahvenanmaan pohjoispuolella. Hankealueen lähin etäisyys Ahevenanmaasta (Dånön saari) on noin 30 kilometriä. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 363 neliökilometriä. Alustavan arvion mukaan alueelle voidaan sijoittaa enintään noin…